”Jonkinlainen abstrakti sotaharjoitushan tämä on, mutta ei shakki mikään simulaatio ole.” Lautapeliopas Shakkipelistä
Totista puuhaa shakki sitä vastoin toisinaan on: vuoden 2014 Tromssan shakkiolympialaisissa kuoli kaksi ja katosi viisi. Kehtaavatkin väittää, etteikö shakissa olisi kyse elämästä tai kuolemasta! Tässä maailmanajassa, jona korona hallitsee mieliä, on hyvä pysähtyä ja hidastaa niin elämisen kuin pelaamisen tahtia. Kirjepelit toimivat töissä asiassa mainiosti. Olenkin lukuisten analyysien (ja kofeiinitasojen) ohessa pohtinut huijaamista shakissa, kun muisti tai pikemminkin taidot eivät riitä.
Pelaajan, joka haluaa voittaa, on pelattava äärimmäisellä tarkkuudella. Toisinaan käy niin, että ylpeys astelee lankeemuksen edellä ja osa sortuu petoksellisiin toimenpiteisiin yrittäessään kääntää tappion voitoksi. Jokainen pelaaja toivoo Caissa-muusan suosioon pääsemistä! Mutta kukaan ei ole virheetön syntyessään. Huijaamisen historia shakissa on lähes yhtä vanha kuin peli itsekin. Kerrotaan Tanskan kuninkaan Knut Suuren tapetuttaneen sen aatelisen, jota hän epäili vilpistä. Toisinaan pelaajia jää kiinni siitä, että he pelaavat kuin kone. Toisaalta näkyypä huijauskulttuurin vaikutus ja ”skoijaaminen” jopa saksan kieltä myöten. Tiesitkö, että fraasi einen Türken bauen (rakentaa Turkkilainen) ja türken (eli ”tehdä turkkilaiset”) tarkoittavat petkuttamista? Seuraavassa ruoditaan kysymystä, voiko kone pelata shakkia.
Kävipä vuonna 1769 sillä tavalla hassusti, että Itävallan keisarinnan Marie Theresa hoviin oli kutsuttu muuan Wolfgang von Kempelenin (1734-1804). Herra von Kempelen tunsi sattumoisin ääretöntä vetoa erään ranskalaisen Francois Pelletier´in harjoittamiin magnetiikkakokeisiin. Koetilaisuus oli menestys, ei liioin sen magneetillisen vuorovaikutuksen tähden, vaan siksi, että von Kempelen julisti, että hän pystyy rakentamaan vielä taidokkaamman koneen ja tämä konepa pelaisi kaiken lisäksi shakkia! Herra von Kempelen tarttui tuumasta toimeen ja veisti koneen, joka pelasi shakkia. Herra von Kempelen esitteli taideteoksensa julkisesti Wienissä vuonna 1770, jonka jälkeen kone kiersi ympäri ämpäri Eurooppaa voittaen suurimman osan peleistään loisteliaasti. Mainittakoon, että Turkkilainen otti mittaa sellaisistakin julkimoista kuin Napoleon I (kyllä, nimenomaan se Bonaparte) ja Benjamin Franklin. Koneesta käytettiin nimitystä ”the Turk”.
Lyhykäisyydessään Turkkilainen oli puinen kone, jonka kyljessä kolme ulosvedettävää laatikkoa. Yhdessä niistä oli pääsy Turkkilaisen sisuskaluihin eli hammasrattaistoon. Toisen oven takaa paljastui tyhjää tilaa, josta myöhemmin. Kolmas, alin vetolaatikko, kätki sisäänsä muhkeita tyynyjä ja norsunluiset shakkipelin nappulat. Koko koneen kruunasi totta kai itämaisiin tamineisiin sonnustettu nukke. Turkkilainen hyödynsi peleissään turkkilaista (tai oikeammin itämaista) stereotypiaa, johon lukeutuivat muun muassa musta parta ja vasemman käden laittoman pitkä piippu. Oikea käsi lepäsi pöydällä. Herra Turkkilainen oli sonnustautunut myös turkkilaiseen takkiin. Päänsä hän oli kietonut paksuun turbaaniin korostaakseen stereotyyppistä vaikutelmaa.
Aina kunkin esityksen alussa koneen esittelijä avasi laatikon etuluukut havainnollistaakseen paitsi Turkkilaisen hienoja hammasrattaita, myös todistaakseen, että kukaan ei harjoittanut salapiileskelyä. Laatikkoon oli kuitenkin upotettu pieni peili, jonka ansiosta sisusta näyttäytyi tyhjänä, mutta koneen kulmaukseen saattoi kätkeytyä minimaalinen shakkitaituri. Alkuaikoina konetta käyttikin sodassa jalkansa menettänyt shakkimestari Worowski (ehkäpä puolalainen), joka muulloin esiintyi yllättäen tekojalkojensa kanssa. Nerokasta!
