Historia ja historian tapahtumat ovat muuttuvia ja kauaskantoisia jatkumoita, joihin suhtautuminen muuttuu merkittävästi ajan kuluessa ja tapahtumien siirtyessä menneisyyden hämärään. Tämä tapahtuu vääjäämättä siitä huolimatta, miten historioitsijat sen kirjoittavat ja kuinka se näkyy yhteiskunnassamme. Eilen tuli kuluneeksi päivälleen 80 vuotta siitä, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen ja talvisota syttyi. Talvisota on osa suurempaa kokonaisuutta toisessa maailmansodassa ja kaikki tapahtumat talvisodan jälkeen aina jatko-sodan päättäneeseen välirauhaan nivoutuvat yhteen. Sen jälkeiset tapahtumat ovatkin oma osansa erikoislaatuista muistamisen ketjua, sillä samalla kun muistamisen kulttuuri voimistuu toisaalla, unohtuu osa merkittävistä kehityskuluista. Tästä esimerkkinä toimiikin hienosti veteraanien arvostamisen kehittyminen, mutta menetetyn Karjalan hiipuminen.
Sotiemme veteraanien arvostaminen ei ole ollut aina mitenkään pinnalla, saati erityisen sallittua, vaan varsinaisen arvostamisen voidaan sanoa alkaneen vasta 1980-luvun lopulla, jolloin suhteemme Neuvostoliittoon alkoi lievenemään ja voitiin puhua avoimemmin 1900-luvun suurista sodista. Veteraanit ovatkin pelkällä läsnäolollaan ankkuroineet suomalaisen tietouden menneisyyteen, joka näkyykin suurena kiinnostuksena omaan menneisyyteen. Kun veteraanit saivat osakseen suurempaa arvostusta yhteiskunnassa, menetetyn Karjalan muisto käytännön syistä alkoi vähenemään, sillä uusille sukupolville Karjala ei ollut mitenkään relevantti osa elämää tai aktiivista muistelua, sillä yhteydet Karjalaan ovat täysin katkenneet. Nykyään ajatus Karjalasta onkin erikoislaatuinen, sillä se ajatellaan täysin menetetyksi ja sen palauttamista kohdellaan kuin mahdotonta ajatusleikkiä, jossa puntaroidaan hyödyt ja haitat ja lopuksi se heitetään syrjään. Näissä asioissa onkin tärkeää pohtia muistamisen kulttuuria ja sitä, miten menneisyyteen tulee suhtautua, sillä suuret ja merkityksellisetkin asiat jäävät menneisyyteen ja siirtyvät pois aktiivisesta muistelun piiristä jos niillä ei ole yhtymäkohtaa nykypäivään. Näin hämärtyy myös historiallisten jatkumoiden merkitys ja sen ymmärtäminen laajemmassa kontekstissa.
Tämä kehitys on vääjäämätöntä ja onkin historian tutkijoiden harteilla määrittää menneisyydelle tärkeitä asioita, joita tulee kiinnittää yhteiskuntaan niin, että niiden muistaminen ja arvostaminen tulevaisuudessakin on mahdollista. Talvisodan alkaminen on erinomainen esimerkki juuri ajankohtaisuudellaan, mutta tämä ei suinkaan ole ainoa asia joka tulisi ottaa huomioon. Historia on täynnä loistavia tarinoita, kipeitä synkkiä kohtia ja erikoislaatuisia jatkumoita, joiden ymmärtämiseksi niitä on käsiteltävä niin tutkimuksessa kuin julkisuudessa, sillä historia on aina laajoja kaaria, joista pystytään irrottamaan mitä tahansa elementtejä ja käyttämään poliittisina vipuvarsina ja pahimmillaan jopa lyömäaseina. Menneisyydestä syntyvien palojen sammuttelu on tärkeä osa ammattiosaamistamme, mutta meidän tehtävämme ei voi olla vain väärien anekdoottien vaihtamista oikeisiin, vaan historiallisen ajattelun kehittäminen julkisessa keskustelussa, jolloin omaa menneisyyttä ei tarvitse pelätä, vaan sitä voidaan arvostaa valtavassa moninaisuudessaan.
Juho Aarikka
Patina ry
Kirjoittaja tykkää ydinpommeista ja imperialismista kaikilla mausteilla. Suuri osa niistä maistuu hirveiltä, mutta se kuuluu pakettiin.
