Valokuva historian tutkimuskohteena ja menetelmänä

Historiantutkimuksessa on perinteisesti suosittu kirjallisia dokumentteja lähteinä, koska niistä ilmenee sanallisesti joitakin merkityksiä. Esimerkiksi valokuvat ja muistitieto on saatettu ajatella jopa erillisinä lähteistä, mutta historian tutkimussuuntausten monimuotoistuessa ovat nekin saaneet niin sanotusti oman kannattajakuntansa ja arvostusta tutkimuksen kentässä.

Valokuvaan liittyy perinteisesti tietty käsitys autenttisuudesta. Kun jokin asia on tallennettu valokuvallisesti, sen voisi kuvitella heijastelevan todellisuutta sellaisenaan. Asia ei ole kuitenkaan aivan näin, sillä jo valokuvan varhaisvaiheessa kuvia saatettiin lavastaa esteettisemmän lopputuloksen saavuttamiseksi, koska luonnollinen kuvattu tilanne ei ollut välttämättä niin kuvauksellinen. Hyvä esimerkki niin sanotusti lavastetusta kuvasta on amerikkalaisen Joe Rosenthalin Raising the Flag on Iwo Jima (1945), joka on jo itsessään varsin ikoninen sotavalokuva. Kuvan lippu on todellisuudessa vasta toinen saarelle pystytetty Yhdysvaltain lippu, koska ensimmäinen (ja myös se, jota kuva symbolisesti esittää) oli liian pieni eikä näkynyt kunnolla. Myös taistelutilanteen ja taistelukentän kaaoksen huomioiden tämä on sinänsä ymmärrettävää, että lavastettu kuva on jäänyt elämään kulttuurissa ja ihmisten mielissä.

U.S. Marines of the 28th Regiment, 5th Division, raise the American flag atop Mt. Suribachi, Iwo Jima, on Feb. 23, 1945. Strategically located only 660 miles from Tokyo, the Pacific island became the site of one of the bloodiest, most famous battles of World War II against Japan.  (AP Photo/Joe Rosenthal)
Kuva 1. Symbolinen tulkinta, joskin lavastettu.

Autenttisuutta on saatettu ajatella kuvan muokkaamattomuuden kautta, toisin kuin maalaustaiteessa, jossa taiteilija on vapaasti mielensä mukaan voinut vääristellä näkemiään asioita. Valokuvan muokkaamattomuus on sikäli väärinkäsitys, että jo 1900-luvun alussa toteutettiin varsin sujuvaa kuvanmuokkausta. Esimerkiksi vuonna 1938 otetussa neuvostojohtajia esittävässä valokuvassa salaisen poliisin päällikkö Nikolai Ježov on muokattu Stalinin rinnalta pois, joka osoittaa, että myös näiden aikojen historiantutkijan on syytä olla varuillaan kuvanmuokkausten suhteen ja ymmärtää että valokuvia on pystytty käsittelemään luontevasti jo kauan ennen Photoshopia.

Kuva 2. Näppärää kuvanmuokkausta Neuvostoliiton malliin.

Valokuvasta on tehtävä tulkintoja aivan kuten mistä tahansa muustakin lähteestä. Lähtökohtaisesti valokuvassa esiintyy jotain, mutta onko se kuvan varsinainen aihe tai teema? Valokuva esittää kuvaajansa tai kuvaajaa ohjaavan tahon mieltymyksiä sekä vallitsevan yhteiskunnan kulttuuria ja arvoja.

Kuvia voidaan tutkia kuvastoiksi kutsuttujen kokonaisuuksien kautta, jotka toimivat visuaalisena vastineena tekstikokonaisuuksille. Kuvastossa olevat kuvat luovat merkityksiä ja antavat oikeutuksia muille kuvastossa oleville kuville. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että kokonaisuuteen kuuluvia kuvia on mahdotonta tarkastella vain yksinään, koska sen merkitys jää muuten puutteelliseksi. SA-kuva-arkistosta löytyvä yksittäinen kuva itäkarjalaisesta metsästä vuodelta 1941 voi ensisilmäyksellä näyttäytyä katsojalle historiallisena maisemakuvana sen kummempaa merkitystä. Jos kyseinen kuva asetetaan kontekstiinsa, huomataan että se on otettu jostakin syystä ja ettei se ole ainoa laatuaan. Tässä kyseisessä tapauksessa valokuvan ottanutta TK-miestä on ohjattu Päämajan ohjekäskyn mukaisesti siitä, millaisia aiheita haluttiin kuvata rajan takaa. Muut samankaltaiset aiheet osoittavat, ettei otettu valokuva ole sattuma, vaan sillä on haettu jotakin merkitystä. Tämänkaltaiset kuvat ovat yleensä luonteeltaan propagandistisia, vaikkei visuaaliselta ilmeeltään suhteellisen harmiton maisemakuva siltä ensi alkuun vaikuttaisikaan.


