heinä 11

ISHA – International Students of History Association

MITÄ TAPAHTUU, kun 100 historian opiskelijaa 22:sta eri Euroopan maasta kokoontuu yhteen huoneeseen Budapestilaisessa hostellissa? Siellä järjestetään tietenkin mämminsyöntikilpailu. Ja sen voittaa saksalainen mies.

ISHA eli International Students of History Association on kansainvälinen historian opiskelijoiden järjestö, joka toimii foorumina ajatusten vaihtoon ja eri kulttuurien kohtaamiseen. ISHAn muodostavat jäsenjärjestöt, jotka toimivat kaupunkikohtaisesti – Suomessa näitä ovat ISHA-Helsinki ja ISHA-Turku. Jäsenjärjestöt puolestaan järjestävät kukin vuorollaan noin viikon mittaisia seminaareja, jotka ovat avoimia kaikille ISHAn jäsenille.

isha3

Näissä seminaareissa voi muun muassa syöttää mämmiä ulkomaalaisille opiskelijoille. Uusien ihmisten tapaamisen ja mielenkiintoisen keskustelujen lisäksi seminaarit ovat oiva tilaisuus oman tutkimuksensa esittelemiseen kansainvälisessä ympäristössä. Kandintutkielmalleen on vaikea saada yhtä laaja-alaista ja montaa eri kulttuuria edustavaa yleisöä kuin ISHA-seminaarin työpajassa. Työpajoissa ja illanvietoissa saa myös tärkeitä kontakteja ja tietoa paikallisesta tutkimuksesta muissa maissa – kuten myös hyviä ystäviä, joiden näkemistä odottaa seuraavassa seminaarissa.

workshop

workshop (2)

ISHAN TOIMINTAAN mukaan lähteminen voi tuntua kaukaiselta ajatukselta, sillä Suomessa on jo valmiiksi vahva opiskelijajärjestökulttuuri ja paljon oman ainejärjestön tapahtumia. Mistä saisi lisää aikaa vielä ”ylimääräisille” menoille? ISHAn suhteen on tärkeää ymmärtää, että muissa Euroopan maissa ei ole samanlaista opiskelijakulttuuria: ISHA on ainoa viitekehys, jossa opiskelijajärjestökulttuuri elää. Kroatian Osijekin historian opiskelijoille oma paikallinen ISHA-sektio on sama asia kuin Patina tamperelaisille tai Kritiikki turkulaisille. ISHA-Osijekille kansainvälisyys ja kansainvälistyminen ovat lähtökohtana ja kaikki muu toiminta rakennetaan sen päälle. Suomalaisissa järjestöissä kansainvälisyys on vain yksi osa-alue, ja pahimmillaan sitä hoitaa vain hallituksen virkailija.

ISHAn luonteessa on tärkeää muistaa myös järjestön syntymisen tausta. Elettiin kylmän sodan loppupuolta ja Eurooppa oli pääsemässä eroon rautaesiripustaan. Joukko unkarilaisia historian opiskelijoita halusi perustaa järjestön, joka mahdollistaisi muiden maiden opiskelijoiden tapaamisen ja ajatusten vaihtamisen. Yliopisto antoi käyttöön toimistohuoneen, jonka puhelin ja faksi lauloivat yötä päivää. Helsingissä 1989 polholainen Tuomas Parkkari tapasi unkarilaisia opiskelijoita, jotka kertoivat ideastaan – ajatus vietiin Historian Opiskelijain liittoon, joka lähetti edustajiaan Budapestiin kansainvälistä järjestöä perustamaan. Vuonna 1990 toiminnan aloittanut ISHA vastasi kysyntään, sillä matkustaminen kiinnosti ja kansainvälistyminen oli tärkeää. Opetusministeriö tuki seminaarimatkoja tuhansilla markoilla.

isha2

MITÄ ANNETTAVAA ISHA:lla on siis suomalaiselle, opiskelijajärjestössä marinoituneelle opiskelijalle? ISHA pitää kokea. On huumaannuttava tunne olla osa isoa kansainvälistä yhteisöä, jonka jäseniä kiinnostavat samat asiat ja jotka ovat valmiita kulttuurien kohtaamiseen. Toiminta ei ole myöskään pois oman ainejärjestön menoista – päin vastoin. ISHA antaa perspektiiviä ainejärjestötoimintaan ja uusien ihmisten kohtaamiseen.

Eurooppakin näyttäytyy uudella tavalla. Toisin kuin vaihtarit, jotka Suomessa pyörivät omissa piireissään, ISHAssa kaikki ovat halukkaita tutustumaan toisiinsa ja rakentamaan yhteishenkeä. Jokainen seminaari on oma kokemuksensa, josta jää lämpimiä muistoja myös Suomen opiskelijajärjestöskenessä kaiken nähneelle neljännen vuoden opiskelijalle. Ja on se ihan kivaa syöttää mämmiä ulkomaalaisille.

isha1

 

Artikkeli on 14.7. ilmestyvästä ISHA Helsingin Uuden vuoden seminaarin julkaisusta.

 

Teemu

 

 

 

Teemu Perhiö

ISHA-Helsingin puheenjohtaja

maalis 04

Huomioita puolentoista vuoden takaisesta Kiovasta

1974551_10202574864765589_324000918_n

Nainen ja lapsi. Kiova lokakuussa 2012. Kuva: Noora Perhiö.

