{"id":3267,"date":"2019-12-11T17:40:11","date_gmt":"2019-12-11T15:40:11","guid":{"rendered":"http:\/\/hol.fi\/?p=3267"},"modified":"2019-12-11T17:40:13","modified_gmt":"2019-12-11T15:40:13","slug":"ihminen-taisteli-sodan-vaiennettu-kokemusmaailma-kansa-taisteli-lehdessa","status":"publish","type":"post","link":"https:\/\/hol.fi\/?p=3267","title":{"rendered":"Ihminen Taisteli \u2013 sodan vaiennettu kokemusmaailma Kansa Taisteli -lehdess\u00e4"},"content":{"rendered":"\n

\u201dEi ole ihmettelemist\u00e4 siin\u00e4, ett\u00e4 sodassa mukana olleet miehet n\u00e4in j\u00e4lkik\u00e4teen muistelevat sit\u00e4 aikaa jopa nuorempien kyll\u00e4stymiseen asti. Suotakoon se heille jo pelk\u00e4st\u00e4\u00e4n mielenterveydellisist\u00e4 syist\u00e4. — Ja pienest\u00e4, hyvin suoritetusta ty\u00f6st\u00e4mme hienoista tyydytyst\u00e4 ja ylpeytt\u00e4kin tuntien.\u201d
(Ryh\u00e4nen Katri, joka toimi sairaanhoitajaoppilaana sodan aikana.)<\/em><\/p>\n\n\n\n

Yli kolme vuotta kest\u00e4neest\u00e4 jatkosodasta\nkotiutui joukko vaiteliaita miehi\u00e4, jotka olivat rintaman turruttamia. V\u00e4kivaltainen\ntotaalinen sota, puute ja kaipaus oli koettu niin linjassa kuin\nkotirintamallakin. Sota oli j\u00e4tt\u00e4nyt avonaisen haavan koko suomalaiseen\nyhteiskuntaan, mutta henkisesti raskaista vuosista kuitenkin vaiettiin. J\u00e4lleenrakentaminen\nvaati kaiken sivuuttamista, ja my\u00f6hemmin nuorison asenteet sotilaita kohtaan\nmuuttuivat jopa vihamielisiksi. Muistelemiselle olisi ollut tarve, sill\u00e4 vaikean\nkokemuksen pukeminen sanoiksi auttaa sen k\u00e4sittelemisess\u00e4 ja ymm\u00e4rt\u00e4misess\u00e4. Sodatkin\njatkuvat p\u00e4\u00e4tytty\u00e4\u00e4n ihmisten muistoissa ja painajaisissa. Vuosina 1957-1986\nilmestynyt Kansa Taisteli -lehti toimi yhten\u00e4 alustana n\u00e4iden ajatusten\npurkamiselle. Veteraanit pyrkiv\u00e4t siin\u00e4 kertomaan v\u00e4kivaltaisen realistista\ntarinaa henkil\u00f6kohtaisista kokemuksistaan ihmisin\u00e4 sodassa. T\u00e4t\u00e4 hiljaista\ntarinaa olisi edelleen t\u00e4rke\u00e4 kuunnella ihmisen toiminnan ymm\u00e4rt\u00e4miseksi.<\/em><\/p>\n\n\n\n

Rintamamiehille <\/strong>sota oli psyykkisesti raskas kokemus, josta puhuminen olisi\nollut tervett\u00e4. Muiston sanallistaminen j\u00e4i kuitenkin l\u00e4hinn\u00e4 vain veteraanien keskiseen\nkyr\u00e4ilyyn. Oli kestett\u00e4v\u00e4, kun ennenkin oli kestetty. Neuvostoliiton\nvaikutuksen alla ja 1960-luvulla \u201dsukupolvikonfliktin\u201d aikana sodasta puhuminen\noli sit\u00e4 paitsi \u00e4\u00e4rimm\u00e4isen hankalaa. Vaikenemiseen vaikuttivat\nj\u00e4lleenrakentamiseen paneutuminen ja sotav\u00e4symys, mutta my\u00f6s Suomen asema h\u00e4vinneen\u00e4\nmaana. Moni veteraanij\u00e4rjest\u00f6 oli lakkautettu, sill\u00e4 Neuvostoliitto koki ne \u201dfasistisiksi.\u201d\nSodasta puhuja taas leimattiin sodanlietsojaksi. Tutkija Sari N\u00e4re on kirjoittanut\najan hengest\u00e4 \u201dhiljaisuuden salaliittona\u201d, jolloin v\u00e4kivaltaista l\u00e4hihistoriaa\noli kiusallista ja hankalaa k\u00e4sitell\u00e4. Veteraanien puolesta tilanne oli\nh\u00e4mment\u00e4v\u00e4. He olivat kasvaneet aikuisiksi sodassa ja k\u00e4yneet koulunsa kansojen\nselviytymist\u00e4 korostaneessa maailmassa. He olivat l\u00e4hteneet sotaan\nvelvollisuudentunnosta ja pakosta, eik\u00e4 moni koskaan palannut. Tuskin kukaan en\u00e4\u00e4\nihannoi sotaa. <\/p>\n\n\n\n