Kuva 1. Kaunis maisemakuva, jolla on vaikutuspotentiaalia.

Kuvan lopulliseen tulkintaan vaikuttaa varsinaisen sisällön vuoksi sen tuotantoprosessi ja yleisö. Jos kuvaa on levitetty laajalti, on sillä suurempi vaikutuspotentiaali kuin pienemmälle yleisölle julkaistulla kuvalla. Tuotantoprosessi voi täysin muuttaa kuvan tai kuvastojen merkitystä: jos kuvastoa on sensuroitu prosessin aikana ja joitakin kuvia on jätetty pois, on ehkä tarkoituksellisesti haluttu luoda tietynlainen representaatio, joka painottaa enemmän kuvaston tiettyjä osa-alueita kuin toisia.

Valokuvaa pystyy tutkimaan useilla erilaisilla historiantutkimuksen metodeilla. On pitkälti aineiston tyypistä, laajuudesta ja tutkijan omasta näkökulmasta kiinni, mikä kuhunkin tutkimukseen soveltuu parhaiten. Erilaisia valokuvaan liittyviä menetelmiä on esitelty kattavasti Gillian Rosen teoksessa Visual Methodologies: An Introduction to Researching with Visual Materials (Sage Publications, 2001). Suosittelen lämpimästi tutustumaan oheiseen teokseen, mikäli yleisesti valokuvan historia kiinnostaa tai etsit visuaalisuuteen perustuvia tutkimusmenetelmiä historiassa.

Rony Sakkara, Patina ry

Kuvien lähdetiedot:
Kuva 1: Public domain (Wikimedia Commons)
Kuva 2: https://www.newyorker.com/culture/photo-booth/the-photo-book-that-captured-how-the-soviet-regime-made-the-truth-disappear
Kuva 3: SA-kuva 59768

Luovuudesta ja sosiaalisesta mediasta

Olen kamppaillut viime aikoina luovuuden puutteen kanssa. Se on saanut minut havahtumaan ajattelemaan sitä prosessia, joka ruokkii luovuutta ja innovaatiota. Koen olevani luovimmillani silloin, kun olen kuluttanut jotain mieltä haastavaa ja inspiroivaa sisältöä. On sitten kyse televisiodokumentista, musiikista, kirjallisuudesta tai taiteesta. Essee syntyy sutjakammin kun on sellainen olotila, että sanat vain valuvat ulos mielestäni. Yhtä lailla maalaaminen tuntuu intuitiiviselta silloin, kun ajatukset ovat fyysisen tekemisen sijaan jossain rakentavassa ja luovassa. Tämä blogikirjoitus on tehty luovuuden puuskan saattelemana. Kurkista siis tajunnanvirtaani ja haasta itsesi ajattelemaan omaa luovuuttasi! 

Nyky-yhteiskunta algoritmeineen ja räätälöityine sisältöineen tekee meistä sokeita sille kaikelle muulle mitä maailmassa on. Vielä muutama vuosi sitten internetin käyttö oli tutkimusmatkailua ja uuden kohtaamista. Ikään kuin matka kohti tuntematonta, täynnä sattumuksia ja oivalluksia. Nyttemmin internetin käyttökokemus on alkanut suurten IT-jättien ohjauksessa muuttua kohti valmiiksi räätälöityä pakettimatkaa Playa del Inglésiin. Tässäkin kuten niin monessa muussa asiassa kyse on vallasta ja rahasta. Mitä enemmän valtaa Metalla (os. Facebook) ja Googlen kaltaisilla megaluokan yrityksillä on, sitä tiukemmin ne haluavat pitää siitä kiinni.  

Paljon on puhuttu sosiaalisen median muodostamista kaikukammioista ja niiden merkityksestä esimerkiksi politiikan alalla. Tämän kertaaminen olisikin mitä suurimmassa määrin tylsää enkä pystyisi tekemään oikeutta ilmiön laajuudelle tai merkitykselle. Sen sijaan minua kiinnostaa tämän esivalikoidun sisällön toinen puoli. Tekeekö se meistä laiskoja ja mielikuvituksettomia? Miten suuri vaikutus on sillä, että olemme ulkoistaneet sisällön valikoinnin ulkopuoliselle ja kaupallista hyötyä tavoittelevalle toimijalle? 