 

Lokakuun lopulla 2012 Helsingin yliopiston yhteiskuntahistorian opiskelijoiden ainejärjestöt Polho ja Taso matkustivat syysmatkallaan Ukrainan pääkaupunkiin Kiovaan. Itselleni muistoksi jäi kaupunki, jossa parveili virkapukuisia koppalakkipäitä ja jonka keskustassa autotien ylittäminen jalan oli hengenvaarallista. Kansallismuseossa museovalvoja sammutti valot aina, kun huone oli tyhjä vierailijoista, eikä esimerkiksi matkaoppaassa kuvattua kirpputoria koskaan löytynyt. Lisäksi ainoastaan miesten tuli maksaa sisäänpääsymaksu yökerhoon, eikä kukaan korjannut, kun maksoimme narikkamaksun 50 hryvnialla, vaikka se todellisuudessa oli sadasosan siitä, 50 kopeekkaa.

Euromaidan_Kiev_2014-02-18_15-08

Tulen barrikadit. Kiova 18.2.2014 Instytutskan ja Sadovan risteyksessä. Mielenosoittajien ja poliisien yhteenotto, mielenosoittajilla aseinaan kivet ja Molotovin cocktailit. Poliisit vastaavat hyökkäykseen myöskin kivillä, mutta myös kaasulla ja tainnutuskranaateilla. Kuva: Wikipedia Commons.

 

Vaikka matka Kiovaan oli meille lopulta vain harmiton lomaviikko, meneillään oli kireä poliittinen tilanne – parlamenttivaalit olivat tulossa ja mahdollisesta EU-jäsenyyden tavoittelusta väännettiin kättä. Kuten Suomen suurlähetystössä asia meille ilmaistiin, huolimatta siitä, että jäsenyys oli suunnitelmissa, ei Ukraina tehnyt elettäkään Euroopan unionin asettamien lainsäädännön muutoksia ja poliittisten vankien tilannetta koskevien ehtojen toteuttamiseksi. Oppositiojohtaja Julija Tymošenko virui edelleen vankilassa, ja parlamenttivaalien tuloksen luotettavuudesta oltiin huolestuneita jo etukäteen.

1974707_10202574864365579_1735745763_n

Miehet ja pulut. Kiova lokakussa 2012. Kuva: Roosa Kokkonen.

 

Vaalit voitti odotetusti presidentti Viktor Janukovytšin valtaapitävä Alueiden puolue, ja kaikki tietävät, mitä Ukrainassa on tapahtunut viime kuukausien aikana ja tapahtuu nyt. Kriisin kehitystä voi vain arvailla – joka tapauksessa on selvää, että Kiovan katukuva on muuttunut puolessatoista vuodessa.

Euromaidan_in_Kiev_2014-02-19_12-20

Kiova 19.2.2014. Joukot rivistössä mielenosoittajia vastustamassa, berkut -poliisit taustalla. Kuva: Wikipedia Commons.

 

 

 

 

 

 

Roosa Kokkonenroosa
Talous- ja sosiaalihistorian opiskelijat
Taso ry:n Hol-vastaava 2013.

joulu 12

”Kiviäkin kiinnostaa” – Maantiede historiassa

Maantiede on kuin historia vieraantunut veli. Molemmat tieteenalat ovat muodottomia möhkäleitä, joilla ei ole omaa metodologiaa tai filosofiaa. Molemmat ovat kaikkiruokaisia, tutkimuskohteiksi ja aineistoiksi kelpaa mikä tahansa. Metodeja ja paradigmoja lainataan muilta tieteenaloilta aina silloin kun huvittaa. Silti monet varnitsalaiset ovat ihmetelleet, miksi meillä Itä-Suomen yliopistossa maantiede ja ympäristöpolitiikka on tungettu samaan laitokseen historian kanssa (otsikon sitaatti kuvaa perusvarnitsalaisen suhdetta ko. aineryhmään).

Periaatteessa historia ja (ihmis)maantiede tutkivat täysin samoja kohteita, ainoastaan eri näkökulmista. Maantieteen ”omina” näkökulmina ovat paikka, tila ja maisema eli maapallon pinta kolmine ulottuvuuksineen. Historian keskeinen ydin taas on neljännen ulottuvuuden eli ajan vaikutus ihmisyhteisöihin. Nämä kaikki tekijät on otettava huomioon, mikäli aikoo selittää syitä ja seurauksia tai ymmärtää kauan sitten kaukana eläneitä ihmisiä.

Maantieteen metodeja on sovellettu historiassa ennenkin; annalistit ottivat paljon vaikutteita Vidal de la Blachen ranskalaisesta ihmismaantieteestä. Se mikä tekee Fernand Braudelin Välimeri-kirjasta niin merkittävän, on se, että hän ottaa huomioon melkein kaiken mahdollisen (Braudel 1985 tahi käännös). Viime vuosien ”spatiaalinen käänne” on nostanut maantieteen näkökulmia uudestaan esiin historiassa (Lamberg et al. 2011, Johdanto).