\"\"
Joukkoja matkalla Kuusamosta Kiimasj\u00e4rven suuntaan valok. 30\/6-41. y\u00f6ll\u00e4 Joukamoj\u00e4rven tiell\u00e4 ennen kuin ylitimme valtakunnan rajan. Rajan ylitys tapahtui lohkollamme klo 2.30.<\/figcaption><\/figure><\/div>\n\n\n\n

”Meit\u00e4h\u00e4n on tietysti moitittu tuosta\nmatkasta, vaan kyll\u00e4 suurin osa teki matkansa k\u00e4skyst\u00e4, sek\u00e4 koitti tehd\u00e4\nteht\u00e4v\u00e4ns\u00e4 mahdollisimman hyvin.” (Viljam Halonen)<\/em><\/p>\n\n\n\n

J\u00e4rkytt\u00e4vien tapahtumien\nsanallistaminen, kuten muistelukirjoittaminen, auttaa niiden j\u00e4sent\u00e4misess\u00e4.\nVuonna 1957 toimintansa aloittanut Kansa Taisteli -lehti vastasi osaltaan t\u00e4h\u00e4n\nkertomisen tarpeeseen. Lehden tavoitteena oli julkaista \u201dtavallisten miesten\u201d<\/em> muistelmia sodan tapahtumista, jolloin raskaatkin\nkokemukset voitiin kirjata paperille yleis\u00f6n luettaviksi. P\u00e4\u00e4toimittajien\npyrkimyksen\u00e4 oli nostattaa sotasukupolven omanarvontunnetta n\u00e4iden puolustaessa\nkokemustaan h\u00e4mment\u00e4v\u00e4ss\u00e4 tilanteessa. Vuonna 2017 lehteen l\u00e4hetetyist\u00e4 kirjoituksista\ndigitoitiin my\u00f6s julkaisemattomat tekstit. T\u00e4m\u00e4 arkisto k\u00e4sitt\u00e4\u00e4 yli 4000\nkirjoitusta, noin 25 000 sivua. Kirjoitusm\u00e4\u00e4r\u00e4 heijastelee veteraanien tarvetta\nkertoa sodasta ja pyrkimyksest\u00e4 luoda omaa sotakuvaa, joka olisi riippumatonta\nvaltion propagandasta ja yhteiskunnan nuorison asenteista. Tutustuin itse t\u00e4h\u00e4n\narkistoon kandity\u00f6t\u00e4ni tehdess\u00e4.<\/p>\n\n\n\n

\u201cSotaa ei kannata ihannoida \u2013 ei kukaan\nj\u00e4rkev\u00e4 ihminen sit\u00e4 tee.\u201d (Reino Olmala)<\/em><\/p>\n\n\n\n

Muistelijat toivat\nkirjoituksissaan esiin rujoja henkil\u00f6kohtaisia kokemuksia, jotka loivat kuvan\nsotilaasta nuorukaisena maailman mielett\u00f6myyden py\u00f6rteiss\u00e4. Veteraanit olivat\nkirjoittaneet lehteen hyvin rehellisesti. Kertomuksissa k\u00e4siteltiin usein arkojakin\naiheita; seksi\u00e4 ja alkoholia, v\u00e4kivaltaa ja pelkoa. Joissakin tarinoissa arvosteltiin\nrintamatovereita, mik\u00e4 ei sopinut yhten\u00e4iskertomukseen veljin\u00e4 kamppailleista puhtoisista\nurhoista. Mennytt\u00e4 haluttiin perustella lukijoille ja jakaa kokemuksia\nveteraanien kesken. Sotaan l\u00e4hteneet olivat kertomuksissa nuoria ja\ntiet\u00e4m\u00e4tt\u00f6mi\u00e4, naiivejakin. Muistelmissa sotaa ja \u201dherrojen\u201d p\u00e4\u00e4t\u00f6ksi\u00e4\nsaatettiin jo kritisoida, unohtamatta kuitenkaan veteraanien uhrausta ja\narvostusta.<\/p>\n\n\n\n