Henkilökohtaisesti käytän sosiaalista mediaa väärin. En päivitä tai tuota itse mitään sisältöä, en vuorovaikutu muiden tuottaman sisällön kanssa. Minulle esimerkiksi intagram on vain ilmoitustaulu, jossa saan tiedon suosikkiartistin seuraavasta julkaisusta, ystäväni uudesta lemmikistä tai ihailen muuten inspiroivia taiteilijoita tai muotisuunnittelijoita. Ehkä juuri siksi, koska olen näin passiivinen sosiaalisen median käyttäjä, huomaan miten feedini muuttuu liki välittömästi jos esimerkiksi linkkaan ystävälleni kuvan henkeäsalpaavan lumoavasta puutarhasta. Pikkuhiljaa syötteeni täyttyy toinen toistaan upeammista puutarhoista, vaikken ole tehnyt elettäkään etsiäkseni niitä. Eikä välttämättä todellakaan ole kyse halusta nähdä kuvia puutarhoista. Algoritmi on silti puolestani päättänyt, että tämä sisältö kiinnostaa minua. 

”Uskaltakaa haastaa itseänne, tottumuksianne ja ennen kaikkea mielikuvitustanne.”

Näiden kokemusten valossa ja somekäyttäytymisen koululimana, rohkenen väittää, että sisällön yksipuolistuminen osaltaan latistaa luovuutta ja monipuolisuutta. Siinä missä aiemmin internet tarkoitti vapautta ja mahdollisuuksia, vannoo se nykyään myös näiden samojen hyveiden nimeen, kuitenkin toimien näitä samoja hyveitä vastaan. Pitkälle kuratoitu ja suodatettu sisältö ei samalla tavoin esittele uutta ja laajenna kokemuspiiriä, vaan pikemminkin suoltaa silmien eteen sitä sisältöä, joka helpoiten tuottaa dopamiinia aivoissamme. Nopea klikkaus, nopea mielihyvä. Yksipuolinen ja tasapaksu kokemusmaailma ei haasta ajattelemaan tai ruoki luovuutta, vaan päinvastoin se passivoi meidät kulkemaan, siitä mistä aita on matalin, kohti välitöntä tyydytystä.  

Haastan jokaisen teistä ottamaan pienen osan kontrollista takaisin. Katsokaa elokuva dvd:ltä, lukekaa sattumanvaraisesti valittua kirjaa, käykää hetken mielijohteesta taidenäyttelyssä. Omakohtaisesti mielenkiintoisimpia kokemuksia ovat olleet juuri ne spontaanit päätökset poiketa pienessä antikvariaatissa, josta mukaan on tarttunut alennuksessa ollut romaani. Tai poikkeaminen sellaisen artistin keikalla, josta ei ole koskaan kuullutkaan. 

Uutuuden ja löytämisen tunteet hakkaavat kädenlämpöisen perusdopamiinimössön mennen tullen. Uskaltakaa haastaa itseänne, tottumuksianne ja ennen kaikkea mielikuvitustanne. Vaalikaa luovuutta, vihatkaa kapeakatseisuutta. Uskaltakaa ajatella kriittisesti, sillä ilman sitä valta pysyy niillä jotka ovat sen itselleen haalineet.

Olli Jokela, P-klubi

Korona ja järjestötoiminta

Muistatteko loppuvuoden 2019? Pikkujoulukausi oli kuin mikä tahansa pikkujoulukausi, Linnan juhlat pidettiin normaalisti ja Kronoksen vujujen jatkoilla bailattiin aamuyöhön asti. Korona oli vain etäinen nuhakuume Kiinassa, jonka uutisoinnista syntyi lähinnä ksenofobista käyttäytymistä aasialaisia turisteja kohtaan.

Kelataan pari kuukautta eteenpäin, ja ihastelin Jyväskylän Hol-seminaarin eteen nähtyä vaivaa. Tosine oli hankkinut semmailijoille mahdollisuuden edullisiin matkoihin ja edulliseen yöpymiseen, sekä onnistunut saamaan paikallisen pienpanimon sponsoroimaan lauantain huipentavia Hol-sitsejä. Samaan aikaan koronatilanne alkoi paskaloitumaan Italiassa.

Lopulta koko seminaari jouduttiin perumaan päivää ennen ensimmäistä iltaa. Pettymys oli valtava, mutta tulevat viikot osoittivat sen olleen ainoa oikea päätös. Pari viikkoa myöhemmin alkoi Uudenmaan sulku.

