Tunteisiin, sisimpääni matkustan – Historian Opiskelijain Liiton syysseminaari Turussa

Viime keväänä Joensuussa saatiin nauttia mahtavasta Historian Opiskelijain Liiton kevätseminaarista. Tapahtumaa ei voi muuta kuin lämmöllä muistella, joten erittäin iso kiitos Varnitsa ry:lle onnistuneesta semmasta! Pallo on kuitenkin nyt heitetty Joensuusta Turkuun, joten olisi meidän kritiikkiläisten vuoro näyttää miten varsinaisessa Suomessa homma toimii.

Marraskuussa viikolla 47 historian opiskelijat ympäri valtakuntaa rantautuvat maamme ensimmäiseen pääkaupunkiin viettämään tunnerikasta seminaariviikonloppua. Koska Turku on ainoa paikka, jossa voi opiskella kulttuurihistoriaa, seminaarin teema on vahvasti kulttuurihistoriaa sivuava. ”Nyt meni tunteisiin! Historia ja tunteet” toimiin syksyn seminaarin aiheena, joten tunteellisia hetkiä on aivan varmasti luvassa (*ba dum tsss*). Tästä pitävät huolen kulttuurihistorian akatemiaprofessori Hannu Salmi, kulttuurihistorian yliopistonlehtori ja dosentti Maarit Leskelä-Kärki, sekä Suomen historian professori Kirsi Vainio-Korhonen. Seminaariluennot antavat yhdessä kattavan kuvauksen tunteiden historiasta painottaen erilaisia näkökulmia ja aihealueita.

Salmen luennon aiheena on ”Tarttuvat tunteet ja affektiivinen käänne historiantutkimuksessa”, jolloin luento tarjoaa mielenkiintoisen katsauksen tunteiden historiaan ja niiden monimuotoisuuteen. Leskelä-Kärki tulee luennoimaan aiheesta ”Tutkijan tunteet”, jossa pohditaan tutkijan ja tutkimuskohteen välisiä suhteita ja eettisiä näkökulmia tutkimuksiin tunteiden näkökulmasta. Viimeisimpänä, muttei suinkaan vähäisimpänä, luennoi Vainio-Korhonen aiheesta ”Seksityöläiset ja tunteiden historia 1800-luvun alkupuolen Turussa”. Hänen luentonsa pureutuu prostituutiota harjoittaneiden naisten elämänvaiheisiin. Aihetta käsittelevä ajanjakso on samalla aiemmin täysin tuntematon aikakausi suomalaisen prostituution historiassa. Jos minulta kysytään, niin aiheet kuulostavat hirmuisen mielenkiintoisilta, joten maltan tuskin odottaa seminaarin alkamista! Lisäksi seminaarien luennoista saa opintopisteitä jos niistä kirjoittaa opintopäiväkirjan, joten muista pakata kynät ja vihko mukaasi.

Mutta mahtuu itse seminaariviikonloppuun muutakin ohjelmaa kuin pelkästään luentosalissa istumista. Tapahtumarikkaan viikonlopun starttaa perjantaina 24.11. historia-aiheinen pubivisa, jossa historian tietämykset punnitaan leikkimielisessä tietokilpailussa. Pubivisassa kannattaa olla myös tarkkana, sillä saatat bongata pääkallopaikalla Holkin painotuoreen numeron. Rentoa meininkiä, muihin historian opiskelijoihin tutustumista ja hyvää luettavaa on siis luvassa. Viikonlopun riennot eivät tähän jää, nimittäin seminaarin kruunaa lauantaina 25.11. järjestettävä TunnesGaala, jolloin samalla juhlitaan viime vuonna 50 vuotta täyttänyttä Hollia. Ja mitäpä olisi gaala ilman jatkoja, eli sinnekin kannattaa Turkuun eksyneen historioitsijan suunnata.

Yhtä juhlaa seminaarin valmistelut eivät pelkästään olleet, mutta ilman meidän kritiikkiläistä toimikuntaamme seminaari olisi ollut pelkkää tunnemyrskyä. Tästä voit lukea lisää seminaarissa jaettavasta uudesta Holkin numerosta. Kuitenkin vaikeuksien kautta päästiin kuin päästiinkin voittoon, ja toimikuntamme voi huokaista helpotuksesta: kyllä tästäkin seminaarista hyvä tulee. Eli suurimmat kiitokset seminaarin järjestelyistä kuuluvat Kritiikin Hol-toimikunnalle!

Näihin kuviin ja tunnelmiin, nährään Turus!

Nadja Päärnilä, Kritiikki ryIMG_2861 – kopio

Sanomalehdet yhteiskunnan ensimmäisenä mediana

Kirjoittanut Tapio Aropaltio, Patina ry

Globalisoituva maailma tekee yhteisestä pallosta entistä pienemmän. Tai ainakin siltä se tuntuu. Nähdäkseni osasyy tähän tunnekokemukseen on nopeutunut ja monipuolistunut tiedonkulku: enää ei tarvitse odottaa, että Kusti polkee, vaan kirjeet lähetetään sähköisesti nappia painamalla. Samaten television iltauutisten aikaan koko maailman uutistarjonta kipataan kätevän näppärästi syliin. Nykyajan uudet mediat[1], kuten sosiaalinen media, chat-palstat ja internet, ovat haastaneet perinteiseksi miellettyjen joukkoviestimien, sanomalehtien ja television asemaa, mutta eivät kokonaan syrjäyttäneet niitä. Itse asiassa on käynyt päinvastoin, uudet ja vanhat viestimet tukevat toisiaan muodostaen niin kutsutut multimodaalisen viestintäkentän, joka tarkoittaa erilaisten vaikuttamiseen ja tiedonvälittämiseen käytettävien elementtien, kuten äänen ja kuvan yhdistelemistä parhaimman vaikuttamistason saavuttamiseksi. Samalla kun uutisvirrasta on tullut entistä vuolaampaa ja tietoa on saatavilla enemmän kuin koskaan aiemmin, ihmisten medialukutaito on kuitenkin tuntunut ruostuneen. Vaikuttaako monipuolistunut mediakenttä siis negatiivisesti kykyyn käsitellä tietoa? Tuskin. Ehkäpä syynä on tiedon räjähdysmäisesti kasvanut määrä, jonka vuoksi uutiskokonaisuuksia on paitsi hankalampi hahmottaa. Kuitenkin myös tiedon määrä monikertaistui 1900-luvun jo alussa, kun sanomalehtien levikit kasvoivat rajusti. Todellisena syynä tietotulvaa onkin todennäköisesti median aiempaa hankalampi hahmottaminen omassa kontekstissaan, tiedonvälittäjän roolissa. Multimodaalinen media vaatiikin intermediaanistumisprosessin[2] myötä suurempaa median eri kontekstien hallintaa ja ymmärtämistä.

Media rakentaa kertomistaan asioista ja ilmiöistä laajempia kokonaisuuksia painottaen kulloisenakin aikajaksona asiayhteyden kulttuurisia konteksteja ja yhteiskunnallisia normeja – myös medialla on oma kontekstinsa, jossa ja josta käsin se vaikuttaa ympäröivää yhteiskuntaan. Ihminen puolestaan hahmottaa ympäröivää maailmaa erilaisten medioiden tuottaman tiedon kautta. Tätä maailmankuvan muodostamista kuvaa termi medioituminen. Kehitys on ollut kaikkialla länsimaissa samansuuntainen: tiedotusvälineiden asema ihmisten todellisuuden tulkitsemisen apuvälineenä on korostunut jatkuvasti,[3] mikä merkitsee lyhykäisyydessään sitä, että tiedostusvälineet toimivat ympäröivän yhteiskunnan peilinä. Median luomat mielikuvat pyrkivätkin vaikuttamaan ihmiseen niin kutsutulla symbolisella tasolla, jonka kulttuurihistorioitsija Raymond Williams määrittelee olevan merkityssuhteiden antamista median välittämille viesteille.[4] Median luomat mielle- ja mielikuvat vaikuttavat ihmisen psyykeen voimakkaasti ja usein myös tiedostamattomasti. Media vaikuttaakin siten kahdensuuntaisen vuorovaikutuksen kautta: yhtäältä se välittää uutisia ympäröivästä yhteiskunnasta heijastellen sen todellisuutta, mutta toisaalta ihminen itse antaa median tuottamalle sisällölle sille kuuluvan merkityksensä. Käsillä olevan tekstin kysymyksenasettelu kuuluu, miten media, ennen kaikkea suomalainen lehdistö, on syntynyt ja vuorovaikuttanut suomalaisessa yhteiskunnassa. Keskityn nimenmaan sanomalehdistöön ja sen yhteiskunnalliseen rooliin tiedonvälittäjänä, sillä aina 1930-luvulle asti lehdistö, kahvipöytien painettu sana, oli ihmisten primäärinen tiedonlähde ennen puhelinpylväiden kytkettyä puhelinkeskukset toisiinsa. Aluksi esittelen suomalaisen lehdistön perustamis- ja varhaishistoriaa, jota nopeasti sivuan. Tämän jälkeen kiinnitän huomion kysymykseen, mitä suomalaisen lehdistötoiminnan alkaminen tarkoitti, mihin se tähtäsi, mitä asioita käsiteltiin ja millä keinoin. Lopuksi hahmottelen median yhteiskunnallista roolia ja asemaa historiallisena tutkimuskohteena.