Maantieteen tärkeimpiä osa-alueita on nykyisin paikkatietojärjestelmien eli GISin hyödyntäminen. Paikkatieto käsittää kaiken perinteisistä kartoista tietokonemallinnuksilla tuotettuihin ennustuksiin vaikkapa rikollisuuden tai hirvivahinkojen esiintymisestä. Geoinformatiikkaa ja geospatiaalista analyysia on kuvakäytetty historiassakin jonkin verrran englanninkielisissä maissa. Monipuolisuutensa ansiosta GIS soveltuu miltei kaikkien tutkimuskysymysten ratkaisun avuksi, jos ei muuten niin karttojen piirtämiseen itse. Myös ei-mitattavia asioita voidaan tutkia ns. pehmo-GISin avulla. Itse olen meinannut tehdä maantieteen metodeja soveltaen gradun tai pari.

 

Antti V. A. Härkönen

Varnitsa ry

 

 

 

Silmäiltäväksi

Braudel, Fernand 1985. La Mediterranée et le monde mediterranéen a l’époque de Philippe II. Paris.

Gregory, Ian & Ell, Paul 2007. Historical GIS. Technologies, methodologies and scholarship. Cambridge Studies in Historical Geography 39, Cambridge University Press, Cambridge.

Historical Geography. Kitchin & Thrift (eds.). International Encyclopedia of Human Geography, 6737-6743. <http://www.elsevierdirect.com/brochures/hugy/content.html>

Knowles, Anne (ed.) 2002. Past Time, Past Place. GIS for History. ESRI Press, Redlands, California.

Lamberg, Marko; Hakanen, Marko & Haikari, Janne (eds.) 2011. Physical and Cultural Space in Pre-industrial Europe. Methodological approaches to spatiality. Nordic Academic Press, Lund.

marras 01

En historikers börda

Tanken med denna text är att ta upp synvinklar och orsaker till att de som studerar historia kan känna en frustration över studierna, ämnet och känslan över att det man håller på med inte har någon betydelse. Jag antar att vi som studerar ämnet historia har ett intresse för ämnet fast det inte har varit allas första val så har vi valt att påbörja våra studier med den tanken att vi en vacker dag också slutför dem. Ganska snabbt får vi olika verktyg i forma av metoder och substans, med vilka vi kan börja analysera historiens olika skeden. Dessutom får vi kunskap om olika källor och hur vi skall handskas med dem. Personligen har jag funnit de olika metoderna som tillämpar källkritik och kritisk granskning av allt som någonsin har skrivits att vara det mest nyttiga verktygen vi blivit givna.

Ett av målen med att studera historia är att vi som studera det i något skede skall kunna bidra med något nytt inom forskningen av historia så som en ny tolkning, en ny synvinkel eller tillochmed något helt nytt med hjälp av en oanvänd källa. Objektivitet är något en forskare borde sträva efter i sin forskning, men ett av problemen i detta är att vi som tolkar källorna är människor, ett annat är att historia inte är en exakt vetenskap och tillslut finns det någon som kan vara 100% objektiv i sin egen tolkning av historiska händelser? För att göra allting lite mera frustrerande så är de källor som vi som historiker använder skapade av mänskor, vilket gör oss beroende av flera oberoende källor  vilket endå inte ger oss ett exakt svar utan enbart höjer på sannolikheten att kanske hittat något som kan kallas för sanning. Fast jag tror inte det finns många som skulle vilja påstå att denne har hittat en absolut sanning.

Det vi kan erbjuda dock är en tolkning om hur saker kunde ha skett och minska på feltolkningar som skett pågrund av olika saker som tillexempel brist på källor eller en forn vilja att dölja något. Det finns tusen orsaker till att historien behöver om tolkas och granskas pånytt. En av dessa är att vi kan diskutera ämnet historia på ett sett så att kan dela med oss av vår kusnkap så att de kunde vara tillgänglig för alla i vårt samhälle, inte bara experterna och de som är insatta i ämnet. Här stöter vi igen på en utmaning, vems tolkning är det som skall erbjudas till en större massa? Vem är det som krönas till kungen av kunskap? Ett resultat inom forskning har troligen diskuterats med flera experter, men i en sådan skara kan resultatet dela åsikter och i sin tur skapa olika tolkningar, för att sedan försvinna utan att den har nått något som har en större betydelse.

Detta kan anses vara den icke exakta vetenskapens förbannelse. För hur frusterande är det inte att inse både före och efter att ens arbete/forskning enbart är och förblir en tolkning som försvinner och drunknar bland andra tolkningar. Historikerns börda är att simma i ett mörkt hav med källor och föråldrade tolkningar, för att sedan kanske komma fram till en tolkning/resultat utan like utan att någon får veta om det. Kanske en mild övedrifft, men säkert träffar den också någon. Så låt oss aldrig glömma den iver som fick oss att börja med historia för då finns det alltid någon som gynnas.

Oskar Dikert

Historicus

loka 09

40 vuotta Jom Kippur-sodasta – katsaus Egyptin, Syyrian ja Israelin väliseen konfliktiin

Lokakuussa 2013 tulee kuluneeksi 40 vuotta Jom Kippur – sodan syttymisestä, eli Egyptin ja Syyrian yllätyshyökkäyksestä Israeliin 6.lokakuuta 1973. Juuri nyt onkin siis osuva aika muistella tämän arabimaiden ja Israelin välisen konfliktin tapahtumia, sotaan johtanutta kehityskulkua ja sen aiheuttamia jälkivaikutuksia. Ehkä tarkastelemalla arabimaiden ja Israelin välisen konfliktin menneitä tapahtumia voidaan löytää syitä ja selityksiä myös siihen, minkä vuoksi Lähi-idän kriisiä ei olla vieläkään ratkaistu.

