Meillä kaikilla on juuret jossain, ja menneiden sukupolvien jatkumo – tunsimme sitä itsellemme merkitykselliseksi tai emme, vaikuttaa silti meissä tänäkin päivänä. Olen historian opintojen myötä pohtinut kuuluvuutta johonkin, ylisukupolvisuutta ja jättämäämme perintöä uudella tavalla. Tämän kaiken merkitys ja painoarvo on ainakin minun mielessäni kasvanut myös laajemman historian ja yhteiskuntamme muutosten ymmärtämisen myötä.
”Kansanperinteen ja paikallishistorian keruu on saatava uuteen nousuun!”
Uskoisin, että ei ole meistä montakaan, joka ei näitä asioita olisi joskus miettinyt – ketkä ja millainen ympäristö tai kulttuuri on muovannut meidät nykyhetken yksilöiksi? Omalla kohdallani olen myös pitänyt tarvetta ymmärtää menneisyyttämme henkilökohtaisemmalla ja yksilökeskeisemmällä tasolla osittain myös motivaationa sille, miksi lähdin aikoinani historiaa opiskelemaan.
Jottei tämä kuulostaisi liian filosofiselta tai sentimentaaliselta minäkuvan pohdinnalta, lienee syytä mennä itse aiheeseen, jota ajattelin tässä blogitekstissä agitoida: Kansanperinteen ja paikallishistorian keruu on saatava uuteen nousuun! Monet meistä tuntevat esimerkiksi Topeliuksen, P. Mustapään tai Samuli Paulaharjun sekä muiden kaltaisten kansanperinteen kerääjien 1800- ja 1900-luvuilla tehdyn mittavan keruutyön merkityksen nykypäivän suomalaiselle kulttuurille ja identiteetille. Miksei samanlaista tarvetta tunnisteta uudemmankin kansanperinteen ja aineettoman kulttuuriperinnön keruulle? Tokihan SKS ynnä muut järjestäytyneet toimijat tekevät tätä, mutta paljon jää taltioimatta, etenkin paikallistasolla.
Nyky-yhteiskuntamme ymmärtämisen näkökulmasta myös sen arkisen ja jokapäiväisen historian taltioiminen ja sen tulkitseminen on tärkeää. Tavallista elämäähän täällä loppujen lopuksi on aina eletty, ja toisaalta sen elämisen tavat ja kokonaiskuva on muuttunut niin hurjalla tahdilla lyhyessä ajassa. Ja yhtä nopeasti sen vaiheisiin liittyvä aineellinen- ja aineeton kulttuuriperintö on vaarassa hautautua unholaan.
”tahdon haastaa sinutkin, lukija, pohtimaan omaa suhdettasi kotiseutusi historiaan ja paikallishistorian merkitystä”
Paikallistasolla suurimmassa osassa Suomenkin kuntia toimii vapaaehtoispohjaisia kotiseutu- ja museoyhdistyksiä. Nämä eläkeläisten puuhakerhoiksi harmillisen usein profiloituvat yhdistykset voisivat kaivata monesti pientä ryhtiliikettä. Vanhojen hyvien aikojen tapaan, jolloin ylioppilaat kiersivät kesäisin maakunnissa keräämässä kansanperinnettä, voisimme me nykypäivänkin opiskelijat kunnostautua tällä saralla! Kotiseutuhistorian taltioiminen ja muistitiedon keruu on monella tapaa myös hyvin merkityksellistä puuhaa, ja omalla kohdallani kiinnostus paikallishistoriaan on poikinut kaiken lisäksi palkkatyötä sen saralla (sekä opintopisteitä). Ei siis ollenkaan hullumpaa.
Näin uuden vuoden kynnyksellä tahdon haastaa sinutkin, lukija, pohtimaan omaa suhdettasi kotiseutusi historiaan ja paikallishistorian merkitystä myös yhteiskuntamme laajemmassa mittakaavassa. Ehkäpä myös innostumaan toimimaan paikallisen kulttuuriperinnön ja muistitiedon taltioimisen saralla!
Onnea uudelle vuodelle 2025 ja mukavaa alkavaa opiskelijakevättä kaikille toivottaa
Ruusu Markus
Tiima ry:n varapuheenjohtaja 2024