Suomalaisen sanomalehdistön historia lähtee liikkeelle vuodesta 1771, jolloin Aurora-Seura alkoi julkaista ensimmäistä suomalaista sanomalehteä, Åbo Tidningaria (1771-1861). Ensimmäinen, täysin suomenkielinen lehti oli rovasti A. Lizeliuksen toimittama Tietosanomat (1776), jonka toiminta kuitenkin loppui samana vuonna. Pitkää Åbo Tidningar olikin ainoa Suomessa ilmestynyt sanomalehti. Lehden nimi muuttui Åbo Allmänna Tidningariksi vuonna 1809, jolloin siitä tuli virallinen lehti, joka sai julkaista myös ulkomaita koskevia uutisia. Åbo Tidningarissa ei ollut aiemmin ollenkaan ulkomaanuutisia, koska poliittisia ja valtiollisia (myös ulkomaan uutisia) sai julkaista vain Tukholmassa ilmestynyt Stockholms Post-Tidningar, jolla oli virallisen lehden status. Tämä muuttui Suomen tultua osaksi Venäjän keisarinkuntaa vuonna 1809.[5] Varhaismoderni lehdistö syntyi sen nykyaikaisessa merkityssisällössään autonomisen suuriruhtinaskunnan muodostumisen jälkeen. A. I. Arwidsson perusti Åbo Morgonbladetin (1820-1821), mikä oli merkittävä edistysaskel kohti, sillä Morgonbladet oli ensimmäinen kansalaisaktiivisuuteen ja mielipiteenmuodostukseen pyrkinyt lehti. Lehti ajautui kuitenkin konfliktiin julkisen vallan kanssa ja lakkautettiin yhteiskuntarauhaa häiritsevänä.[6]

Suomen lehdistön historiassa alkoi uudiskausi 1820-luvun lopulla, jolloin lehdistö laajeni sekä levikiltään että määrältään. Lehtien yhteislevikki kymmenkertaistui (12 600) vuoteen 1860 mennessä, jolloin maassa ilmestyi 29 sanomalehteä. Aluksi lehtien julkaisuvolyymi oli kuitenkin alhainen, koska ihmisten lukutaidon kehittämiseen ei ollut vielä systemaattisesti kiinnitetty huomiota ja lehden painattaminen vaati aina kaupungissa olevan kirjapainon, joiden perustaminen oli kallista ja tarkoin säädeltyä: ennen vuoden 1864 osakeyhtiöasetusta lehden perustaminen oli mahdollista vain, jos kaupungissa oli kirjapaino.[7] Lehden tilaaminen vaati myös tietysti rahaa. Väestön vaurastumisen myötä yhä useampi alkoi kuitenkin tilata lehtiä, jotka saivat tilauksista osan tuloistaan. Toinen osa hankittiin ilmoitustuloilla, jotka toimivat pitkään tärkeimpänä tulonlähteenä. Tukeutuminen ilmoitustuloihin merkitsi kuitenkin, että valtaosa lehdistä kaupallistui, mikä johti osittain sisällön helppotajuistamiseen.[8] Jopa puolet 1900-luvun alun lehtien palstatilasta saattoi olla katettuna ilmoituksilla ja mainoksilla. Yhteiskunnalliset muutokset selittävät kuitenkin enemmän lehdistön kasvua kuin raha: ensinnäkin yhteiskuntaelämä politisoitui kielikysymyksen noustua vuoden 1863 valtiopäivillä keskeiseksi asiaksi; kansakouluja oli perustettu yleisen luku- ja kirjoitustaidon parantamiseksi, vuoteen 1910 mennessä kansakouluja oli liki kolmetuhatta ja oppilaita jo 135 000; Suomen väkiluku kasvoi ja se oli jo 1880 yli kaksi miljoonaa, joista lukutaitoisia oli noin 65 % vuonna 1910; lehdentoimitus ammattimaistui ja toimitustyö differentiotui. Lisäksi uudet teknilliset keksinnöt, kuten höyrykone ja sähkö mullistivat, jotka suuresti nopeuttivat postinkulkua. Lisäksi on mainittava lennätin ja puhelin, jotka mahdollistivat uutissähkeet ja puhelintiedotteet. Uutisista tulikin entistä tuoreempia.[9] Uudet yleiseurooppalaiset aatteet tekivät myös tuloaan ja sanomalehdistö nähtiin erinomaisena foorumina paitsi sivistää myös kasvattaa kansaa. Filosofi J. V. Snellman näki, että juuri sanomalehdistössä on potentiaalia korottua merkittäväksi valistusaatteen airueksi myös Suomessa.

Snellmanin julkaisema Spanska Flugan -aikakauslehdessä (1839-41) ja Saima-lehdessä (1844-46) kehitellyt ideaansa lehdistön keskeisestä roolista kansallisena herättäjänä. Snellman näki lehdistön kansansivistäjänä ja herättäjänä, joka havahduttaisi huomanaan kansallishengen merkityksen yhteiskunnassa. Lähtökohtana lehdistön kehitykselle Snellman piti liberalistista lehdistökäsitystä, joka riippumattomana valtiosta kehittyisi valtiolliseksi mahdiksi. Tämän ajatuksen taustalla Snellmanilla oli ajatus lehdistön kansallisesta vallasta, joka heijastelisi ”yleistä mielipidettä” ja korreloisi myös suomenkielisen väestön sivistystasoa.[10] ”Yleinen mielipide”, tai pikemminkin kansan enemmistön mielipiteenmuodostumisen popularisoituminen ja suomenkielisen lehdistön syntyminen linkittyvät tiiviisti toisiinsa, mikä näkyi 1860-luvulta lähtien polarisoituneena kielikysymyksenä, joka johti varhaisimpien (kieli-)puolueiden syntymiseen. Myöhemmin puolueiden ympärille syntyi puoluelehdistö, joka ajoi kyseisten puolueiden etuja.