Jom Kippur- sota oli yksi välikohtaus paljon laajemmissa kansainvälisissä kriiseissä, eli kylmässä sodassa ja arabimaiden ja Israelin välisessä konfliktissa. Sota sai alkunsa 6.lokakuuta 1973, kun arabimaat Egypti ja Syyria aloittivat yllätyshyökkäyksen Israelin miehittämille alueilla Jom Kippurina, eli juutalaisuuden pyhänä päivänä. Egyptin motiivina hyökkäykselle oli vuonna 1967 Kuuden päivän sodassa Israelille menettämän Siinain niemimaan takaisinvalloittaminen, mikä ei onnistunut neuvotteluteitse. Tällöin Egypti ja Kuuden päivän sodassa Golanin kukkulat Israelille menettänyt Syyria päätyivät muodostamaan yhteenliittymän, joka sai tukea myös Neuvostoliitolta ja Arabiliitolta. Israel sen sijaan sai sodassa tukea liittolaiseltaan Yhdysvalloilta. Täten Jom Kippur – sota kietoutui vahvasti kylmän sodan jännittyneisiin suurvaltasuhteisiin Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton tukiessa massiivisesti omia liittolaisiaan.

Israelilaiset eivät olleet osanneet varautua äkilliseen iskuun, ja arabimaat menestyvätkin sotilaallisesti sodan alkupuolella. Yhdysvaltain ilmasilta kuitenkin tarjosi Israelin joukoille sen kipeästi tarvitseman huollon, ja yli viikon taistelujen jälkeen arabimaat olivat menettäneet suurimman osan valtaamistaan asemista. Tulitauko astui voimaan noin kolme viikkoa taistelujen alkamisen jälkeen, 25.lokakuuta 1973.

Jom Kippur – sota saattoi kestää ajallisesti vain vähän aikaa, mutta sillä oli kauaskantoisia seurauksia. Israel säikähti arabivaltioiden hetkellistä menestystä, mikä edesauttoi rauhanneuvotteluihin ryhtymistä, joiden lopputuloksena oli lopulta vuoden 1978 Camp Davidin rauha, joka oli ensimmäinen ikinä solmittu rauhansopimus Israelin ja arabivaltion välillä.

Nyt neljäkymmentä vuotta sodan syttymisen jälkeen arabimaiden ja Israelin välinen konflikti odottaa vieläkin ratkaisuaan. Vaikka tällä hetkellä ei olekaan meneillään Jom Kippurin sodan kaltaista aseellista välienselvittelyä, eivät arabimaat ja Israel ole vieläkään päässeet täysin sopuun alueomistuksista. Katsomalla menneisyyteen ja tarkastelemalla esimerkiksi Jom Kippur- sodan historiaa, voimme kuitenkin ymmärtää paremmin arabien ja Israelin välisen kriisin nykytilannetta ja Lähi-idän maiden valtasuhteita.

 

 

Maija Yrjä

Polho ry:n suhde-ja HOL-vastaava 2013

syys 04

Kirjatenttijästä kulttuurituottajaksi – vinkkejä tapahtuman järjestämiseen

Melkein vuosi sitten loikkasin tuntemattomaan ja ilmoittauduin halukkaaksi järjestämään Kritiikki ry:n elokuvafestivaalia Kinokultia. Tällä viikolla on se odotettu viikonloppu, jolloin muillakin on  mahdollisuus nähdä, mitä me olemme pienellä porukallamme aina vain järjestäneet ja järjestäneet. Vuosi tapahtumaorganisoijana on ollut opettavainen, ja uskoisin muitakin historianopiskelijoita kiinnostavan, miten historian opiskelija voi selvitä isohkon tapahtuman organisoinnista ilman minkäänlaista kokemusta vastaavasta. Tässä kirjoituksessa onkin Emmin empiirisesti opittuja vinkkejä tapahtuman järjestämiseen.

1. Tyhmät kysymykset toimivat

Kun filosofian (tai valtiotieteiden) ylioppilas ryhtyy järjestämään tapahtumaa, jossa näytetään 16  millimetrin kaitafilmejä sadoille ihmisille, ei mielessä välttämättä ole selkeää kuvaa, minne ensimmäinen sähköposti tulisi lähettää. Onneksi on helpottavaa huomata, miten ihmiset mielellään auttavat tuntemattomia ja tietämättömiä noviiseja. Meille tärkeimpiä tiedon alkulähteitä ovat olleet aikaisempien Kinokultien järjestäjät ja elokuva-alan ammatti-ihmiset ja harrastajat. Tällaisista harvoista tietolähteistä tulee helposti hyvinkin tuttuja järjestelyjen aikana ja etenkin ongelmien ilmestyessä.

Helpoimmin tietoa saa, kun näyttää muille jo heti alussa omien tietojensa puutteellisuuden –  kannattaakin ennemmin vaikuttaa hieman tyhmemmältä mitä oikeasti on, jotta ihmiset tottuvat  vastaamaan kysymyksiin selkeästi ja perusteellisesti. Samaa kysymystä saa kysyä niin monta kertaa kunnes vastauksen edes jotenkin ymmärtää. Lisäksi on ymmärrettävävää, että sekoittaa asiat keskenään vielä puolen vuoden jälkeenkin ja että keksii asioille omia termejä.