\u201dKuljettiin eteenp\u00e4in kuin unimaailmassa \u2013\ninnostuksen, pelon ja ahdistuksen v\u00e4limaastossa. \u2013 Jokainen tiesi, ettei t\u00e4m\u00e4\nt\u00e4h\u00e4n lopu, vaan kohta yritet\u00e4\u00e4n uudestaan. Se pelotti.\u201d (Pentti Tolonen)<\/em><\/p>\n\n\n\n

\u201d– tuskallista valitusta, lottien\nlohdutuksia, virren veisausta, ruhjoumia, ep\u00e4toivoa, kiroilua \u2013 sit\u00e4, mit\u00e4 sota\nsuo!\u201d (Eino H\u00e4rm\u00e4nen)<\/em><\/p>\n\n\n\n

Kirjoittaminen purkaa\nvaikeita muistij\u00e4lki\u00e4, jotka sivuutettuina olisivat uhka hyvinvoinnille. Kansa\nTaisteli -lehteen miehet saattoivat kuvailla asioita, jotka olivat j\u00e4\u00e4neet\nvuosiksi kertomatta. Mukana oli tietenkin seikkailukertomuksia, mutta my\u00f6s\nretrospektiivisesti uudelleen k\u00e4sitettyj\u00e4 vaikutelmia ja ajatuksia sodasta.\nPerspektiivi oli muuttunut kokemuksen my\u00f6t\u00e4. Sota ei ollut hohdokasta, mutta\nsen kokeneita tulisi ymm\u00e4rt\u00e4\u00e4 ja antaa muistoille mahdollisuus. T\u00e4m\u00e4 oli tie\neheytymiseen. Joillekin velvollisuuteen sidottu surmaaminen j\u00e4i vaivaamaan koko\nel\u00e4m\u00e4n ajaksi. Toisille toki ei, eiv\u00e4tk\u00e4 kaikki traumatisoituneet vaikeasti\nloppui\u00e4kseen. Suurin osa veteraaneista onnistui jatkamaan el\u00e4m\u00e4\u00e4ns\u00e4 sodan\nj\u00e4lkeen suhteellisen hyvin. Yhteiskunnallinen unohtaminen ja tuomitseminen oli\nkaikkein haitallisinta. <\/p>\n\n\n\n

\"\"
Taistelussa ( hymyilev\u00e4 haavoittunut) etenemist\u00e4. Sy\u00f6ksy yli tien vihollistulen alla<\/figcaption><\/figure><\/div>\n\n\n\n

”Kerkesi siin\u00e4 ajattelemaan, ett\u00e4 olen\nampunut ihmisen, mutta toinen tuntoni sanoi, ett\u00e4 olemme sodassa, sodassa on\nsodan lait tappaa tai kuolla itse ja viel\u00e4 kolmas tuntoni sanoi ett\u00e4\npuolustamme is\u00e4nmaatamme vierasta maahantunkeutujaa vastaan niin kuin olemme\nsotilasvalassamme luvanneet.” (Esko T\u00f6rm\u00e4)<\/em><\/p>\n\n\n\n

Valtion tiukka\nsensuuri oli sota-aikana tuottanut valikoivaa muistia, mutta omien kokemusten\nunohtaminen oli mahdotonta. Sodassa tapahtui paljon sellaista, jota viralliset\ntotuudet eiv\u00e4t ottaneet huomioon. Tappaminenkin oli julkisuudessa riisuttu\ntunnesidoksistaan. Muistelmissa ihmisel\u00e4m\u00e4n riist\u00e4mist\u00e4 perusteltiin sodan\nlaein, jossa surmaaminen oli pakollinen teko. Kuten Eino H\u00e4rm\u00e4nen kirjoitti: ”Kuin tahtoa vailla olevat hullut,\np\u00e4\u00e4tt\u00f6m\u00e4sti kuin kanaparvi, reuhasi vihollinen. Tiet\u00e4m\u00e4tt\u00e4 minne menn\u00e4.\nR\u00e4j\u00e4ht\u00e4vien kranaattien tulenlieskat n\u00e4yttiv\u00e4t nielaisevan ihmisi\u00e4 tappavan\nkuumaan syleilyyns\u00e4. Mutta sodan ankaran lain: tappaa tai tule tapetuksi,\nmuisti oma jalkav\u00e4kemme. Se rupesi konetuliaseillaan avustamaan tykist\u00f6\u00e4.\nKaiken elollisen se kaatoi, mihin tykist\u00f6lt\u00e4 j\u00e4i.\u201d <\/em><\/p>\n\n\n\n