Kielikysymyksen tultua 1860-luvulla osaksi päivänpolitiikkaa varhaisimmat puolueet organisoituivat. Aluksi ainoat puolueet olivat fennomaanit ja svekomaanit. Fennomaaneista irtautui kuitenkin varsin nopeasti niin kutsuttu Yrjö Koskisen johtamat jungfennomaanit, jotka olivat suomalaistuvan yhteiskunnan olevan keskeisin ehto suuriruhtinaskunnan sivistyksen kohottamiselle. Yhteiskunnallisten uudistusten tuli jungfennomaanien mukaan olla osa suomenmielisyyttä. Koska aatteelliset erot olivat kohtalaisen jyrkät, fennomaanien pää-äänenkannattaja Suometar ei enää kelvannut julkaisufoorumiksi jungfennomaaneille, jotka perustivat 1869 perustettiin Uusi Suometar, joka nopeasti kasvoi pääkaupungin suurimmaksi sanomalehdeksi, jota myös maaseudulla asuneet tilasivat. Suomenmielisen lehdistön syntymisen myötä maakuntalehdistö synti käsitteenä 1870-luvulla: lehdet pyrkivät saamaan tilaajia myös maaseudulta ja siten laajentamaan näin lukijakuntaansa.[11] Ruotsin Snelmannina pidetty A. O. Freudenthal kiteytti 1850-luvulla ruotsalaisuuden kansallisen idean seuraavasti: suomalaisen sivistystyön ensisijaisena kohteena oli ollut jo pitkään suuriruhtinaskunnan oma sivistyneistö, joka myös osasi ruotsi. Kuitenkin voimistuva kansanvalistustyö suomalaisen väestön keskuudessa oli johtamassa tilanteeseen, jossa ruotsinkielinen säätyläistö oli jäämässä ilman kasvualustaa. Siis, ruotsin kieli ei koskenut vain ylintä sääty, vaan se oli yhtä lailla myös ruotsia taitavan rahvaan asia ja kielellä oli sijansa yhtenä ruotsinkielisiä idenfioivana piirteenä. Tämän katsantokannan ongelmaksi muodostui kuitenkin suomessa asunut ruotsinkielinen aatelisto itse, joka katsoi oman yhteiskunnallisen ja kulttuurisen asemansa vaativat tuekseen ruotsalaista puoluetta.[12] Tämän säätyläisen ja kulttuuri-idenfioitumisen pohjalta syntyi svekomaaninen liike, johon yhtyivät Suomessa ilmestyneet lukuisat ruotsinkieliset lehdet.

Suomalaisesta puolueesta eriytyi nuorsuomalainen puolue 1880-luvulla, sillä uusi sukupolvi korostivat kielikysymyksen ja demokraattisen valtiomuodon kehittämisen sijaan individualistista ja empiiris-naturalistista filosofiaa sekä nousevan työväestön tasa-arvoa ja yleistä äänioikeutta. Eroavaisuudet eivät olleet niinkään uudistamiskysymyksissä kuin kysymysten painottamisessa. Nuorsuomalaisten ensimmäinen erävoitto vanhasuomalaisista oli Keski-Suomen valjastaminen uusien ajatusten torveksi, jahka kohta tämä jälkeen tuli aika perustaa ensimmäinen pääkaupungissa ilmestynyt sanomalehti, Päivälehti (1889). Pian nuorsuomalaisia lehtiä oli myös Viipurissa, Raumalla, Turussa, Mikkelissä ja Tampereella ja Hämeenlinnassa. Vanhasuomalaiset vastasivat lehtien valtauksiin perustamalla rinnakkaisen äänenkannattajansa. Lisäksi, jos lehden toimituksen valtaus epäonnistui, ratkaisuna oli perustaa samaan kaupunkiin oma, kilpaileva lehti. Vanhasuomalaiset juotuivat puolustuskannalle, vaikka puolueelle jäikin sellaisia lehtiä, kuten Aamulehti, Satakunta, Hämeen Sanomat, Karjalatar ja Uusi Suometar.[13]

Sosialistiset aatteet ja ideat saivat jalansijaan myös työväestön keskuudessa, joka ”löysi itsensä” 1800-luvun lopulla. Juuri lehdistö saikin työväenluokan herättäjänä keskeisen asema: vasemmisto poliittisten oikeuksien kasvamisen myötä myös vasemmistopainotteisten lehtien lukumäärä kasvoi. Leninin itsensä sanoin, työväenlehtien tuli olla puolueen ja aatteen aseita. Lehtitoiminta alkoikin nopeasti: jo vuonna 1895 perustettiin Helsingissä ilmestynyt maan johtaja työläislehti, Työmies, joka oli aluksi aatteelliselta taustaltaan hengeltään maltillisen sosiaalireformin kannattaja, mutta tyyli muuttui pian uuden vuosisadan alun jälkeen: Työmies alkoi tuoda esiin yhteiskunnallisia epäkohtia selittäen ne luokkaristiriitojen aiheuttamiksi. Sääty-yhteiskunnasta periytynyt taloudellinen eriarvoistuminen käsitettiin poliittisen kahtiajaon perustaksi porvariston ja vasemmiston välillä. Helsingin lisäksi työväenlehtiä perustettiin Tampereelle ja Turkuun ja Viipuriin.[14]

Sanomalehtien nousulle keskeisintä oli, että yhteiskuntaelämä vilkastui ja kielitaistelu synnytti erimielisyyksiä, jotka ruokkivat puoluetoiminnan aktivoitumista yli perinteisten säätyrajojen. Aluksi lehdet toimivat keskustelufoorumeina kielikysymystä käsiteltäessä, mutta viimeistään työväestön tultua osaksi poliittista päätöksentekoa lehdistö sai myös osaksi puoluepoliittisia tarkoitusperiä. Puolueille oli tärkeä saada oma paikansa äänestäjäkuntansa joukossa ja vakiinnuttaa asemansa. Lehdet toimivatkin usein poliittisessa tarkoituksessa, kun ne pyrkivät saamaan jalansijaa kaupunkien lisäksi myös maaseudulla, jossa lehdistö usein korvasi hataran puoluekoneiston erityisesti maalaisliitolla.[15] Tätä tarkoitusta varten oli tarpeellista perustaa sanomalehtiä osaksi puoluekoneiston tarpeisiin. Lehtien lukijakunta koostui siis myös kaupunkeja ympäröivien maaseutujen asukkaista. Lehtien lukumäärän kasvamiselle oli olennaista, että puolueet katsoivat usein tarvitsevansa jokaiseen suurempaan pitäjään ja kaupunkiin oman äänenkannattajansa, jos sellaista ei vielä ollut. Ihmiset valitsivat sitten itselleen sopivan lehden, jota lukivat. Kehitys johtikin siihen, että suurimmissa kaupungeissa ilmestyi rinnakkain eri puolueiden etuja ajavia kilpailevia lehtiä, mikä johti usein myös siihen, että lehtiä myös lakkauteltiin heikon taloustilanteen vuoksi. Olisi kuitenkin väärin sanoa lehtien olleen täysin puoluesidonnaisia, sillä lehdet olivat usein osuuskuntamuotoisia, mikä tarkoitti, että niiden omistajuus oli hajautettu useiden eri yhtiöiden ja piirijärjestöjen kesken – mikään puolue ei suoraan omistanut lehtiä. Puolueilla oli kuitenkin usein veto-oikeus lehtiin, mikä käytännössä tarkoitti puoluejohdon taholta tulevaa ohjeistusta ja lehtien julkaiseman sisällön tarkistamista: puoluesihteeri sai usein ensimmäisenä aamulla pöydälleen luettavaksi puolueen pää-äänenkannattajan. Muiden lehtien seikkapiirteiseen lukemiseen ei aika tahtonut riittää.

Poliittisen lehdistön kultakautena pidetään vuosia suurlakosta 1930-luvun alkuun. Suurlakko oli lehdille ankeaa aikaa: monet lehdet päätyivät sensuurin kynsiin. Erityisesti ruotsinkielisten lehtien määrä laski, samoin kävi nuorsuomalaisille lehdille. Suurlakon opetuksista tärkeimpiä olivat, että massaliikkeen voiman huomaaminen ja vuoden 1906 eduskuntauudistus. Myös työväestö huomasi, että se sai omia vaatimuksiaan läpi joukkovoimaan turvautumalla. Eduskuntauudistus toi äänioikeuden myös naisille ja voimisti työtätekevän luokan vaatimuksia toteuttaa nopeasti sosiaalipoliittisia reformeja. Kansalaisaktivismin kasvaminen kasvatti myös lehtien lukumäärää: vuoden 1907 vaalipiirijako toimi jakolinjana myös lehdille, joille tuli tärkeäksi saada oma äänenkannattajansa jokaiseen vaalipiiriin.[16] Eduskuntauudistuksen ja suurlakon myötä arkisista asioista tulikin poliittisia, joita ruodittiin Arkadianmäen lisäksi myös lehtien sivuilla. Politiikka tuli siten osaksi arkea ja ihmisten maailmankatsomusta. Myös lehdet lähestyivät ihmistä, josta tuli myös vuoden 1906 poliittisen reformin jälkeen tärkeä äänestäjä, vaikuttamisen kohde. Huomattavaa oli, että lehdet eivät eronneet sisällöllisesti toisistaan, ainoastaan sisällön poliittinen väri oli ratkaiseva.