2. Jokainen on monitaituri

Pääorganisoijan kannattaa haalia ympärilleen toimiva ja luotettava työryhmä, toimikunta, valiokunta tai epämääräisempi joukko ihmisiä. Parhaiten haaliminen onnistuu, jos ihmiset innostuvat vilpittömästi järjestettävästä tapahtumasta ja haluavat, että sellainen ehdottomasti toteutuu. En suosittele käyttämään luovempia värväämisen keinoja, lahjontaa tai kiristystä, sillä ne eivät yleensä motivoi osallistumaan pitkäjänteiseen työhön tarvittavan pitkään. Todennäköisesti ryhmän kokoonpano muuttuu joka tapauksessa jo ensimmäisten tapaamisten aikana, mutta siitä ei kannata huolestua. Tietty ydinporukka säilyy yleensä loppuun asti ja se riittää. Jos porukan koko on pieni työmäärään nähden, jokaiselle ei kannata jakaa tarkasti rajattua vastuualuetta, sillä ne vain vähentävät työtehokkuutta. Kohta 1 mahdollistaa, että kuka tahansa voi tehdä mitä tahansa!

3. Tuttujen tutut ovat tuttujasi

Tapahtuman järjestämiseen tarvitaan paljon työryhmän ulkopuolisten ihmisten tietotaitoa, minkä takia trenditermi ”verkostoituminen” on tärkeä. Ei ole hyväksikäyttöä kysellä tutuilta vinkkejä, mistä saisi edullisesti vaneria tai missä kangaskasseja kannattaisi painattaa. Esimerkiksi Kinokultin järjestyksenvalvojat järjestyivät hol:n edellisen taloudenhoitajan avulla, ääniteknikoksi saatiin ystävän velipuoli ja jatkopaikan tiskijukaksi järjestyi historian alumni, joka on myös elokuvaharrastaja. Oikeastaan pienen budjetin tapahtumien järjestymisen elinehto ovat suhteet ja ihmisten avuliaisuus. Myös lukuisat keskustelut tutun tuttujen kanssa lounailla ja baareissa todella edistävät asioita, sillä yleensä ihmisten esimerkiksi parin tuopillisen jälkeen antamat ”epäviralliset” lupaukset ovat valideja myös seuraavana päivänä. Huom.! Näiden ihmisten yhteystiedot on otettava vielä samana iltana talteen.

4. Lisää sähköposteja ja puheluita

Itsestäänselvyyksien kyselemisen, ryhmätyöskentelyn ja suhteiden solmimisen lisäksi ”järjestämisen” ydin on sähköpostien lähettämisessä ja puheluiden soittamisessa. Toimiva tietokone ja internet ovat monille itsestäänselvyksiä, mutta jomman kumman ollessa epäkunnossa, niiden välttämättömyyden huomaa välittömästi. Joskus vanhanaikaisesti puhelimella soittaminen edistää asioita paljon nopeammin ja vaivattomammin kuin sähköpostiviestien edestakaisin lähettäminen tai pahimmassa tapauksessa viestien yhteensuuntaan lähettäminen. Kaikki ihmiset eivät nimittäin vastaa koskaan sähköposteihin, mikä pitää vain hyväksyä. Puheluita soittaessa oppii, että puhelinkeskukset ja -vaihteet ovat itse asiassa hieno keksintö, kun ei tiedä, mistä asiaansa kysyisi tai mitä oikestaan edes kysyisi. Sähköpostien hyvä puoli on niiden kirjallisuudessa, sillä päivän kymmenien puheluiden jälkeen ei voi enää muistaa, mitä söi aamupalaksi tai onko edes syönyt mitään. Kaikki mahdollinen kannattaakin kirjoittaa heti ylös ja tiedostot ja paperit on hyvä järjestää kansioihin.

Nämä supervinkit eivät välttämättä anna kattavia tietoja, mitä kaikkea tapahtumaa järjestäessä täytyy huomioida (esim. kirjanpito, elokuvaoikeudet ja viranomaisilmoitukset), mutta kaikki selviää kyselemällä! Näitä harkittuja ja hiottuja oppeja voi myös vapaasti soveltaa elämään yleisemmin.

Ensi viikonloppuna, 6.–7. syyskuuta, Turussa on vihdoin ja viimein tapahtuma, joka on juuri historian opiskelijoiden näköinen ja kaikille avoin. Kaitafilmiharvinaisuuksien Kinokultissa näytetään elokuvia asiantuntijoiden alustuksilla ja live-musiikilla säestettynä. Tulkaa siis ihmeessä Tampereelta ja Joensuustakin katsomaan elokuvia, kuuntelemaan musiikkia ja nauttimaan hämäristä syysilloista Sirkkalan kasarmille!OLYMPUS DIGITAL CAMERA

www.kinokult.org

https://www.facebook.com/events/146399545544867/?fref=ts

Emmi Saari

Kritiikki ry:n varapuheenjohtaja ja itseoppinut kulttuurituottaja

elo 13

Järki vai tunne?

Ajattelin käyttää tämän blogitekstin paikan purkaakseni hieman ajatuksiani tunteiden suhteesta yliopisto-opiskeluun ja akateemiseen maailmaan yleensäkin. Usein ihmisen tunnepuoli nähdään irrelevanttina osana akateemista työtä, enemmän häiriönä joka olisi syytä sulkea pois. Mielestäni tämä on kuitenkin melko suppea tapa katsoa asiaa ja mitä enemmän olen itse aihetta ajatellut, sitä vakuuttuneemmaksi olen tullut siitä että näillä hallitsemattomammillakin puolilla persoonaamme ja olemustamme on tärkeä sijansa logiikan ja metodien ohella myös historian opiskelussa.