Yksityinen\nkokemusmaailma oli aina suuria sankaritarinoita enemm\u00e4n l\u00e4sn\u00e4. Sota saattoi\nolla el\u00e4mys, joka haluttiin kokea, mutta sen merkitys muuttui\nretrospektiivisess\u00e4 tarkastelussa. On mahdollista, ett\u00e4 veteraanit pyrkiv\u00e4t\nv\u00e4kivaltakuvauksilla her\u00e4tt\u00e4m\u00e4\u00e4n juuri sankaruudesta eroavaa diskurssia lis\u00e4t\u00e4kseen\nymm\u00e4rryst\u00e4 vaietusta mielett\u00f6myyden olotilasta. Pelon ja taistelemisen lis\u00e4ksi\njouduttiin \u00e4\u00e4rimm\u00e4isen fyysisen rasituksen kohteeksi. Unen ja ruoan puute,\nloiset ja kuoleman n\u00e4keminen tekiv\u00e4t oloista tuskallisia. Raakuuksia, pelkoja\nja negatiivisia tunteita pyrittiin sensuroimaan kirjeiss\u00e4 kotirintamalle, mutta\nhenkil\u00f6kohtaisissa muistelmissa ne saatettiin ottaa esille. Niiss\u00e4 on\nn\u00e4ht\u00e4viss\u00e4 nuorukaisia toiveineen ja unelmineen, joilla oli sotaan l\u00e4hdett\u00e4ess\u00e4\nkaikki edess\u00e4 \u2013 perheen perustus, ty\u00f6 ja el\u00e4minen. Sota keskeytti kaiken t\u00e4m\u00e4n.<\/p>\n\n\n\n

Ymp\u00e4rill\u00e4 oli\njatkuva kuolemanvaara. Vuonna 1917 syntyneist\u00e4 miehist\u00e4 kuoli sotavuosien\naikana joka viides. Kuolemaa k\u00e4siteltiinkin muistoissa monin tavoin. Toverin\nmenehtyminen oli koskettavaa, ahdistavaakin. Sankarikuoleman ihannointi\nsota-ajan julkisuudessa her\u00e4tti j\u00e4lkeenp\u00e4in sarkastistakin kritiikki\u00e4.\nKaatuminen ei ollut nuorten haaveilema kohtalo, ja is\u00e4nmaalliseen paatokseen\nsaatu et\u00e4isyys her\u00e4tti kiusallisia tuntemuksia. Kuolemaan ja vammoihin\nkuitenkin liittyiv\u00e4t sodassa annettu uhri. Koska muistelukertomuksilla pyrit\u00e4\u00e4n\nj\u00e4rkeist\u00e4m\u00e4\u00e4n tapahtumia itselle kuin muillekin, jopa enemm\u00e4n muille, uhrin\nantamista korostettiin. K\u00e4rsimykset eiv\u00e4t saaneet olleet turhia. Kirjoittamisen\nkautta haettiin sis\u00e4ist\u00e4 hyv\u00e4ksynt\u00e4\u00e4, ja tietoisesti ymm\u00e4rryst\u00e4 lukevalta\nyleis\u00f6lt\u00e4. Mahdollisesti raakuuksia ei peitelty, koska realistisia kuvauksiahan\npidet\u00e4\u00e4n ennen kaikkea sodan vastaisina. 1960- ja 1980-lukujen hiljainen\nh\u00e4mmennys n\u00e4kyi pyrkimyksiss\u00e4 selitt\u00e4\u00e4 sotaan osallistumisen ja siell\u00e4 olemisen\nsaavutuksia. Sota oli pakkotilanne, josta Suomi oli sittemmin selvinnyt\nitsen\u00e4isen\u00e4. Toiveena oli, ett\u00e4 nuoriso ymm\u00e4rt\u00e4isi ponnisteluja \u2013 tai edes\nkoettaisi kuunnella.<\/p>\n\n\n\n