Media on tutkimuskohteena monialainen ja -syinen. Mediatutkimus on nykyajan nouseva trendi osittain siitä syystä, että on havahduttu huomaamaan median, erityisesti sosiaalisen median, joukkovoima ja vaikutusvalta. Media luo ja muokkaa ihmisten maailmasta muodostamia merkityssuhteita. Media pyrkii vaikuttamaan kahdensuuntaisesti. Se on ihmisen tuottamaan tietoa ihmiselle, joka luo ja muokkaa tiedon avulla omia käsityksiään. Ajan kuvana toimiessaan medialla on kyky heijastaa sitä ympäröivää todellisuutta, jossa se toimii – samalla tavoin kuin esimerkiksi julkishallinnon paperiset dokumentit ja viralliset päätökset. Kuitenkin historiantutkimuksessa mediatutkimus on pitkään ollut lapsenkengissä osittain siksi, että median tuottama tieto on mielletty sekundääriseksi lähdeaineistoksi, toisin sanoen välikäden tiedoksi, koska nimenomaan ihmisen ajattelun ja toiminnan heijastuskuva, ei suoran toiminnan tuloksena syntynyt pamfletti, manifesti tai asiakirja.

 


[1] Alkujaan latinalaisperäinen media-sana on vakiintunut suomenkielessä tarkoittamaan sekä joukkotiedotusvälineitä että viestimien toimintaa ja tapaa luoda sekä välittää merkityssuhteita.

[2] Erkka Railo ja Paavo Oinonen määrittelevät intermediaanisuuden koostuvat joukkoviestimien keskinäisistä vuorovaikutussuhteista. Railo & Oinonen 2012, 18.

[3] Railo & Oinonen 2012, 8.

[4] Railo & Oinonen 2012, 16-17.

[5] Uutiset käsittelivät aluksi yliopistomaailman asioita, hovioikeuden päätöksiä, tuomiokapitulia ja oppineen maailman asioita, mutta saattoivatpa lehdet sisältää myös matka- ja luontokertomuksiakin. Tommila & Salokangas 1998, 14-20.

[6] Tommila & Salokangas 1998, 22, 24-27.

[7] Suomessa oli 23 kirjapainoa vuonna 1860. Vuonna 1910 kirjapainoja oli jo 120 ja määrä nousi 175:een vuoteen 1917 mennessä. Suurin osa 66 % kirjapainoista oli vuonna 1915 Helsingissä, Turussa, Tampereelle, Viipurissa, Porissa, Vaasassa ja Oulussa ja Lahdessa. Nygård 1987, 18-19; Tommila & Salokangas 1998, 12-13, 81.

[8] Tommila & Salokangas 1998, 32,34.

[9] Nygård 1987, 14-15. Tommila & Salokangas 1998, 78-79, 81, 84-87.

[10] Snellmanille juuri suomen kieli oli rakas lapsi, jonka valtiollisen aseman parantamiseen Snellman panosti paljon. Tommila & Salokangas 1998, 39-40, 43.

[11] Tommila &Salokangas 1998, 59-61.

[12] Tommila & Salokangas 1998, 63.

[13] Tommila & Salokangas 1998, 66-67, 69-70.

[14] Tommila & Salokangas 1998, 70-71; Nygård 1987, 11-13.

[15] Nygård 1987, 20.

[16] Tommila & Salokangas 1998, 106, 110.

Kirjallisuus

Nygård, Toivo: `Poliittisten vastakohtaisuuksien jyrkentyminen sanomalehdistössä.´ teoksessa Suomen lehdistön historia 2. Sanomalehdistö suurlakosta talvisotaan. Tommila, Päiviö (päätoim.). Sanomalehtien liitto ry., Kustannuskiila Oy: Kuopio, 1987.

Railo, Erkka & Oinonen, Paavo: `Mediasta historiaa´ teoksessa Media historiassa. Railo, Erkka & Oinonen, Paavo (toim.), Turun historiallisen yhdistyksen refee-sarja. Historia mirabilis 9, Painosalama Oy: Turku, 2012, 7-24.

Tommila, Päiviö & Salokangas, Raimo: Sanomia kaikille. Suomen sanomalehdistön historia. Oy Edita Ab: Helsinki, 1998.

Polho ry:n kevätmatka Tarttoon: Tarton torttutorpparit

Tartto taipuu täten: Tartto, Tarton, Tarttoon, Tartossa… Tämä tulee tietää.

Tartto tuli tutustumismatkamme tuloksena tosiaan tutuksi. Taisimme tekeytyä todellakin tavallisiksi tarttolaisiksi. Törmäsimmekin Tartossa tietynlaiseen tervehenkisyyteen. Tarttolaiset turisteja tavatessaan tyylikkäästi toimivat; todella tilannetajuisesti tituleeraavat. Taisivat tietää Tallinnan takaa tulleen tämän Taavetin.

Töllistelimme Tarton tunnettuja taloja. Tutustuimme täkäläisiin tapoihin. Töin tuskin taapersimme tuonne tänne tietämättä tuon taivaallistakaan. Taajamaa, toisten tontteja tallasimme. Taannehtivasti tihrusteltuna taisimme talsia tunnissa tuhansia tuumia. Tämän tuloksena takaisin täyshoitolalle tultuamme tuon tuostakin tanaan tuuperruimme.

Tartossa tavan tapaan tapahtui totisella tempolla. Törsäsimme tukun taalereita teehuoneilla.  Toisen tukun tapoimme tietenkin tuoppeja tilaten. Tanssimme tavernoissa; tarmokkaasti tamppasimme. Toipumiseen tarvitsimme tovin.

Tulimme Tarttoon tyhminä tolloina, torstaina takaisin tänne Tuonelaan taivalsimme tietäjinä. Tänään tiedämme Tarton taiat; tajuamme Tarton tarkoituksen. Toivomme teidänkin tosissaan Tarttoon tutustuvan.

DSCF0302

 

Kuvan ottanut Pekko Korvuo.

 

Kirjoittanut Lauri Särkkä, Polho ry

Kevään 2017 Hol-seminaari: Suomi sodassa

Perjantaina, 17.3.2017, alkoi matkani Helsingistä kohti Itä-Suomea. Kalakukon, kaljan ja auringonnousun pyhät seudut olivat jostain syystä jääneet minulta kokematta. Tilanne kuitenkin korjautuisi, ja erittäin mainiolla tavalla; oli aika hypätä Onnibussiin ja suunnata kohti mantuja tuntemattomia. Verkkarit jätin kotiin.

Tänä keväänä HOL-seminaari järjestettiin siis vuorostaan Joensuussa, jonka suunnittelemisesta ja organisoimisesta Varnitsa ry oli vetovastuussa. Viikonlopuksi valikoitui 17.3–19.3 maaliskuuta, ja ohjelmaa oli järjestetty perjantaista alkaen. Seminaariviikonlopun avasi alumnipaneelikeskustelu, jonka jälkeen yhteiseloa ja seminaarifiilistelyä jatkettiin rennolla ajanvietolla. Lauantai koitti nopeasti.

    Varnitsa ry oli valinnut Suomi100-juhlavuotta kunnioittaen teemaksi Suomi sodassa. Seminaari alkoi yhteisellä kahvitilaisuudella klo 10.00, ja klo 11.00 virallinen ohjelmaosuus avattiin Varnitsan puheenjohtajan, Pyry Salorannan, säestyksellä. Salorannan sanoja lainaten: ”Seminaarista pyrittiin tekemään omannäköinen.” Tässä onnistuttiin paremmin kuin hyvin.