Konetta ohjaavalla riitti esityksen aikana työnsarkaa, sillä Turkkilaisen miettiessä siirtoaan hän liikutti koneen kylkeen rakennetun turkkilaisen käsiä ja silmiä sekä vielä harhautukseksi tarkoitettua valekoneistoa. Koneen sisuksissa oli liukuva istuin, jolla koneen sisällä piileskellyt ja siten Turkkilaista ohjaava ihminen liikkui puolelta toiselle, kun koneen osia esiteltiin yleisölle. Sisällä oleva ihminen saattoi istua vedettävän laatikon jättämässä tilassa, jolloin hänen jalkansa eivät missään vaiheessa näkynee ulospäin. Mutta kuten mainittua, koneen sisään sopi näppärästi jalkapuolinen puolalainen sotaveteraani ja pari muutakin nerokasta pelaajaa eri vuosikymmeninä.
Pöydällä ollut shakkilauta oli ohut. Norsunluisten shakkinappuloiden pohjiin oli asetettu pienet, mutta vahvat magneetit; myös itse peliareenassa oli magneettipohja. Samoin laudan alla roikkui naruista magneetteja, jotka siis näkyivät koneen sisällä piileskelleelle. Kun nappulaa siirrettiin ruudulta toiselle, pöydän sisällä oleva magneetti nousi ja asettui paikalleen, jolloin konetta ohjaava ihminen huomasi siirron. Lisäksi shakkilaudan ruudut oli numeroitu yhdestä kuuteenkymmeneenneljään, mikä helpotti nappuloiden liikuttamisen seuraamista. Sisällä olevat magneetit aseteltiin niin, että ulkopuolella vaikuttavat magneettikentät eivät vaikuttaneet niihin. Von Kempelen olikin sangen usein viehättynyt suurikokoisiin magneettiesineisiin ja magneetteihin, jotka hän asetteli näyttävästi pelilaudan sivulle näyttääkseen, että Turkkilainen ei sentään käyttänyt magnetismia hyväkseen!
Koneen käyttäjä työskenteli sisällä kynttilän valossa (puinen työympäristö ja kynttilät sopivat tunnetusti yhteen, mutta mitään onnettomuuksia ei tietojen mukaan sattunut). Kynttilän savu johdettiin Turkkilaisen turbaanissa olevan tuuletusputken kautta ulos – eli Turkkilainen päästeli pelin aikana varsin jouhevasti höyryjä ulos pääkopastaan. Tämä ei tiedettävästi herättänyt kummeksuntaa – ajateltiinhan turkkilaisten ajan tavan mukaan polttavan kuin korsteenit.
Vuonna 1805 von Kempelen myi koneensa keksijä Johann N. Maelzelille, joka jatkoi koneen esittelemistä. Kone pelasi mm. Napoleonia vastaan von Kempelenin kuoleman jälkeen 1809. Tämän jälkeen konetta palloteltiin useitten eri omistajien välillä. Tulipaloon Turkkilaisen tarina päättyi. 5. heinäkuuta 1854, kun Philadelphian museon syttyi tulipalo, kun kansallisteatterista alkanut pätsi levisi maalaus- ja luonnonhistorian museon puolelle museoon.
Turkkilaista seurasivat pian toiset shakkimaatit, joista tunnetuimmat olivat Ajeeb ja Mephisto. Ajeeb oli automaatti, jonka rakensi Charles Hooper. Hän esitteli laitteensa Kuninkaallisessa Polyteknillisessä Instituutissa vuonna 1868. Ajeebin taru päättyi niin ikään liekkeihin. Mephiston puolestaan väsäsi vuonna 1876 Charles Godfrey Gumpel (n. 1835 – 1921). Tarina ei kerro, minne kone päätyi vuoden 1912 jälkeen.
Vuosisadat 1700- ja 1800 olivat ensimmäisten shakkimaattien kulta-aikaa. Oman aikansa tietokoneina ne hämmästyttivät kansalaisia kysymään, voiko kone pelata shakkia. Ei kai sentään? Toki shakkikoneiksi tituleerattu maailmanmestari sallitaan! (kuubalainen Jose Raul Capablanca hallitsi vuosina 1921-27). Neuvostoshakin kulta-aikana 1940-luvulta 1980-luvulle suurvallan pelaajia syytettiin liiasta tasapelien lukumäärästä, josta tunnetuin esimerkki lienee Curacaon kandidaattiturnaus vuonna 1962. Tuolloin kolmelle kärkisijalle tullutta pelaajaa (Tigran Petrosjan, Paul Keres ja Efim Geller) pelasivat kaikki kaksitoista keskinäistä peliään tasan. Tämän jälkeen maailman shakkiliitto Fide muutti sääntöjä siten, että jatkossa turnaus pelataan eliminaatiomuotoisena niin, että ”sopuremeille” ei jäänyt sijaa.