Aloitan asian lähestymisen tunteiden suorasta vaikutuksesta jokapäiväiseen työskentelyymme. Erilaisten tunteiden takia olemme kiinnostuneet tietyistä aiheista jotka ohjaavat suuntautumistamme ja tutkimuskohteiden valintaa. Harvat meistä ovat niin pragmaatikkoja että valitsevat aiheensa tai metodinsa ainoastaan sen mukaan, mikä on mahdollisimman hyödyllistä tai käytännöllistä. Tällä tavoin petaamme myös itsellemme kiinnostavampaa työuraa, kun keskittymistään voi ohjata siihen mikä tuntuu itsestään mielekkäältä. Tällöin voidaan olettaa myös myöhempien työn tulosten olevan parempia, kun tekijä kokee tunnepuolella olevansa tyydyttynyt.

Epäsuoremmin tunteet vaikuttavat ratkaisevasti opiskeluumme myös henkilökohtaisen elämämme kautta. Riippuen siitä, olemmeko sen hetkiseen elämäntilanteeseemme tyytyväisiä, esimerkiksi parisuhdeasioissa, voivat tunnetilat heijastua suoraan opiskeluumme ja työn jälkeen, vaikuttaen ratkaisevasti niiden laatuun. Tätä seikkaa ei esimerkiksi yleensä huomioida juuri millään tavalla koulutuksessamme, mutta toisaalta allekirjoittaneellakaan ei ole tarjota kyllä minkään sortin patenttiratkaisua siihen.

Keskimäärin ihmisen on kovin vaikea olla täysin vapaa tunteidensa vaikutuksesta koskaan. Vaikka tähän joku kovalla harjottelulla ja esimerkiksi meditaatiolla pystyisikin, voisin kuvitella että edellä mainittujen seikkojen vuoksi opiskelu voisi muuttua yllättävänkin hankalaksi. Ilman tunteita menetämme jotain kovin oleellista inhimillisyydestämme sekä kyvystä ymmärtää sitä, tämän kuitenkin ollessa melko olennaisessa osassa varsinkin humanistisella puolella. Tunteista vapaa ihminen suorittanee elämäänsä eteenpäin lähemmäs koneen osasena ennemmin kuin ihmisenä.

Parempi onkin mielestäni tiedostaa omat tunnetilansa, pohtia niiden vaikutusta työhönsä ja opetella käyttämään voimakkaita tunnetiloja myös voimavarana. Otsikkoon vastatakseni ehkä ennemmin valjastaa tunne järjen palvelukseen kuin koettaa tukahduttaa se. Tuskin myöskään kukaan tunteistaan vapaa pystyy kovin innovatiiviseen tutkimukseen tai uusien näkökulmien löytämiseen.

Varainhankintavastaava Tosine: Pekka Pietilä, pekka.pietila[a]gmail.com

Pekka Pietilä

Varainhankintavastaava
Tosine ry, Jyväskylän yliopisto

 

 

 

kesä 15

Tervetuloa Historian Opiskelijain Liiton uusille nettisivuille!

Historian opiskelijain liiton, eli Hol:n uudet nettisivut on nyt virallisesti avattu!

Nettisivut sisältävät osittain vanhaa, ja paljon uutta. Blogi on liitetty uusiin sivuihin, ja uusia blogitekstejä on jo päivityksen aikana ehtinyt ilmestyä. Voitte tutustua tarkemmin hallitukseen, menneisiin seminaareihin, tai käydä päivittämässä työllistymistietouttanne.

Tervetuloa!

kesä 04

Liittomme

Vuonna 1966 historian opiskelijat Tosineen, Patinan, Kritiikin ja Kronoksen riveistä liittyivät yhteen ja päättivät perustaa järjestön. Tuloksena oli Historian Opiskelijain Liitto (Historiesstuderandenas Förbund). Heidän tarkoituksenaan oli syventää alan opiskelijoita edustaneiden ”kerhojen” yhteistyötä ja luoda niille oma yhteinen edunajaja. Jokainen opiskelijapolvi on vienyt liittoa sittemmin haluamiinsa suuntiin, mutta HOL ry:n sielu on säilynyt aina opiskelijoidensa yhteisenä edustajana, puolustajana ja ajatusten välittäjänä. Nykyisen liiton muodostavat 11 jäsenjärjestöä kaikista seitsemästä historiaa tarjoavasta yliopistosta ja sen säännöt määrittelevät vanhan tutun päämäärään näillä sanoin:

 

Liiton tarkoitus on toimia Suomen tiedekorkeakoulujen historian opiskelijoiden yhdistysten keskuselimenä, edistää historian opiskelijoiden välistä yhteistoimintaa sekä valvoa heidän yleisiä ja yhteisiä etujaan.”