    Pasi Tuunainen jatkoi seminaarin ohjelman kulkua ensimmäisellä luennolla, joka käsitteli maaston ja olosuhteiden hyväksikäyttöä talvisodassa. Tuunaisen mukaan ”maasto helpottaa, vaikeuttaa ja rajoittaa sodankäyntiä.” Luento oli erittäin mielenkiintoinen, sillä vaikka itse talvisota olisi paljon ja laajasti tutkittu, maaston ja olosuhteiden vaikutuksia ei heti tulisi ajatelleeksi. Tuttuihin aiheisiin sai uutta perspektiiviä, kun käsittelyyn otettiin tulokulma, jonka varsinaisena päämääränä ei ollut selittää sodan tapahtumia, vaan niitä mahdollistaneita ja aiheuttaneita tekijöitä. Suomessa talvisodankäyntiä on olosuhteiden vuoksi tarvittu, ja sen takia taitoja hiottu. Tuunainen päättikin esitelmänsä sanoihin: ”Sodankäynnin kylmä osaaminen on vientituotteemme.”

    Ensimmäisen luennon jälkeen jatkettiin luontevasti seuraavaan. Matti Kosonen luennoi agenttikouluista, sekä agenttikouluja käyneistä naisista ja miehistä. Kosonen esitteli myös syksyllä 2015 julkaistua kirjaansa, Agenttikoulun naiset, joka ”… raottaa salaisuuden verhoa jatkosodan aikaiseen tiedustelun maailmaan.” Esitelmä oli laaja ja asiantunteva. Tiedustelutoimintaa on harjoitettu Suomessa paljon, ja mukavana lisäyksenä on tutkittu myös naisten osallisuutta tiedustelussa. Luentoa kuunnellessa ei voinut olla sivuuttamatta ajatusta: näinkö meillä Suomessakin? Kososen loppusanojen saattelemana siirryttiin lounastauolle.

    Vatsat täynnä ja kellon lyödessä 14.00, oli aika siirtyä seminaarin toiselle puolikkaiselle. Tällä kertaa puheenvuoron avasi HOLin hallituksen paikalla olevat jäsenet, jotka esittäytyivät vuorotellen seminaariyleisölle: Arttu Huoviala (puheenjohtaja), Susanna Koivistoinen (päätoimittaja), Taneli Puputti (tiedottaja), Tapio Aropaltio (taloudenhoitaja), Juho Aarikka (sihteeri) ja Roosa Mantila (rivijäsen).

    Historian opiskelijain liitto myönsi tänä keväänä ensimmäistä kertaa gradupalkinnon ansioituneelle pro gradulle. Yliopistot saivat lähettää ehdokkaita palkinnon saajiksi, joiden joukosta voittajan Historiallinen yhdistys valitsi. Palkinto myönnettiin Kimmo Katajan puheenvuorolla Helsingin yliopiston yleisen historian oppiaineesta valmistuneelle Ville Suovaniemelle, jonka tutkielman aihe oli ”500 vuotta sortoa vai keksityllä identiteetillä keinottelua? Nicaraguan etnisen politisoitumisen historiapolitiikkaa 2000-luvulla.” Palkinnon voittoa perusteltiin aiheen ajankohtaisuudella, sillä teemat ovat nousseet tapetille maailmanpoliittisten tapahtumien myötä. ”Pro graduna työ on merkittävä puheenvuoro”, jatkoi Kataja. Suovaniemi ei itse valitettavasti päässyt paikalle vastaanottamaan palkintoa, mutta hän välitti kiitoksensa Hol ry:n puheenjohtajan, Arttu Huovialan välityksellä.

    Seminaarin viimeisenä ohjelmanumerona oli Sodan sukupolvi -paneelikeskustelu, johon saatiin veteraaniyhdistyksen kanssa tehdyllä yhteistyöllä neljä osanottajaa kertomaan kokemuksistaan Suomen sodissa, niin osallistuvasta kuin sivullisesta näkökulmasta. Paneelikeskustelun vieraita olivat Reijo Saloheimo, Fanni Mönkkönen, Hely Teittinen ja Jorma Mikkonen. Kokemuksiaan jakaneet vieraat saivat yleisöltä täyden huomion. Salissa vallinnutta hiljaisuutta olisi voinut käsin kosketella. Paneelikeskustelun sosiaalihistoriallinen ulottuvuus antoi seminaarille aivan uuden ulottuvuuden, joka usein tieteellisessä tutkimuksessa jätetään vähemmälle huomiolle. Seminaaria ei olisi voinut päättää paremmin. Suuret kiitokset panelisteille ja veteraaniyhdistykselle!

    Virallisen osuuden jälkeen siirryttiin vähitellen illan ohjelmanumeroa kohti. Suuret suomalaiset -sitsit olivat menestys, ja huikea päätös lauantaille. Kiitos siitä kuuluu järjestäjille! Viikonlopun loppuhuipentumana Hol ry:n (hieman väsynyt) hallitus kokoontui sunnuntaina vuosikokoukseen Amarilloon, jonka jälkeen poistuimme haikein mielin kotikoloihimme. Kiitokset Varnitsalle mahtavasti hoidetusta ja toteutetusta viikonlopusta! Parempaa ei olisi voinut toivoa.

Ja niin polholaisen sydän jäi Joensuuhun.Näytetään IMG_4594_2-200x300.jpg

Seuraavia kekkereitä ja semmoja odotellen, kevättä toivotellen,

 

Roosa Mantila

Polho ry

 

Naisagentteja, talvisodan taktikointia, sodan kokeneita, suuria suomalaisia ja mystisiä alumneja –Tervetuloa Historian Opiskelijain Liiton kevätseminaariin Joensuuhun!

Ihan heti alkuun haluan tehdä tunnustuksen: En malta odottaa viikonlopun Historian Opiskelijain Liiton kevätseminaaria. En vain malta. Viikonlopusta on tulossa niin superi. Ensinnäkin kaikki seminaarit, joissa olen ollut mukana ovat olleet aivan huikeita; on ollut hienoa päästä kuuntelemaan upeasti koottuja seminaareja ja päästä tutustumaan muiden kaupunkien historian opiskelijoihin. Seminaarireissut pitkine ajomatkoineen (Joensuusta on pitkä matka kaikkialle) ja rentouttavine iltaohjelmineen ovat olleet todella hauskoja ja seminaarin järjestäminen ja isännöinti on myös ollut mieleenpainuvaa (syysseminaari 2015 Joensuussa nevö foget). Ennen kaikkea odotan tulevaa seminaaria sen takia, että se on yksinkertaisesti aivan timanttinen.

 

Suomi sodassa –seminaarissa on monipuolinen ja mielenkiintoinen kattaus Suomesta toisessa maailmansodassa. Päivän aikana päästään tutustumaan naisten ehkä vähemmälle huomiolle jääneeseen rooliin jatkosodassa, kun Matti Kosonen esitelmöi agenttikoulun naisisista jatkosodassa. Pasi Tuunainen taas avartaa sitä, kuinka maastoa ja olosuhteita käytettiin hyväksi lumisessa ja kylmässä talvisodassa. Loppuhuipennus seminaaripäivälle on Sodan sukupolvi –paneeli, joka on saanut mediahuomiota myös Joensuun paikallisessa lehdistössä. Paneelissa kuullaan sodan kokeneiden kertomuksia rintamalotan, evakon, sotaveteraanin ja Joensuussa sodan aikana asuneen näkökulmista. Tilaisuus on varmasti monelle ainutlaatuinen; harva enää tuntee sodan kokeneita, tai jos tunteekin, niin monesti sodan kipeistä ja vaikeista muistoista halutaan vaieta. Seminaarimme teema sopii myös täydellisesti Suomen 100-vuotisjuhlavuoteen, ja sattumaa tai ei: seminaarimme on myös osa Suomi 100 –juhlavuoden ohjelmaa!

 

Tänä vuonna halusimme tuoda seminaarin yhteyteen myös jotain uutta. Jotain, mitä moni historian opiskelija pitää varmasti tulevaisuuden mörkönä. Tietoutta työelämästä. Perjantaina järjestetään Työelämän alumnipaneeli, jossa kolme jo valmistunutta historian opiskelijaa jakaa suurta viisautta työelämästä. Alumnipaneeli on myös hyvin naamioidut etkot Hol-seminaarille, sillä ketä tässä yritetään huijata; historian opiskelijat ovat aina hyvien bailujen perässä. Etkot eivät tietenkään jää ainoaksi tavaksi tutustua joensuulaiseen illanviettokulttuuriin, sillä seminaarin jälkeen lauantaina Educan sali täyttyy suurista suomalaisista ja joensuulaisesta sitsikulttuurista.