”Kukaan normaali-ihminen ei toivo\nomalle kohdalleen sankarikuolemaa, niin ihanteellisesti kun siit\u00e4 puhutaankin.\nJokaisella ihmisell\u00e4, varsinkin nuorella on voimakas el\u00e4misen halu.\u201d (Eero\nHaapiainen)<\/em><\/p>\n\n\n\n

Tuntematon\nsotilas oli monelle t\u00e4rke\u00e4 teos, sill\u00e4 se kuvasi sodan mielett\u00f6myytt\u00e4 sen kokeneiden\nkaipaamalla tavalla. Tarina ei ollut siloteltu tai kiillotettu. Historioitsija Ari\nUino on todennut, ett\u00e4 realistinen v\u00e4kivalta, raakuudet ja kuolema olivat\nt\u00e4rke\u00e4 osa miesten suosimaa kerrontaa. Kansa Taisteli -arkistossa t\u00e4llainen\nsanasto ja pelon tunteiden avaaminen luovat kuvan raskaasta, v\u00e4kivaltaisesta ja\nh\u00e4iritsev\u00e4st\u00e4kin kokemuksesta. Tulikaste oli innon ja kauhun sekainen\nmiehisyysriitti, jonka kautta suurin osa totutettiin rintaman raadollisiin\noloihin. Kaukaa katsottuna oudon v\u00e4kivaltainen kieli voi vaikuttaa\nkummalliselta, mutta se oli tapa totuttautua rintaman rajuun maailmaan ja\nsuojautua tapahtumilta, joita oli mahdoton kuvitella juoksuhautojen\nulkopuolella.<\/p>\n\n\n\n

”En kertonut t\u00e4t\u00e4 siksi, ett\u00e4 t\u00e4m\u00e4\nolisi niink\u00e4\u00e4n sankaritarina tai uroteko, kaukana siit\u00e4. Onpahan vain nuoren miehen\nmietteit\u00e4 ensi kohtaamisesta vihollisen kanssa, vihollisen joka ampui\n”kovilla”, mutta johon emme voineet luodeillakaan vastata.\u201d (Kaino\nWeckman)<\/em><\/p>\n\n\n\n

”Olimme aikanaan yhteisell\u00e4 asialla.\nSen asian puolesta, jossa nyt el\u00e4mme, meh\u00e4n el\u00e4mme maailman parhaassa maassa.\nJos sattuu entisi\u00e4 kavereita lukemaan t\u00e4t\u00e4 niin mit\u00e4 parhaimmat terveiset\nteille ja hyv\u00e4\u00e4 jatkoa–” (Matti Rinkinen)<\/em><\/p>\n\n\n\n

Sota oli kokemus, johon nuoret miehet ajautuivat ja jossa he enemm\u00e4n tai v\u00e4hemm\u00e4n j\u00e4rkkyiv\u00e4t. Suomalainen sotilas ei aina ollut se suurin sankari, vaan tavallinen velvollisuudentuntoinen ihminen. Kun rauha oli saavutettu, olisi nuorison ymm\u00e4rrett\u00e4v\u00e4 sotilaiden kokemusta. Sota ei ollut mukavaa, eik\u00e4 rintamalle l\u00e4ht\u00f6 ollut aina yksil\u00f6n oma valinta.  Vaikeneminen ja kokemuksen v\u00e4h\u00e4ttely eiv\u00e4t auttaneet veteraaneja, sill\u00e4 historian synk\u00e4t tapahtumat koettiin ja muistot j\u00e4iv\u00e4t. Muistamisen prosessi sittemmin suhteutti tulkintoja v\u00e4kivallasta, nuoruuden naiiviudesta ja sodan merkityksest\u00e4. Lukiessamme ja tutkiessamme sotakokemuksia tarvitsemme ennen kaikkea kyky\u00e4 empatiaan. Se ei tarkoita, ett\u00e4 kaikkea vastaantulevaa tarvitsee hyv\u00e4ksy\u00e4, mutta sit\u00e4 tulee pyrki\u00e4 ymm\u00e4rt\u00e4m\u00e4\u00e4n. N\u00e4in k\u00e4sit\u00e4mme kenties paremmin ihmiskokemusta ja sen synkki\u00e4kin puolia. Kokemuksen ja ajatusten tuomitseminen suoralta k\u00e4delt\u00e4 sulkee silm\u00e4mme traumalta, j\u00e4rkytykselt\u00e4 ja juurisyilt\u00e4. Samalla aiheutamme katkeruutta ja surua sek\u00e4 mahdollisesti saatamme uusia vaikeaa menneisyytt\u00e4mme.<\/p>\n\n\n\n