 

Aina aika ajoin on hyvä pysähtyä hieman pohtimaan, mitä nuo termit yhteistoiminta ja edunvalvonta käytännössä merkitsevät. Liiton jäsenten harjoittama yhteistoiminta käsittänee ainakin jäsenjärjestöjen yhdessä muodostaman hallituksen ja siellä käytävän dialogin sekä yhdessä vietettyjä tilaisuuksia. On myös selvää, että edunajajan tulee pysyä hereillä ainakin valtakunnan poliittisista virtauksista ja tuoda mielipiteensä julki kannanottojen avulla. Myös järjestömme yhteistyö eri toimijoiden, kuten yhdistysten, yritysten ja ammattiliittojen kanssa voi tarjota arvokkaitakin jäsenetuja riviopiskelijoille tai taloudellista tukea heidän edustajilleen. Edellä mainitut osa-alueet ovat tärkeitä kokonaisuuksia ja kuuluvat jokaisen toimivan järjestön arkeen. Ovatko ne kuitenkaan opiskelijoiden aitoa yhteistoimintaa tai heidän todellisen etunsa valvontaa?

Hallituksen kokouksien tuottamat pöytäkirjat ja niissä käytävät keskustelut ovat usein kaukana yhdessä tekemisestä. Yhden järjestön äänekkäilläkin vaatimuksille julkisessa keskustelussa ei ole juuri yhteyttä historian opiskelijoiden elämää koskeviin päätöksiin. Jäsenyyden tarjoamilla taloudellisilla eduilla on tuskin vaikutusta riviopiskelijan elämänlaatuun. Edunajajien rikastuminenkaan ei tee opiskelijoita autuaaksi, mikäli rahoille ei keksitä aitoa jäsenien hyötyä tuottavaa tarkoitusta. Kyseiset järjestöarjen osa-alueet ovat parhaimmillaankin vain rakenteita ja traditioita, joiden tulosten varaan voidaan kirjoittaa loistokkaita vuosikertomuksia. Niitä voidaan toteuttaa ajamatta opiskelijoiden etua ja tekemättä asioidessa yhdessä. Paatuneena humanistina uskonkin, että liittomme perinnäinen arvo piilee muualla – virallisten rakenteiden, taloudellisen voiton ja vanhojen järjestötapojen tuolla puolen.

Opiskelijoiden todellinen etu on usein se, että liiton siipien suojissa käydään rakentavaa keskustelua, joka kannustaa kaupunkien väliseen aitoon yhteistyöhön ja ajatustenvaihtoon. Jokainen hyvä idea opiskelijoiden yhteisessä arjessa tulisi olla myös muiden historia-alan yhteisöjemme käytettävissä. Pyörää on turha keksi kuudessa eri kaupungissa aina uudestaan, etenkin jos jokin noista pyöristä on muita kehnompi. Opiskelijamme puurtavat usein myös verrattain pienissä yhteisöissä, joissa voi olla välillä vaikea löytää yleisöä tai vertaistukea omille ajatuksilleen vaikkapa oman opintopolun suunnasta tai työelämän haasteiden selättämisestä. Jos kanava muiden alan yhteisöihin pidetään todella auki, voi liitto tarjota parhaimmillaan mahdollisuuden suuremman yleisön keskustelulle ja laajemmalle tukiverkostolle. Tämän foorumiin tulisi olla kaikille opiskelijoille avoin – olivat he sitten ainejärjestönsä aktiiveja tai eivät. Liitto ei tietenkään voi korvata omaa lähiyhteisöä, mutta se voi olla sen luonnollinen jatke ja täydentäjä.

Opiskelijoiden etu on myös siinä, että heillä on aina halutessaan tarjolla ikkuna muihin samankaltaisiin yhteisöihin. Liiton seminaareissa on kellä tahansa tilaisuus tutustua muiden kaupunkien opiskelijoihin ja heidän hyvinkin erilaisiin maailmoihinsa. Kliseen sanoin matkailu avartaa ja se pätee myös kotimaiseen yliopistokenttään, jonka sisäinen kirjo kasvaa jokaisen kaupunkikohtaisen uudistuksen myötä. Seminaarit voivat myös parhaimmillaan olla aitoa yhdessä tekemistä tieteemme äärellä ja luovaa kohtaamista uusissa ympäristöissä. Meidän etumme on se, että kohtaamme välillä erilaisten opiskelijayhteisöjen jäseniä ja ajatuksia. Yhteinen liitto mahdollistaa myös yhden rintaman – ja yhden painavan kannan aina tarvittaessa. Meidän ei tarvitse rakentaa hierarkiaa, eikä jokaisen ainejärjestön tarvitse olla aina yhtä mieltä. Kuitenkin usein on hyödyllistä toimia aidosti yhdessä neuvoteltaessa esimerkiksi ”isompien poikien”, kuten yliopistojen kanssa päätöksistä, jotka heijastuvat opiskelijoidemme arkeen tai heidän tulevaisuuteensa. Liitto voi olla myös paljon muuta, jos ja kun sitä lähdetään vain viemään eteenpäin. Uusien ideoiden rohkea kokeilu tuskin voi viedä menneitä saavutuksia.

Jäsenjärjestöjen välisen yhteistyön syventäminen ja tuloksekas edunvalvonta vaativat kuitenkin myös jatkossa aktiivisia tekijöitä eli heitä, jotka uhraavat aikaansa ja voimiansa liiton luotsaamiseen. Osallistumiseen ei tarvitse olla kaiken tietävää järjestöveteraani, vaan pikemminkin rohkea uudistaja. Työstä palkintona on arvokasta kokemusta järjestötyön haastavammasta, mutta aika ajoin palkitsevimmasta päästä. Kokemusta, jolle nykypäivämme projekteja, verkostoja ja yhteistoimintaa painottavassa työelämässä on huomattavasti enemmän tilausta kuin muutamille tietopohjaisille opintokokonaisuuksille.