 

Seminaari viikonloppuna, te rakas jäsenistö, pääsette lukemaan myös uusinta Hol-lehteä, joka kulkee nykyään nimellä Holkki. Holkki –nimi voitti tiukan nimikilpailun, johon te jäsenistö olitte ehdottaneet hienoja (ja kyseenalaisia) nimiä niin Holistista Hol-in-oneen ja Holokaustista Hol-lehteen. Lehti herätettiin henkiin viime kaudella tarkoituksena toimia yhtenä Holin tiedotuskanavana sekä tämän lisäksi tuoda ainejärjestöt lähemmäksi toisiaan ja Holia. Lehdessä on luvassa ainejärjestöjen kuulumisia, katsauksia historiaan, seminaarihypetystä sekä rutkasti työelämäasiaa. Lehdestä löydät myös selityksen Holkki-nimelle, joten ei todellakaan kannata jättää lukematta.

 

Mutta mitä olisi seminaari ilman sen taustavoimia. Seminaarin valmistelu alkoi jo vuoden 2016 puolella edellisen Varnitsan hallituksen kaudella ja iso kiitos kuuluukin entiselle Hol-vastaavallemme ja seminaarin liikkeellepanijalle Aleksis Honkaselle. Haluaisin jo etukäteen kiittää myös mahtavaa Hol-seminaarin toimikuntaamme sekä ihanaa hallitustamme; tästä seminaarista on tulossa loistava!

Hol-seminaarin promovideoon!

Susanna Koivistoinen

 

Kirjoittaja on Varnitsan Hol-vastaava ja Holkki –lehden päätoimittaja 

 

P.s. Alumnipaneelia ja seminaaria pystyy seuraamaan etänä, sillä molemmat tapahtumat streamataan!

 

Uusi vuosi, uudet kujeet

Som moro täältä Tampereelta, Suomen jääkiekkopääkaupungista! Olen Arttu Huoviala Tampereen yliopiston historian ainejärjestö Patinasta ja toimin liiton puheenjohtajana vuoden 2017. Viime vuonna toteutetun uudistuksen myötä hallituksen kausi alkaakin nyt jo tammikuussa ja olenkin saanut kasteeni puheenjohtajana kesken kiireisen lukuvuoden. Kiirettä pitää myös hallituksen sisällä, mutta meillä on hyvä porukka kasassa ja näyttää vahvasti siltä, että Joensuun kevään seminaarista on tulossa huikea! Jo perinteeksi on muodostunut, että seminaarin yhteydessä julkaistaan myös lehteä eli se ilmestyy kaksi kertaa vuonna 2017, kun syksyllä järjestetään seminaari Myyntineuvos Jetin kotikaupungissa Turussa.

Hieman aiemmista kausista poiketen en toiminut viime vuonna varapuheenjohtajana, sillä meillä Patinan hallituksessa on käynnissä sukupolvenvaihdos ja hyppäsinkin mukaan melko kylmiltäni hommaa vetämään. Ainejärjestö- sekä hallitushommista kyllä riittää kokemusta muuten ja hyvän perehdytyksen ansiosta tuntuu, kuin olisin istunut Holin hallituksessa jo vuosia. Puheenjohtajajärjestönä toimivasta Patinasta olen saanut avukseni sihteerin ja taloudenhoitajan vakituisen ainejärjestöedustajan lisäksi Holin hallitukseen. Varsinaisen edustajan varamiehenä toimii oman ainejärjestömme puheenjohtaja, joten yhteistyö hallitusten välillä tulee olemaan tiivistä. Holin hallituksen varapuheenjohtaja tulee Kritiikistä turkulaisten ottaessa vetovastuun vuonna 2018.

Holin hallituksen patinistit

Holin hallituksen patinistit. Ei pituusjärjestyksessä

 

Tänä vuonna lähdemme pitämään yllä viime vuonna aloitettuja perinteitä lehden lisäksi myös some-puolella blogikirjoittelujen sekä Instagramin (toim.huom. @historianopiskelijainliitto) muodossa. Näkyvyyttä koitetaan lisätä Twitterissäkin ja mahdollisesti ajankohtaisilla mielipidekirjoituksilla, kuten viime hallitus teki aivan viime metreillään osallistuessaan Helsingin Sanomissa keskusteluun humanististen aineiden tärkeydestä. Asia on muutenkin ollut tapetilla ja etenkin lukion uusi tuntijakokokeilu nostaa historianopiskelijoiden sykettä siitä puhuttaessa. Tällaisissa asioissa Holin merkitys historianopiskelijoiden äänitorvena ja edunvalvojana on erittäin, erittäin tärkeä ja koitammekin pysyä kartalla ja ajan tasalla koulutusuudistusten viidakossa. Liiton mielipidekirjoituksen pääset lukemaan paperilehden lisäksi osoitteesta: http://www.hs.fi/paivanlehti/08012017/art-2000005036269.html

Toinen tärkeäksi noussut teema on opiskelijoiden työelämätaitojen parantaminen. Yhteistyö-ammattiliittomme järjestävät koulutuksia, joita markkinoimme jäsenistöllemme. Koulutukset ovat usein melko konkreettisia, joten niiden lisäksi kiinnostusta löytyy myös uratarinoita ja alumnien tapaamista kohtaan, sillä suurella osalla jäsenistöämme ei ole valmiita urapolkuja tiedossa varsinkaan opintojen alkupuolella. Historian tarjoamat mahdollisuudet työmarkkinoilla, niin julkisella, yksityisellä kuin kolmannella sektorillakin, ovat monipuoliset erikoistumisen ja sivuaineopintojen kautta. Harvat edes tietävät, minne kaikkialle historian opiskelijat voivat työllistyä valmistumisen jälkeen ja opintojen aikana. Alumnitoiminta on historian opiskelijajärjestöille ollut pääsääntöisesti melko vaatimatonta, mutta kysyntään koitetaan vastata tällä hallituskaudella.

Pidemmittä puheitta, tai no kirjotteluitta, käännän katseen tulevaan ja toivotan niin Holin hallitukselle, ainejärjestöjen hallituksille kuin tärkeimpänä jäsenistöllemme menestystä opinnoissa ja hauskaa vuotta 2017. Nähdään viimeistään kevätsemmassa Joensuussa!

 

Arttu Huoviala,Arttu Huoviala, hallitusesittely 2017

Historian Opiskelijain Liiton puheenjohtaja

pj(a)hol.fi

Historian Opiskelijain Liiton syysseminaari Oulussa 25.-27.11.2016 – Teemana Aasian historia

Oulun yliopiston historian opiskelijoiden ainejärjestö Tiima ry sai järjestettäväkseen Hol- seminaarin syksyksi 2016. Aiheeksi seminaarille valikoitui Aasian historia jo hyvissä ajoin keväällä. Vuosi 2016 on ollut merkittävä vuosi sekä Tiimalle että Historian Opiskelijain Liitolle, koska molemmat järjestöt täyttivät 50 vuotta. Viikonlopun aikana julkaistiin Historian Opiskelijain Liiton Hol-lehti vuosikymmenten tauon jälkeen juuri 50-vuotisteemalla. Olemme Holin hallituksessa tehneet koko vuoden työtä lehden toteuttamiseksi. Lehden löydät netiversiona täältä.

DSC_0393Holin hallitus ylpeänä uuden lehden kanssa.

Halusimme järjestää seminaaritapahtuman pitkästä aikaa kaksipäiväisenä, että historian opiskelijat ympäri Suomen voisivat tutustua toisiinsa kunnolla. Perjantaina oli ohjelmassa saunomista, yhdessä oleskelua ja kaupunkisuunnistusta, ja useimmat ulkopaikkakuntalaiset löysivätkin tiensä jo perjantai-iltana Hol-etkoille Mannenkadun saunalle.

