Author's posts
loka 14
Historianopiskelijain alemmuuskompleksista
Päätin tarttua epäanalyyttisella tajunnanvirralla aiheeseen (ja sen viereen), jonka Pekka Pietilä tässä samaisessa Holin blogissa 9.9. otti nopeasti esille yliopistoyhteisön käytänteitä pohtivan kirjoituksensa loppuvaiheilla. Meillä historianopiskelijoilla kun on usein paha tapa suhtautua ylikyynisesti omaan opintoalaamme ja varsinkin sen hyödyllisyyteen itsellemme. Tämän ilmenemismuotona ovat esimerkiksi toistuva hokeminen valmistumisen jälkeisestä työttömyydestä, oman kiinnostuneisuutensa vähättely ja kaikki yhtäläisen …
syys 26
Sodasta ja sen terminologiasta
En tiedä mikä on teidän mielipiteenne asiaan, arvoisa lukija, mutta omasta mielestäni on varsin mukavaa joskus viilata pilkkua. Unohtaa vanha kunnon tapahtuma historia ja keskittyä yksittäisiin termeihin ja niiden merkitykseen tai niiden määrittelyyn. Sodat, konfliktit, selkkaukset, kriisit jne. ”rakkaalla” lapsella on usein monta nimeä. Niin tuntuu olevan myös tällä, ihmiskunnan ikuisella riesalla. Viime viikkoina on …
syys 09
Näkymätön vaikuttaminen
Lähestytäänpäs tätä blogia taas Pekka ajattelee-osastolla. Tyylilleni uskollisesti en tartu suoraan yksittäiseen aiheeseen vaan kiertelen ennemmin jonkin laajemman teeman ympärillä. Syksyn alkaessa ja uusien opiskelijoiden saapuessa yliopistoihin, ajattelin puhua hieman kulttuurista ja akultturaatiosta. Siitä, millaisia tapoja, käytänteitä ja ymmärrystä me jo valmiiksi opiskelijayhteisössä toimivat siirrämme tietoisesti tai tahtomattaan uusille fukseille. Saammeko heidät tuntemaan olonsa tervetulleiksi …
elo 05
Perustuu tositapahtumiin
Historialliset elokuvat – kukaan tuskin voi kieltää, ettei niitä tule katsottua? Nehän ovat paras tapa yhdistää viihde ja omat akateemiset kiinnostuksen kohteet. Joskus voi jopa käydä niin sopivasti, että uutuuselokuvan aihe sivuaa juuri omaa tutkimuskohdetta tai seuraavan tentin teemaa, jolloin on täysin hyväksyttävää käyttää kaksi tuntia elokuvateatterissa tai kotisohvalla”opiskellen”. Historialliset elokuvat keräävät hyvin katsojia, ei …
heinä 11
ISHA – International Students of History Association
MITÄ TAPAHTUU, kun 100 historian opiskelijaa 22:sta eri Euroopan maasta kokoontuu yhteen huoneeseen Budapestilaisessa hostellissa? Siellä järjestetään tietenkin mämminsyöntikilpailu. Ja sen voittaa saksalainen mies. ISHA eli International Students of History Association on kansainvälinen historian opiskelijoiden järjestö, joka toimii foorumina ajatusten vaihtoon ja eri kulttuurien kohtaamiseen. ISHAn muodostavat jäsenjärjestöt, jotka toimivat kaupunkikohtaisesti – Suomessa näitä ovat …
maalis 04
Huomioita puolentoista vuoden takaisesta Kiovasta
Lokakuun lopulla 2012 Helsingin yliopiston yhteiskuntahistorian opiskelijoiden ainejärjestöt Polho ja Taso matkustivat syysmatkallaan Ukrainan pääkaupunkiin Kiovaan. Itselleni muistoksi jäi kaupunki, jossa parveili virkapukuisia koppalakkipäitä ja jonka keskustassa autotien ylittäminen jalan oli hengenvaarallista. Kansallismuseossa museovalvoja sammutti valot aina, kun huone oli tyhjä vierailijoista, eikä esimerkiksi matkaoppaassa kuvattua kirpputoria koskaan löytynyt. Lisäksi ainoastaan miesten tuli maksaa …
joulu 12
”Kiviäkin kiinnostaa” – Maantiede historiassa
Maantiede on kuin historia vieraantunut veli. Molemmat tieteenalat ovat muodottomia möhkäleitä, joilla ei ole omaa metodologiaa tai filosofiaa. Molemmat ovat kaikkiruokaisia, tutkimuskohteiksi ja aineistoiksi kelpaa mikä tahansa. Metodeja ja paradigmoja lainataan muilta tieteenaloilta aina silloin kun huvittaa. Silti monet varnitsalaiset ovat ihmetelleet, miksi meillä Itä-Suomen yliopistossa maantiede ja ympäristöpolitiikka on tungettu samaan laitokseen historian kanssa …
marras 01
En historikers börda
Tanken med denna text är att ta upp synvinklar och orsaker till att de som studerar historia kan känna en frustration över studierna, ämnet och känslan över att det man håller på med inte har någon betydelse. Jag antar att vi som studerar ämnet historia har ett intresse för ämnet fast det inte har varit …
loka 09
40 vuotta Jom Kippur-sodasta – katsaus Egyptin, Syyrian ja Israelin väliseen konfliktiin
Lokakuussa 2013 tulee kuluneeksi 40 vuotta Jom Kippur – sodan syttymisestä, eli Egyptin ja Syyrian yllätyshyökkäyksestä Israeliin 6.lokakuuta 1973. Juuri nyt onkin siis osuva aika muistella tämän arabimaiden ja Israelin välisen konfliktin tapahtumia, sotaan johtanutta kehityskulkua ja sen aiheuttamia jälkivaikutuksia. Ehkä tarkastelemalla arabimaiden ja Israelin välisen konfliktin menneitä tapahtumia voidaan löytää syitä ja selityksiä myös …
syys 04
Kirjatenttijästä kulttuurituottajaksi – vinkkejä tapahtuman järjestämiseen
Melkein vuosi sitten loikkasin tuntemattomaan ja ilmoittauduin halukkaaksi järjestämään Kritiikki ry:n elokuvafestivaalia Kinokultia. Tällä viikolla on se odotettu viikonloppu, jolloin muillakin on mahdollisuus nähdä, mitä me olemme pienellä porukallamme aina vain järjestäneet ja järjestäneet. Vuosi tapahtumaorganisoijana on ollut opettavainen, ja uskoisin muitakin historianopiskelijoita kiinnostavan, miten historian opiskelija voi selvitä isohkon tapahtuman organisoinnista ilman minkäänlaista kokemusta …