Holin kevätseminaari Turussa

Suuntasin maaliskuussa Historian Opiskelijain Liiton kevätseminaariin Suomen Turkuun. Tilanne oli itselleni uusi, sillä en ollut koskaan aikaisemmin tehnyt vastaavaa. Olin toki aikaisemmin käynyt Turussa niin matkailun riemusta kuin suorittamassa avoimen yliopiston tenttejä. Tällä kertaa kuitenkin matkustin ensimmäistä kertaa virallisen opiskelijastatuksen omaavana toiseen opiskelijakaupunkiin.

Saavuttuani bussilla ja jätettyäni tavarat hotellille suuntasin viikonlopun ensimmäiseen tapahtumaan, Panimoravintola Koulussa pidettävään pubivisaan. Sattui mukava yllätys, sillä tapasin baaritiskillä Turussa opiskelevan ystäväni. Nopeiden kuulumisten vaihdon jälkeen päätimme olla samassa joukkueessa pubivisassa. Visa olikin haastava ja kysymykset tulivat historian eri laidoilta. Vaikka voittoa ei tullut, sain ainakin lisää nippelitietoa historia-aittaani.

Pubivisan jälkeen pääsin tutustumaan paremmin muuhin porukkaan, jotka olivat saapuneet paikalle. Tapasin muita Helsingistä tulleiden lisäksi myös Turusta, Tampereelta ja Joensuusta saapuneita historian opiskelijoita. Osa meistä päättikin lähteä pubista jatkoille Turun yöhön.

Lauantaiaamuna alkoikin sitten itse seminaari. Teemana oli vaalikevään innoittamana vaalit. Aluksi oli kaksi luentoa, jonka jälkeen jatko-opiskelijat esittelivät omia väitöskirjojensa aiheita. Koko seminaari pysyi alusta loppuun mielenkiintoisena. Pääsin myös osioiden välillä tutustumaan paremmin joihinkin eilisiltana tapaamien henkilöiden kanssa.

Lauantai-ilta päättyi sitseihin. Olin kuullut paljon tarinoita Hol-sitseistä ja saavuinkin paikalle hieman varauksellisesti. Sitsien teemana oli eduskunnan täysistunto ja poliittisesti pukeutuminen loi mielestäni oman varauksen ilmapiiriin. Nämä olivat ensimmäiset sitsini Helsingin ja valtiotieteellisen tiedekunnan ulkopuolella ja huomasin heti alussa ”kulttuurisia” eroja. Ilta sujui kuitenkin aivan mukavasti. Käytös oli pääsääntöisesti asiallista ja järjestäjät pystyivät pitämään illan kasassa toiminnallaan.

Sunnuntaina olisi ollut Holin hallituksen kokous, mutta en päättänyt jäädä seuraamaan sitä, vaan suuntasin jo aamusta kotiin. Kokonaisuutena olin erittäin positiivisesti yllättynyt viikonlopusta, jolle en ollut asettanut juurikaan suurempia odotuksia. Parhaimpana kokemuksena voin pitää tutustumista uusiin ihmisiin, jotka jakavat kanssani intohimon historiaan. Samalla myös käynnistyi syksyn Hol-seminaarin valmistelu. Tajusinkin jossain vaiheessa, että olinkin itse tarkkailemassa tapahtuman rakennetta ja miettimässä, mistä ottaisin mallia ja minkä tekisinkin mahdollisesti toisin. Ensimmäinen tapaaminen järjestävien järjestöjen välillä on tapahtunut ja alankin jo odottamaan tulevaa seminaaria.

Nähdään syksyllä Helsingissä!

Otto Hormio
Poliittisen historian opiskelijat Polho ry
Varapuheenjohtaja