Seminaarivieraiden majoitus järjestettiin Forenom-hotellissa Oulun keskustassa. Itse seminaari pidettiin yliopistolla uusissa Tellus Innovation Arenan tiloissa lauantaina. Seminaari lähetettiin myös ensimmäistä kertaa suorana streamina Tiima ry:n Facebook-sivuilla, missä se on edelleen kokonaisuudessaan nähtävissä. Oulun yliopiston historian laitokselta löytyi Aasia-aiheeseen paljon asiantuntemusta, joten saimme omasta takaa hyviä puhujia esiintymään. Haluan vielä kiittää meidän mahtavia luennoitsijoitamme emeritusprofessori Olavi Fältiä, tohtoriopiskelija Joni Partasta, dosentti ja yliopistonlehtori Ritva Kylliä ja yliopistonlehtori Erkki Urpilaista.

DSC_0407Seminaarivieraita.

Fältin esitelmä käsitteli Yokohaman kaupunkia Japanin ja länsimaisen kulttuurin kohtaamispisteenä 1860- ja 1870-luvuilla. Kuulimme muun muassa, että Yokohamassa vierailleilla länsimaalaisilla oli voimassa oman maan lait. Partasen esitys käsitteli Hiroshiman ja Nagasakin atomipommeista syntynyttä säteilytutkimusta vuosina 1945-2015. Esitys keskittyi Japanissa syntyneeseen järjestöön ABCC (Atomic Bomb Casualty Commission), josta tuli myöhemmin  RERF (Radiation Effects Research Foundation). Partanen käsitteli myös Yhdysvaltojen ja Japanin suhteita sodan jälkeen painottuen ABCC- ja RERF -järjestöihin. Kyllin esitelmä tarkasteli, mitä elintarpeita Aasiasta tuotiin pohjois-Eurooppaan 1700-luvulla. Hän lisäksi kertoi, mikä on ruokatutkimuksen merkitys historian tutkimukselle; Suomeen tuotiin Aasiasta mm. soijaa. Urpilainen kertoi meille Juche-aatteesta. Oli erittäin mielenkiintoista kuulla, mitä on Pohjois-Korean yhteiskuntaideologian taustalla. Hän kertoi, millaisia vaikutteita Pohjois-Korean Juche on saanut muilta kommunistisilta ajattelijoilta, kuten Marxilta ja Leniniltä.

IMG_20161126_231739Patinalaiset juhlatunnelmissa Aasian monimuotoisuus-sitseillä.
DSC_0457Lisää sitsitunnelmaa.

Illan juhlapaikkana toimi Tilaa Kulttuurille ry:n hallinnoima Välivainion tukikohta, jota vuokrataan yleishyödyllisesti esimerkiksi yhtyeiden harjoitustiloiksi ja konserttikäyttöön. Olimme varanneet paikasta ison ja pienen salin. Sitsaajat olivat isossa salissa ja muut juhlijat pienessä. Sitsien jälkeen molemmat tilat olivat käytössä ja iloksemme juhlakansa viihtyi paikalla yömyöhään asti. Sitsien teemana oli Aasian monimuotoisuus, ja ihmiset olivat panostaneet hienoihin ja monipuolisiin asuihin. Oululainen sitsikulttuuri tuli kaikille vieraillekin illan aikana tutuksi. Haluan Tiima ry:n puolesta kiittää vielä kaikkia mahtavasta syysseminaarista!

 

 

Kimmo MäkeläKimmo Makela, hallitusesittely 2016

 

Kirjoittaja on Tiima ry:n Hol-vastaava

 

Taatusti kliseisiä kulttuurivinkkejä Tampereella vieraileville

Tampereella on ollut tänä vuonna kova pöhinä. Tappara voitti SM-liigan, delfiinit lähtivät yön suojissa Kreikkaan, kaupunginvaltuusto päätti ratikan rakentamisesta, rantatunneli avattiin (ommuuten hiano, kannattaa käydä ajelemassa), Tesoman oma poika PATRIK LAINE nousi NHL:ssä maalipörssin kärkeen, Tampere3 tuli ja meni… Huh huh. Kovaa on mennyt, Tampereella on mennyt lujaa.

Tampere on Suomen paras kaupunki. Sen puolesta ei oikeastaan tarvitsisi edes argumentoida, mutta tässä silti lista suurista tamperelaisista vaikuttajista: jo edellä mainittu PATE, toinen Pate Ikurista, PETRI NYGÅRD… Melkoista.

Tampereella vaikuttavaa on myös kaupungin kulttuuritarjonta. Historian opiskelijat tapaavat usein olla myös museoiden ja muun kulttuurin ystäviä, joten ajattelin tarjota teille tässä pari tärppiä. Jos sinulla on opiskelijakortissasi Hol-tarra, voit kokeilla pyytää alennusta museoiden pääsymaksuista. Kirjoitushetkellä jäsenetujen ajantasaisuutta ei ole vielä tarkistettu, mutta sellainen on aikomuksena kyllä. Kaikkien listalla olevien kohteiden kanssa ei ole tehty sopimusta alennetuista pääsymaksuista.

Käymisen arvoisia museoita:

Amurin työläismuseokortteli. Auki vain kesäisin. Viihtyisä paikka, joka esittelee työväen asumisen historiaa. Museon yhteydessä toimii myös suosittu kahvila.

Poliisimuseo. En ole käynyt, mutta olen nähnyt hienoja kuvia, joissa ollaan menty maijan takakonttiin istumaan. Ihan niin kuin oikeat rosmot.

Työväenmuseo Werstas. Ilmainen! Hieno, iso höyrykone, ja muutenkin iso paikka, jossa paljon nähtävää. Erikoistärppinä mainittakoon juuri uudistettu Lenin-museo, joka tosin löytyy eri osoitteesta Hämeenpuistosta. (Lenin-museo Hol-tarralla 3 euroa)

Vapriikki. Sijaitsee hienolla paikalla Tammerkosken varrella. Vapriikista löytyy monipuolisesti kaikkea, jopa jääkiekkomuseo, josta löytyy Selänteen olympialätkän tehopiste-ennätykseen lämmäämä kiekko. What more can I say? (Hol-tarralla 3 euroa)

Muita:

Keskustori. Tampereen sydän. Jos kuulet käskyn ”torille”, tiedät minne mennä, oli kyseessä sitten suurlakko tai marginaalilajin MM-kulta.

Yökerho Doris. Kivoimpia baareja Tampereella. Ollut kuulemma joskus hotellin allasosasto.

Moro Sky Bar. Tampereen tasa-arvoisin baari. Paikalla ihan koko kansan kirjo, eikä maisemien ihailu maksa mitään.

Pyynikin näkötorni. Hyvät näkymät, hyviä munkkeja.

Kaupin tähtitorni. Humanisti, älä turhaan pelkää luonnontieteitä! Tänne kannattaa tulla hyvällä säällä ihmettelemään olemassaolon mysteerejä. Tampereen ursalaiset häikäisevät myös tietomäärällään.

Sticky Wingers. Tampereen perinneruokana on pidetty ”kuumaa mustaa”, mutta tätä nykyä ”wingseiksi” kutsuttu teurasjäte lienee jo syrjäyttänyt mustamakkaran.

Hervanta. Myyttinen paikka. Kannattaa mennä palloilemaan ja ihmettelemään paikan ainutlaatuista ilmapiiriä.

Eipä tässä muuta. Tervetuloa kaikki Tampereelle! Järkätkää ihmeessä Patinan kanssa jotain hauskaa ainejärjestöjen välistä toimintaa. Kaikki Holin jäsenedut voit tsekata näiltä sivuilta kohdasta ”Jäsenedut”.

 

Essi TurvalaEssi Turvala, hallitusesittely 2016

Kirjoittaja on Patinan Hol-vastaava ja Holin hallituksen varapuheenjohtaja.

Historiallinen näkökulma yhteiskunnallisen muutoksen ymmärtämiseksi

Helsingin yliopistossa keväällä 2015 käyntiin pyöräytetty Iso pyörä -koulutusuudistus on myllertänyt tuttuja ja turvallisia rakenteita valtiotieteellisen tiedekunnan historia-aineiden osalta ja omien oppiaineiden sijaan poliittista historiaa ja talous- ja sosiaalihistoriaa opiskellaan syksystä 2017 alkaen kehitysmaatutkimuksen ja sosiaali- ja kulttuuriantropologian kanssa muodostettavassa monitieteisessä yhteiskunnallisen muutoksen koulutusohjelmassa.