Juho Pitk\u00e4nen, P-klubi<\/p>\n\n\n\n

Kirjoituksen l\u00e4hteet:<\/strong>
Kirjoitus pohjautuu kirjoittajan kandidaatinty\u00f6h\u00f6n.<\/em>
Kansa Taisteli -lehden arkisto ja julkaistut numerot l\u00f6ytyv\u00e4t osoitteesta kansataisteli.sshs.fi<\/em><\/p>\n\n\n\n

Tekstin lainaukset:<\/strong>
Kansa Taisteli-lehden julkaisemattomien tekstien arkisto.<\/p>\n\n\n\n

K\u00e4ytettyj\u00e4 teoksia: <\/strong>
Tiina Kinnunen & Ville Kivim\u00e4ki: Ihminen sodassa<\/em> (2006).
Jenni Kirves & Sari N\u00e4re: Ruma sota<\/em> (2008).
Ville Kivim\u00e4ki: Murtuneet mielet<\/em> (2013).
Ari Uino: Sotiemme veteraanit<\/em> (2014).<\/p>\n\n\n\n

Kuvat:<\/strong>
SA-kuva.<\/p>\n\n\n\n

Kirjoitus on aiemmin julkaistu P-klubin julkaisussa Walpossa. Walpo ilmestyy viisi kertaa vuodessa ja sen julkaisuja voi lukea Issuu-palvelussa<\/a>. <\/em><\/p>\n","protected":false},"excerpt":{"rendered":"

\u201dEi ole ihmettelemist\u00e4 siin\u00e4, ett\u00e4 sodassa mukana olleet miehet n\u00e4in j\u00e4lkik\u00e4teen muistelevat sit\u00e4 aikaa jopa nuorempien kyll\u00e4stymiseen asti. Suotakoon se heille jo pelk\u00e4st\u00e4\u00e4n mielenterveydellisist\u00e4 syist\u00e4. — Ja pienest\u00e4, hyvin suoritetusta ty\u00f6st\u00e4mme hienoista tyydytyst\u00e4 ja ylpeytt\u00e4kin tuntien.\u201d (Ryh\u00e4nen Katri, joka toimi sairaanhoitajaoppilaana sodan aikana.) Yli kolme vuotta kest\u00e4neest\u00e4 jatkosodasta kotiutui joukko vaiteliaita miehi\u00e4, jotka olivat rintaman … <\/p>\n

Jatka lukemista<\/a><\/p>\n","protected":false},"author":1,"featured_media":0,"comment_status":"closed","ping_status":"open","sticky":false,"template":"","format":"standard","meta":{"footnotes":""},"categories":[16],"tags":[],"_links":{"self":[{"href":"https:\/\/hol.fi\/index.php?rest_route=\/wp\/v2\/posts\/3267"}],"collection":[{"href":"https:\/\/hol.fi\/index.php?rest_route=\/wp\/v2\/posts"}],"about":[{"href":"https:\/\/hol.fi\/index.php?rest_route=\/wp\/v2\/types\/post"}],"author":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/hol.fi\/index.php?rest_route=\/wp\/v2\/users\/1"}],"replies":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/hol.fi\/index.php?rest_route=%2Fwp%2Fv2%2Fcomments&post=3267"}],"version-history":[{"count":2,"href":"https:\/\/hol.fi\/index.php?rest_route=\/wp\/v2\/posts\/3267\/revisions"}],"predecessor-version":[{"id":3271,"href":"https:\/\/hol.fi\/index.php?rest_route=\/wp\/v2\/posts\/3267\/revisions\/3271"}],"wp:attachment":[{"href":"https:\/\/hol.fi\/index.php?rest_route=%2Fwp%2Fv2%2Fmedia&parent=3267"}],"wp:term":[{"taxonomy":"category","embeddable":true,"href":"https:\/\/hol.fi\/index.php?rest_route=%2Fwp%2Fv2%2Fcategories&post=3267"},{"taxonomy":"post_tag","embeddable":true,"href":"https:\/\/hol.fi\/index.php?rest_route=%2Fwp%2Fv2%2Ftags&post=3267"}],"curies":[{"name":"wp","href":"https:\/\/api.w.org\/{rel}","templated":true}]}}