Ja lopuksi meille kaikille muistutukseksi sivistyssiankirjan sivuilta sanan liitto merkityksistä, sillä v. 1966 muotoiltu yhteinen ajatus jää usein arkemme kiireen jalkoihin:

1. sopimus yhteistoiminnasta yhteisen päämäärän saavuttamiseksi

2. tällaiseen sopimukseen perustuva suhde

3. yleensä yhteistyöstä ja toiminnasta. ???????????????????????????????

4. saman aatteen kannattajien tai saman alan edustajien yhteenliittymä

 

 

 

 

Historian Opiskelijain Liiton tuore puheenjohtaja

Rene Ranka, Tosine ry.

kesä 03

Historiaa muilla mailla

Asustelen tällä hetkellä Oxfordissa, jossa suoritan vaihto-opiskeluja. Tai suoritin, lukukausi loppui tuossa toukokuun alkupuolella. Ajattelin kertoa hieman tästä omasta kokemuksestani ja opiskeluista sekä yhtään peittelemättä koittaa rohkaista muitakin lähtemaan ulkomaille vaihtoon! Hakuprosessi vaihtoon ei ole monimutkainen, etenkään Erasmus-kohteisiin Euroopassa. Tarvitset vain parit paperit (cv, opintorekisteriote yms.) sekä sitten motivaatiokirjeen, jossa kerrot, miksi juuri sinä olisit täydellinen opiskelija haluamaasi vaihtokohteeseen. Pala kakkua! Omalla kohdallani vaihtokohteen määritteli pitkälti osaamani kielet, joita ei liiaksi ole. Minun espanjan tai ranskan taidoilla ei pahemmin opiskelemaan lähdetä. Tengo veintidos anos, je suis etudiante. Joten ei kun englannin kielisiä kohteita metsästämään. Ja Oxfordiin päädyttiin. Mutta esimerkiksi Hollannissa on myös hyviä englanninkielisiä ohjelmia, jos Brittien saaret ei kiinnosta. Itse olen ollut enemmän kuin tyytyväinen Englantiin ja Oxfordiin, vaikkakin kallistahan tämä lysti täällä on verrattuna Keski-, Etelä- ja Itä-Euroopan kohteisiin.

Täällä opiskelin Oxford Brookes Universityssa sitten pari kurssia historiaa (Gender, Sexualities and the Body ja The Rise of the Modern World) sekä pari kurssia politiikan tutkimusta (Russia and Eastern Europe after Lenin ja Modern British Politics). Kurssit oli tosi mielenkiintosia, englannin kieleen tottuu nopeasti ja opiskelukäytännöt tuntuivat mielekkäiltä. Jokaiseen kurssiin kuului 2h opetusta viikossa; 1h luento + 1h pienryhmäseminaari. Välillä tuntui, että seminaareilla toistettiin turhan paljon luentojen asioita, mutta samalla asiat kyllä iskostui kivasti aivojen perukoille. Näistä neljästä kurssista kolme suoritettiin esseillä ja yksi tentillä. Opintopisteitä kertyy 7,5op per kurssi, johon vaaditaan 3000 sanaa (esim yksi 3000 sanan essee tai kaksi 1500 sanan esseetä). Sanamäärät ei siis ole päätähuimaavia, mutta esseiden laajuus ja pieni sanamäärä olivat ajoittain haastavia. Esseideni aiheet olivat esimerkiksi ’Homosexuality in the Victorian era’ tai ’critically asses the main academic reasons for the collapse of communism in the USSR and Central and Eastern Europe’. Ainakin itse olen Suomessa tottunut kirjoittamaan pidempiä esseitä, yleensä suunnilleen 10-15 sivua. Mutta jes, kaikki hoitu ja onnistu, arvosanoja vielä odotellessa!

Tuntuupa kornilta puhua näin, mutta jos yhtään kiinnostaa nähdä, millaista elämä on Suomen rajojen ulkopuolella tai ylipäätään saada unohtumattomia kokemuksia niin vaihtoon lähtö on ihan ykkös vaihtoehto. Tutustut niin uuteen kotimaahasi sekä sen kulttuuriin ja ihmisiin kuin myös kaikkiin niihin ihaniin ihmisiin, jotka tulevat myös suorittamaan vaihto-opiskeluja kanssasi joka puolelta maailmaa. Ja juuri ihmiset tässä kokemuksessa onkin ollut se paras anti.

Itse suunnittelen jo kovasti maisterivaiheessa tapahtuvaa toista vaihto-opiskelusessiotani. Tällä kertaa olen viisaampi ja haen koko lukuvuoden kestävää vaihtoa yhden lukukauden sijaan. Aasia, Afrikka, Etelä-Amerikka..? Who knows. Tellus on iso, kiinnostava ja pähee paikka. Vaihto-opiskelu ei toki ole ainoa oikea tapa tutkia sitä, mutta ihana ja antoisa sellainen! Tässä on nyt kesä aikaa pohtia ja sitten syksyllä taas aktivoitua seuraaviin hakuihin. Erasmus-haut ovat kylläkin pääosin keväällä. Tsemiä!

Terkuin

Iina Salminen
Patina

P.S. Ainiin ja näyttäväthän vaihto-opiskelut toki myös hyvältä CV:ssä. Ja kielitaitoakin karttuu. Ja maailmankuva avartuu. Ja…