Iso pyörä -koulutusuudistus toteuttaa pidemmän aikavälin suunnitelmia, joita poikkeuksellisen suuret leikkaukset yliopiston rahoituksessa ovat osaltaan vauhdittaneet. Suomalaisten yliopistojen kandi- ja maisteriohjelmien välistä liikkuvuutta on haluttu parantaa aina vuonna 1999 alkaneesta Bolognan prosessista lähtien ja koulutusuudistus edistää tätä tavoitetta.

Monitieteisen kandiohjelman suorittaminen tarjoaa monipuolisempia mahdollisuuksia valita maisteriohjelma, kuin aiemmin yksittäisen oppiaineen. Vaikka uudistus aloitettiin ennen tietoja massiivisista koulutusleikkauksista eikä siten liity suoraan niihin, tuo hallinnollisen ja opetuksellisen vastuun jakautuminen neljän oppiaineen kesken myös taloudellista tehokkuutta.

Monitieteinen kandiohjelma parantaa myös abiturientin kuluttajansuojaa. Aiemmin valtiotieteellisen oppiaineisiin haettiin varsin hatarilla tiedoilla. Tulevaisuudessa monitieteisen koulutusohjelman rakenne mahdollistaa sen, että uusi opiskelija pystyy kahden ensimmäisen opiskeluvuotensa aikana opiskelemaan neljän tieteenalan yhteisiä perusopintoja ja tuntemaan omat kiinnostuksensa kohteet paremman tiedon pohjalta. Oma opintosuunta eli käytännössä pääaine valitaan ennen kandiseminaaria toisen vuoden keväällä. Neljä tieteenalaa ovat niin lähellä toisiaan, että kahden ensimmäisen vuoden aikana tehtävät perus- ja aineopinnot ovat hyvin samankaltaisia kuin mitä yhteiskuntahistoriassa tälläkin hetkellä opiskellaan.

Poliittiselle historialle ja talous- ja sosiaalihistorialle koulutusuudistus näyttäytyy kokonaisuudessaan positiivisena asiana. Pitkään oli pelko, että oppiaineet siirretään osaksi muita yliopiston historia-aineita humanistiseen tiedekuntaan, jolloin nyky-yhteiskunnan ymmärtämiseen keskittyvä näkökulma olisi saattanut muuttua. Uudistus vahvistaa sen, että yhteiskuntahistorian oppiaineet Helsingin yliopistossa säilyttävät jatkossakin olemuksensa historiallisena yhteiskuntatieteenä tuoden valtiotieteelliseen tiedekuntaan historiantutkimuksen välineet nyky-yhteiskunnan ymmärtämiseen.

 

Ville Viitala

Kirjoittaja on Helsingin yliopiston poliittisen historian opiskelijoiden Polho ry:n toinen opintovastaava 2016 ja yhteiskunnallisen muutoksen kandidaattiohjelman johtoryhmän opiskelijaedustaja 

Varnitsa valloitti vastaanottokeskuksen!

Noin vuosi takaperin opiskelijatoverini Pyry Saloranta kutsui minut herkullisen viiden euron pizzan ääreen ja kertoi haluavansa puhua kanssani eräästä ajatuksestaan koskien Varnitsan vuotta 2016. Pyörittelin päässäni erilaisia vaihtoehtoja siitä mitähän hänellä mahtoi olla mielessään, mutta lopputulemaa en osannut mitenkään aavistaa. ”Mikä on tämän hetken suurin puheenaihe?” kysyi hän minulta. Pienen hetken emmin, kunnes heitin takaisin, että olisikohan se maahanmuutto. Olin oikeilla jäljillä, ja seuraavaksi hän kysyi minulta, että miten olisi jos Varnitsa järjestäisi Suomen historian peruskurssin Kontiolahdella sijaitsevassa vastaanottokeskuksessa.  Tästä pizzantuoksuisesta hetkestä lähti liikkeelle Varnitsan suurin juttu vuodelle 2016.

Pyörät lähtivät rullaamaan eteenpäin hitaasti tunnustellen ilmapiiriä ja pienen porukan ajatuksia aiheesta. Ensin lähestyimme meidän historian ja maantieteiden laitostamme ja tämän jälkeen avasimme julkisen keskustelun Varnitsan Facebook-sivuilla. Saimmekin nopeasti koottua reilun parinkymmenen hengen innokkaan porukan, jolla ideaa lähdettiin työstämään ajatuksen tasolta käytäntöön. Päädyimme pitämään viisi luentokertaa: aika ennen itsenäisyyttä, toisen maailmansodan aika, YYA:n ja EU:n aikainen Suomi sekä neljännellä kerralla suomalainen kulttuuri/tapakulttuuri.  Viides luento on meille edellään avoin, mutta tarkoituksena olisi järjestää vastavuoroinen luento. Toivomme että saisimme yliopistolle jonkun turvapaikanhakijan tai maahanmuuttajan kertomaan meille omista kokemuksistaan. Vastaanottokeskuksessa pidettyjen luentojen aikana heräsi kiinnostusta erityisesti sotien aikaisesta Suomesta ja hieman saimme jo kuulla heidän omia näkemyksiään aiheesta. Toivomme siis kovasti, että viides luento saadaan aikaiseksi ja pääsisimme kuulemaan lisää  esimerkiksi heidän elämästään kaukana poissa kotimaasta.

Monet ovat tulleet kysymään meiltä, mitä me saimme tästä projektista. No, konkreettisesti emme yhtään mitään, emme opintopisteitä, rahaa tai lahjakortteja. Olemme suunnitelleet ja ideoineet projektin itsenäisesti alusta alkaen. Totta kai kävimme keskusteluja vastaanottokeskuksen henkilökunnan kanssa, mutta esimerkiksi opetustuokiot ja luennot suunnittelimme itse – jokainen oman osionsa. Lähdimme tekemään tätä siksi, että projekti palvelisi molempia osapuolia, niin meitä opiskelijoita kuin turvapaikanhakijoita. Me saamme ainutlaatuista kokemusta projektityöskentelystä ja opetuksesta, kun taas vastaanottokeskuksen asukkaat hyödyllistä tietoa Suomen historiasta ja yhteiskunnasta. Projekti on ollut täysin vapaaehtoista niin meille historian opiskelijoille, kuin kurssilla istuneille turvapaikanhakijoille.

Halusimme julkistaa ideamme valtamediassa, emme siksi että saisimme itsellemme huomiota, vaan rohkaistaksemme muitakin vastaavanlaisiin projekteihin. En tarkoita sitä, että tulisi nimenomaan tarttua turvapaikanhakijoiden tilanteeseen vaan ylipäätään. Maailma on täynnä asioita, joiden vuoksi voi tehdä jotain hyvää ja hyödyllistä. Olemmekin saaneet hyvää palautetta asian tiimoilta nimenomaan sen vuoksi, että toimme projektimme julki. Tällä kirjoituksellani kannustankin ainejärjestöjä lähtemään mitä hulluimpiinkin ideoihin, sillä yhdessä voi saada aikaan muutakin kuin baaribileitä ja sitsejä! Käyttäkää siis oppilaitoksesta ja oppiaineesta huolimatta yhteistä intoanne ja energiaanne erilaisiin kokemuksiin ja tilaisuuksiin! Ainejärjestöt ovat yleensä täynnä kirjavaa väkeä, joka voi saada aikaan yhdessä mitä tahansa. Totta kai, opiskelijoiden aika on ajoittain hyvinkin kortilla, mutta me esimerkiksi jaoimme kurssin niin, että jokainen opiskelija vastasi omasta aihealueestaan, eli pienellä panoksella saimme yhdessä aikaan jotain suurta. Tarttukaa hetkeen, ideoihin ja yhteiskunnallisiin ilmiöihin, sillä pieni ihminen pystyy mihin vain, etenkin kun takana on muita potentiaalisia tovereita.

 

Heidi TurunenHeidi Turunen, hallitusesittely 2016

Kirjoittaja on 4. vuosikurssin historian opiskelija Itä-Suomen yliopistosta ja Varnitsan puheenjohtaja