Koko elämä meni uusiksi, mukaan lukien järjestötoiminta. Zoomista tms. tuli jokaisen järjestön kokoushuone, tapahtumat muuttuivat kotisohvilta toteutettaviksi ja kaikenlainen eriväristen haalareiden kohtaaminen jäi puuttumaan. Opiskelijaelämä sellaisena kuin sen tunsimme jäi puoleksitoista vuodeksi tauolle, ja haalarit ovat vasta tänä syksynä alkaneet taas kunnolla värittää opiskelijakaupunkien katukuvaa.

Puolentoistavuoden tauko käytännön toiminnasta on varmasti monelle järjestölle haastava. Oman kokemukseni mukaan “järjestömuisti” kestää noin kaksi vuotta. Puolessatoista vuodessa siis moni käytännön asia saattaa päästä unohtumaan, aina sitsien järjestämisestä kokouskäytäntöihin ja hyvän hallinnon periaatteisiin. 

Kuitenkin näen tauon myös tilaisuutena uudistaa opiskelijakulttuuria. Perinteiden ylläpitäminen perinteiden vuoksi ei ole mielekästä, varsinkin jos perinteet sisältävät teemoja, jotka ovat yhdenvertaisuus- ja turvallisen tilan periaatteiden vastaisia. Itseäni nuorempi opiskelijasukupolvi on raittiimpi ja suvaitsevampi kuin itseäni vanhemmat, ja uudet inkluusion periaatteet varmistavat, että opiskelijaelämästä voi nauttia aikaisempaa useampi henkilö. Kirjoittaessani tätä olen matkalla ensimmäiseen paikanpäällä pidettävään Hol-seminaariin sitten syksyn 2019. Sitseillä on ensi kertaa käytössä kaikkien Holin jäsenjärjestöjen hyväksymät sitsisäännöt, joissa edellä mainitut näkökulmat on otettu huomioon. 

Korona pakotti monen elämän osa-alueen muuttumaan nopeasti. Jotkut meistä ovat muutosten myötä alkaneet miettiä: Oliko jokin aikaisemmin itsestäänselvä asia todella tarpeen? Mitkä ajan muutoksista jäävät pysyvästi elämään? Itse koen vapauttavaksi sen, että hybridimalli, eli että osallistuminen on mahdollista sekä etänä että läsnä esimerkiksi kokouksissa, jäänee yleiseksi myös koronan jälkeen. Myös opiskelijakulttuurin muutoksista osa varmasti on tällaisia. Ehkä puolentoista vuoden tauko vaikkapa sitseistä saa ihmiset näkemään, mitä lauluja ei oikeasti tarvitse enää tulevaisuudessa laulaa.

Juuso Jääskeläinen, Kronos ry

Historian Opiskelijain Liiton jäsenedut

Historian Opiskelijain Liitto tarjoaa jäsenilleen jäsenetuja, jotka saa käyttöönsä voimassa olevaan opiskelijakorttiin liitetyllä Hol-tarralla. Hol-tarraan ovat oikeutettuja automaattisesti kaikkien jäsenjärjestöjen jäsenet eikä erillistä liittymistä tarvita.  Mikäli tunnistat itsesi oikeutetuksi Hol-tarraan, mutta sinulla ei sellaista ole, otahan yhteyttä järjestösi Hol-vastaavaan asiankorjaamiseksi.  

Hol-tarralla pääset ilmaiseksi tai tavallista opiskelijahintaa edullisemmin Holin yhteistyömuseoihin. Tarjoamalla edun sisäänpääsymaksussa, Hol haluaa kannustaa jäseniään vierailemaan museoissa sekä kulttuurillisista syistä että se tukeakseen opiskelijoiden ammatillista kehittymistä. Museoita on tarjolla ympäri Suomen ja niihin kuuluvat muun muassa vuoden museoksi 2021 valittu Loimaalla sijaitseva Suomen maatalousmuseo Sarka, Etelä-Pohjanmaan museo Seinäjoella ja Pohjois-Karjalan museo Joensuussa. Hol päivittää aktiivisesti yhteistyömuseoidensa verkostoa, joten mikäli suosikkimuseosi ei ole vielä Holin yhteistyömuseo, ota yhteyttä ja katsotaan, mitä asialle voidaan tehdä.  

Vuonna 2021 Holin jäsenedut monipuolistuivat hieman, kun jäsenille tuli mahdolliseksi aktivoida 30 päivän ilmainen kokeilujakso äänikirjapalvelu Storyteliin. Edun tarkoituksena oli tarjota jäsenille jotakin viihdykettä museoiden ollessa pandemiatilanteen takia suljettuina tai ne olivat avoinna vain rajatusti. Storytel-etu on voimassa vuoden loppuun ja aktivointilinkin voit pyytää oman järjestösi Hol-vastaavalta.  