Simultaani on toinen hieno kilpailumuoto täyskierroskilpailujen ohella, missä huijaaminen on mahdollista. Simultaanissa yleensä vahva kansainvälinen tai suurmestari antaa suurenpelinäytöksen ja pelaa yhtä aikaa jopa 25 pelaajaa vastaan. Tällöin simultaanin antaja voi apinoida ne siirrot, jotka mustalla pelaava tekee toisessa pelissä ja tehdä ne omassa pelissään. Tämä pätee luonnollisesti myös vastavärein. Näin ollen simultaanin antaja ei itse asiassa (sic) pelaa näitä kahta pelaajaa vastaan, vaan he pelaavat toisiaan vastaan – kumpikin tietämättään ja omilla laudoillaan! Erityisen hyödyllistä on, jos simultaanin antajana pelaa kahta suurmestaria vastaan suorassa tv-lähetyksessä ja itse sattuneesta syystä on shakillisten kykyjensä suhteen ”paska” illusionääri.
Kesti kuitenkin aina vuoteen 1997, jolloin vasta hallitseva maailmanmestari Garry Gasparov hävisi tietokoneiden parhaimmalle, Deep Blue One:lle. Tämän jälkeen ihminen ei ole pärjännyt koneelle. Mainittakoon tässä yhteydessä, että tietokoneille järjestetään myös maailmamestaruuskilpailuitansa, joissa ne ottavat mittaa toistensa laskutehosta ensiksi täysikierroskilpailussa, joka jälkeen kaksi parasta ohjelmaa pelaa 99 peliä toisiaan vastaan. Ensimmäinen kansainvälinen tietokoneshakkiottelu pidettiin vuonna 1967. Tukholmassa pidettiin puolestaan vuonna 1974 ensimmäinen tietokoneiden maailmanmestaruusturnaus, jossa 13 konetta kahdeksasta maasta pelasi neljä kierrosta. Koneet sijaitsivat kotimaissaan ja tiedonsiirto niiden välillä tapahtui puhelimitse koordinaatiokeskuksen kautta. Ensimmäisen maailmanmestaruuden voitti neuvostoliittolainen Kaissa-shakkiohjelma. Tietokoneshakkia kuuleman mukaan myös harrastetaan, mikä tapahtuu siten, että harrastajat vertailevat eri koneohjelmia keskenään ja pitävät ranking-tilastoja. Nykyään pelissä etulyöntiasema on sillä, jolla on parhaimmat shakkiohjelmat koneellaan. Ennen voitti se, jolla oli uusimmat painokset shakkikirjallisuudesta.
Mitä huijaamiseen tulee, nykyisin ei tarvitse keksiä shakkikoneita, kun sellaisen jokainen saa puhelimeensa, mistä syystä kilpailujen aikana luurin näppäileminen on ankarasti kielletty myös vessareissujen ulkopuolella. Toinen tapaus liittyy sekin puhelimen dataa vastaanottavaan toimintaan: vuonna 2008 iranilaispelaaja jäi kiinni siitä, että sai tekstiviestejä hyvistä siirroista kaveriltaan, joka seurasi turnausta televisiosta. Oikeaa ja aitoa liveshakkia siis! Kolmas fuskausvaihtoehto on esimerkiksi asentaa korvaansa huomaamaton langaton kuuloke, joka vastaanottaa hyviä siirtoja. Mutta täydellä syyllä on kysyttävä, miksi aina pitäisi tehdä laskennallisesti paras siirto, jos yllättävä, äkkiarvaamaton siirto osoittautuu psykologisesti paremmaksi. Kysymys on kuitenkin mahdollisuuksia taiteesta ja pelillisestä kompositiosta. Oikeasta luovuuden dynamiikasta.
Lopuksi erä tai pari dynamiikkaa ja kuninkaallinen takinkääntötemppu. Kommentit ja analyysit allekirjoittaneen.
