Monille vaalit ovat paitsi nykyään tapahtuvaa poliittista toimintaa, myös hieman kummallisia muistoja lapsuudesta. Vanhemmat ja opettajat touhottavat mystisistä aikuisten käsitteistä, kuten ”eduskunta” tai ”presidentti”. Itsekin saattaa päätyä toistelemaan samoja asioita ilman sen kummempaa käsitystä. Päätin siis kartoittaa ihmisten ensimmäisiä muistoja vaaleista. Kaino pyyntöni P-klubin Facebook-ryhmässä poiki yhteensä 16 tarinaa, joista olen poiminut tähän juttuun parhaat palat.
Aloitetaan kuitenkin ensimmäisestä omasta muistostani, eli vuoden 2000 presidentinvaaleista. Muistan aluksi kannattaneeni Esko Ahoa kai ihan vain siksi, että koko muu perheeni kannatti demariuttaan Tarja Halosta ja halusin 7-vuotiaana pojankloppina esittää vähän kapinahenkeä. Näin kuitenkin pian valon ja liityin Halosen kannatusjoukkoihin. Kääntymisestä muistan, että Vantaan demarivaikuttaja, isoisäni Matti Riikonen, vei minut Koivukylän ostarille Halosen kampanjatapahtumaan. Paikalla oli soppatykki, mutta en kuollakseni muista oliko hernekeitto hyvää. Muistan kuitenkin, että pienen jonottelun jälkeen pääsin vihdoin tapaamaan tämän Tarja Halosen ja jostain syystä 7-vuotiaasta Mikko Kohosta oli hyvä idea halata! Presidenttikandidaatti oli kuitenkin heti juonessa mukana ja vastasi haliin. Olen varma ukin olleen kohtaamisesta erityisen hyvillään ja onnellinen. Tarkempia tuntemuksia halista en muista, mutta olen varma, että Esko Ahon hali olisi tuskin ollut yhtä lämmin.
Samaiset presidentinvaalit tuntuvat olevan opiskelijaikäpolvellemme varsinainen sukupolvikokemus. Sen verran tuoreessa muistissa on Esko Ahon ja Tarja Halosen kaksinkamppailu. Erityisen monen mieleen olivat jääneet erilaiset laulut ja rallatukset kuten ”Esko Aho, päästä laho!” ja ”Esko Aho lyttyyn/ vessanpyttyyn/ vedetään alas/ Tarja on paras!” Jos joku nyt miettii kandiaihetta, niin yksi mahdollinen tutkimuskohde olisi lastenrallatuksien ennustustusvoima presidentinvaalien lopputuloksesta. Ennustusvoimaa lienee sovellettu myös laajemminkin.
”Ensimmäinen muistoni vaaleista on vuoden 2000 presidentinvaalit. Ennustin vaalien tulosta laskemalla perheen yhteisen kolikkopurkin sisällön ja määritin jokaiselle ehdokkaalle oman kolikon. Muistaakseni ennustin tämän perusteella vaalien voittajaksi Riitta Uosukaista, jonka kolikko oli 50 penniä. Tämän jälkeen olen oppinut uusia ennustamismenetelmiä vaaleja ajatellen.”
Kamppailu siirtyi myös oppilaiden taiteellisiin tuotoksiin:
”Vaaleista muistan presidentinvaalit 2000 ja sen, kuinka koulumme oppilaat olivat piirtäneet vaaleihin liittyviä kuvia kuvaamataidon tunnilla. Jostain syystä tosi monessa kuvassa Tarja Halonen ja Esko Aho olivat menossa naimisiin.”
”Vaalien jälkeen piirsin kuvan Tarja Halosesta ja Pentti Arajärvestä. Päiväkodin opettaja päätti lähettää sen presidentin kansliaan ja sain Tarja Haloselta vastaukseksi kirjeen, jossa kiitettiin kuvasta ja lähetettiin terveisiä hänen kissoiltaan, joiden nimet olivat Miska ja Rontti. Kirje ja kopio piirroksesta on edelleen Tapiolan päiväkodin seinälle kehystettynä.”
Monilla klubilaisilla vaalit lopettivat lapsuuden lyhyeen. Useampi muisteli vanhempien tai muiden jo äänestysikäisten piiloutumisen vaalisalaisuuden taakse olleen rankka kokemus.
”Äiti ei suostunut kertomaan kumpaa äänesti ja vetosi vaalisalaisuuteen. Musta sellanen salaisuus oli kohtuutonta, vihoittelin päiviä”, muistelee emeriittapuheenjohtaja.
Eräs klubilainen tosin muisti käyttäneensä teräviä neuvottelutaitojaan ja pääsi isänsä mukaan äänestyskoppiin lupaamalla, ettei kerro ketä isä äänesti. Vaalisalaisuus piti vain kotiovelle asti. Hän muistelee, että salaisuuden pitäminen oli mahdotonta, kun vaalit ja äänestäminen itsessään olivat niin uskomattoman jännittävää!
”Meillä järjestettiin eskarissa vuoden 2000 vaaleja edeltäneet varjovaalit, joissa kaikki saivat mennä semmoiseen leikkiäänestyskoppiin äänestämään Eskon ja Tarjan väliltä. Äänestin itse Eskoa sen taki, että se oli myös pappani nimi. Meidän vaaleissa Esko sitten voittikin.”
Politiikan sanasto oli myös lapsille vaikeaa: eräälle klubilaiselle Suomen Kommunistinen Puolue tuntui vaaralliselta ja kielletyltä. Toinen taas muisteli ihmetelleensä puolueiden nimilyhenteitä. Kolmas muisteli, että kun vaalien jälkeen harjoiteltiin kirjoittamaan ”Tarja Halonen on Suomen presidentti”, kääntyi luokkatoverilla (huom. koululuokka, ei sosiaalinen luokka) presidentti muotoon ”persidentti”. Tarina ei kerro, mutta kirjoittaja arvelee, että kyseistä oppilasta muistutetaan asiasta edelleen säännöllisesti.
Aikani nostalgisoitua 1990-lukua ja 2000-luvun alkua tovereiden tuella totesin, että jutulle on saatava hiukan enemmän historiallista taustaa. Tein siis mitä jokainen itseään kunnioittava 27-vuotias tekee törmätessään ongelmaan: soitin vanhemmilleni ja isovanhemmilleni.
Ensimmäiseksi haastateltavaksi valikoitui pitkän linjan ay-liikkeen edustaja ja toinen isoisäni Kari Koho. Koska vettä on Aurajoessa jo hieman ehtinyt virrata, ei hän muistanut lapsuutensa vaaleista oikeastaan mitään. Ensimmäiset eduskuntavaalit, joissa hän äänesti, olivat kuitenkin tuoreessa muistissa. Muistelua auttaa se, että Kari ja isoäitini olivat juuri menneet naimisiin. Erheessä tuoreeseen perheeseen oli tilattu ensimmäisenä porvarilehti, joten vaalinaluskeskusteluiden seuraaminen oli kovalle ay-miehelle aavistuksen tuskallista. Tuore aviovaimo kyllästyi pian Karin joka-aamuiseen jupinaan porvarilehden toimituksellisesta linjasta ja lehti vaihtui mieheltä kysymättä työväenlehteen.
Varsinainen ehdokas valikoitui kuitenkin sosiaalista reittiä: Karin siskon Ailin mies suositteli tuttua pääluottamusmiestä Pousin Viljoa. Kari myöntää, että tämä on ainoa kerta, kun hän äänesti jotain muuta kuin SDP:n ehdokasta, sillä Pousi oli nimittäin Työväen ja Pienviljelijäin Sosiaalidemokraattisen Liiton ehdokas. Äänestyspäätös oli sinänsä fiksu: Pousi pääsi läpi ja oli yhden kauden kansanedustajana 1966-70.
Siirrytään seuraavaksi Karin poikaan isääni Harri Kohoon. Mainittakoon heti alkuun, että Harrin leipälaji on ollut hiihto eikä ay-liike. Tämä käy ilmi heti haastattelun aluksi: Kekkosen kuoleman johdosta eräs rullahiihtokilpailu peruttiin ja Harria harmitti, sillä hän oli sinä kesänä erityisen kovassa kunnossa! Varma voitto vaihtui presidentin elämän muisteluun ja valtiollisiin hautajaisiin.
Ensimmäiset vaalit, jotka Harri muistaa elävästi olivat vuoden 1982 presidentinvaalit. Keskustelua seurattiin tarkkaan sosiaalidemokraattisesta Eteenpäin -lehdestä. Vaikka televisio oli jo keksitty, ei se Harrin muistojen mukaan ollut kovinkaan vahva keskustelualusta vaalien alla. Harri äänesti tietysti Koiviston valitsijamiestä. Työläiskaupunki Kotkassa oli päivänselvää, että kaikki äänestävät Koivistoa.
Enemmän lapsuusmuistoja löytyy äidiltäni Mari Martens-Kuutilta. Hänen isänsä oli siis jo aiemmin mainittu demarivaikuttaja Uudenmaan piirisihteeri Matti Riikonen. Isänsä mukana Mari kulki jo pienestä pitäen eri vaalitilaisuuksissa, joten oikeastaan ei ole edes mahdollista muistaa yksittäistä ensimmäistä muistoa, sillä perhe eli ja hengitti poliittista elämää. Tämä ei kuitenkaan ollut pikku-Marin mielestä huono asia: vaalitilaisuuksissa sai nimittäin aina jäätelöä tai muita herkkuja.
Vaalit seurasivat myös kotiin. Ahkerasti vaalityötä tekevä Matti soitteli aina vaalien alla satoja puheluita potentiaalisille tukijoille ja paikallisille vetopelaajille. Oikeastaan ainoa ikävämpi muisto liittyy vaalitilaisuuksien luonteeseen. Keskusteluilla oli tapana venyä pitkiksi ja vaikka Mari olisi jo halunnut lähteä kotiin, jäi isä Matti aina suustaan kiinni ja toistuvat ”kohta lähetään” -vakuuttelut menettivät pian lupausvoimansa.
Haastattelussa muisteltiin myös nykyvalossa hiukan eriskummallista tapausta. Marin parhaan muistin mukaan kyseessä olivat vuoden 1976 kunnallisvaalit. Matti oli vaalimainoksissa SDP:n vaalikasvona ja Matin harteilla kuvassa oli tuttavaperheen poika. Matti olisi halunnut käyttää kuvassa omaa tytärtään, mutta taustajoukkojen mielestä miehen harteilla on oltava poika. Vakuutin äidilleni, että hän olisi ansainnut olla kuvassa isänsä harteilla. Kaiken kaikkiaan vaalit, vaalityö ja poliittinen elämä oli Marille kuitenkin positiivinen muisto: aina riitti herkkuja ja sirkushuveja.
Mikko Koho, P-klubi
Kirjottaja aikoo myös tämän kevään vaaleissa mahdollisuuksien mukaan päättää ehdokkaan halauskykyjen perusteella.