Napoleon Bonaparte vs The Turk (Automaton)
”Napoleon Torn Apart” – Schoenbrunn Schloss (1809)
King Pawn Game: Napoleon Attack (C20) * 0-1
1. e4 e5 2. Df3 Rc6 3. Lc4 (yrittää koulumattia 3. – d6?? 4. Dxf7+#) Rf6 4. Re2 Lc5 5. a3 d6 6. O-O Lg4 7. Dd3 Rh5 8. h3 Lxe2
Piti pelata 8. Rbc3 0-0 10. h3 Le6 11. Rd5 Rd4 suunnilleen tasa-asemin.
9. Dxe2 Rf4 10. De1? Rd4
Tämä on virhe. Suoraan voittaa 10. – Dg5 uhkauksin 11. – Dxg2#. Jos 12. g4 niin 12. – Rxh3+ 13. Kh2 Dh4 jne.
11. Lb3 Rxh3+? (11. – Dg5 tai 11. – Rf3+!) 12. Kh2 –
Ei tietenkään 12. gxh3?? Rf3+ voittaen.
12. – Dh4 13. g3 –
Uhkasi 13. – Rf3+ 14. gxf3 Rf4+ matittaen valkean monarkin.
13. – Rf3+ 14. Kg2 (14. Kh1 Dh5 uhaten 15. – Rf4# jne.) Rxe1+?
Suoraan voittaa 14. – Rf4 15. gxf4 Dg4+ siirron matein. Taistelu on kuitenkin joka tapauksessa ratkennut ja menossa lujaa kohti Waterloon päätepysäkkiä. Seuraa vielä valkean majesteetin kujanjuoksu ja perikato. Musiikkisuositus: Abba – Waterloo (1974)
15. Txe1 Dg4 16. d3 Lxf2 17. Th1 Dxg3+ 18. Kf1 Ld4 19. Ke2 Dg2+ 20. Kd1
Dxh1+ 21. Kd2 Dg2+ 22. Ke1 Rg1 23. Rc3 Lxc3+ 24. bxc3 De2# 0-1
Pelissä E. Steiner vs Colle, 1926 (1-0, 27), valkeilla pelannut Steiner teki takinhihasiirron eli tönäisi oman kuninkaansa laudalta 14. siirrossa ja asetti sen takaisin alkuperäisen h1-ruudun sijasta – g1:een! Tällä oli pelin lopputulokseen vaikuttavia pitkäaikaisseuraamuksia ja valkea sommitelma mahdollistui tämän ”taikatempun” seurauksena, kun perärivin mattiuhakasta ei tarvinnut pelijatkossa välittää. Kurt Richter kirjoittaa Shakkitarinoissaan, että musta nosti protestin asiasta pelin päätyttyä. Hänen harmiksensa asia raukesi, sillä englantilaisten sääntöjen mukaan huomioitiin asemassa tehdyt mahdottomat siirrot – ei siis tätä kuninkaan takinkääntötemppua!
TAPIO AROPALTIO
Kirjoitus pohjaa aiempaan julkaisuun Historian lehdessä 1/2020. Nykyistä editiota on laajennettu.
LÄHTEET:
Daniels, Morgan: The magical chess experiment, 29.4.2004, https://en.chessbase.com/post/the-magical-che-experiment, luettu 20.4.2020
Endgre Steiner vs. Edgar Colle, https://www.chessgames.com/perl/chessgame?gid=1296851, luettu 20.4.2020
Kaksi kuoli ja viisi katosi Tromssan shakkiolympialaisissa, 19.8.2014, https://yle.fi/uutiset/3-7419638, luettu 3.4.2020
Lautapeliopas – shakki, https://www.lautapeliopas.fi/peliarvostelut/shakki/, luettu 31.3.2020
Lyhyt Shakkipelin historia, http://ttlaiho2.mbnet.fi/shistoria.htm.
Napoleon Bonaparte vs The Turk (Automaton) https://www.chessgames.com/perl/chessgame?gid=1250610, luettu 5.4.2020
Richter, Kurt: Shakkitarinoita, (suom. Thomas & Aulikki Ristoja), WSOY: Porvoo-Helsinki-Juva, 1991
Turkkilainen, https://fi.wikipedia.org/wiki/Turkkilainen, luettu 31.3.2020
Vessassa käynti paljasti törkeän huijauksen: Shakin suurmestarin maine tuhoutui – ”naiivia uskoa, että joku voisi kehittyä niin paljon viisikymppisenä”, 28.8.2018, https://www.iltalehti.fi/muutlajit/a/1a6967b2-1177-4478-9b25-7e7cc27f7bc5, luettu 20.4.2020
World Computer Chess Championship, https://en.wikipedia.org/wiki/World_Computer_Chess_Championship, luettu 20.4.2020