Yksityishenkilöille tarjottavien etujen lisäksi Holin jäsenetuihin kuuluu myös jäsenjärjestöille myönnettävä avustus. Avustuksen voi saada eri kaupungeissa sijaitsevien, kahden tai useamman jäsenjärjestön välisen yhteisen toiminnan matka- tai järjestämiskuluihin. Avustuksella halutaan edistää jäsenjärjestöjen välistä yhteydenpitoa ja tutustumista toisiinsa. Holin hallitus päättää avustuksen määrästä tapauskohtaisesti hakemuksen perusteella, mutta sen suuruus voi olla enintään 200 euroa.  

Holin jäseneduissa on paljon kehityspotentiaalia tuleville vuosille. Uusia yhteistyömuseoita voi hankkia sekä ideoida täysin uusia etuja. Ainona rajoittavana tekijänä näen sen, että etujen tulisi palvella tasapuolisesti kaikkia historian opiskelijoita ympäri Suomen. Erilaisten verkkopalvelujen lisääntyessä jatkuvasti tämäkään ei kuitenkaan ole iso ongelma – vaatii vain hieman mielikuvitusta! 

Karoliina Nurmio 

Kirjoittaja toimii Holin hallituksessa jäsenetuvastaavana vuonna 2021 

Korkeakouluharjoittelu; työelämän tärkein mahdollistaja

Itä-Suomen yliopistossa historian asiantuntijalinjalla olevalla opiskelijalla on mahdollisuus osallistua korkeakouluharjoitteluun, jossa ollaan työantajalla yleensä 2–3 kuukauden työharjoittelussa. Historia- ja maantieteen laitos maksaa työantajalle harjoittelutukea 600 € kahdelta kuukaudelta, jonka vuoksikorkeakouluharjoittelija on työantajalle käytännössä ilmaista työvoimaa. En lähde tässä avaamaan tarkemmin, miten minä löysin oman harjoittelupaikkani, koska tämän kirjoituksen fokus on korkeakouluharjoittelussa itsessään. Oma korkeakouluharjoittelupaikkani oli Itä-Suomen yliopiston oikeustieteen laitoksessa kriminologian tutkimusryhmässä. Tämä voi kuulostaa epätyypilliseltä työpaikalta historian asiantuntijaksi valmistuvalle. Kriminologia ei kuitenkaan tutki vain nykyajan rikollisuutta, vaan siihen myös kuuluu historiallinen ulottuvuus. Miten ennen vanhaan rikollisuuteen on suhtauduttu? Miten rikollisuus on kehittynyt eri aikakausilla? Onko rikollisuudelle olemassa universaaleja piirteitä, jotka ovat olemassa ajasta ja paikasta riippumatta? Kysymyksiä on lukemattomia ja juuri niihin kriminologia yrittää parhaansa mukaan vastata.

Työnimikkeeni oli tutkimusassistentti, joka käytännössä tarkoittaa sitä, että minulle annettiin kaikennäköisiä tehtäviä tehtäväksi, jotka olivat yksinkertaisia mutta veivät paljon aikaa. Tähän kuului mm. tutkimuskirjallisuuden kokoaminen yhteen jostakin aihealueesta, rattijuopumuksesta ehdottomaan vankeuteen tuomittujen määrä vuositasolla kokoaminen Exceliin ja haastattelujen litterointia. Työssä pääsin käyttämään Exceliä, Wordia, SPSS:ää, Webropolia ja WordPressiä. Näiden ohjelmien hallintataidot olivat työssäni hyvin tärkeitä. Se ei ole mitenkään ylikorostettua, kun työelämän tietoteknisten taitojen merkitystä tuodaan koko ajan esille. Me emme enää elä kynä ja paperi yhteiskunnassa, vaan erilaisten ohjelmien hallintataidot ja digitaaliset kyvyt ovat työelämässä yhä enemmän merkittävässä roolissa. Siksi yliopistojen monilla kursseilla näitä digitaalisia taitoja harjoitetaan ja kehitetään eteenpäin. Panostus digitaalisiin taitoihin on panostus omaan tulevaisuuteen.

Millaista oli historioitsijana kriminologian tutkimuskentässä? Ehdottomasti mielenkiintoista ja en tuntenut olevani täysin vieraassa tiedekentässä. Tätä selittää se, että minun pitkänä sivuaineenani on 60 opintopisteen edestä rikos- ja prosessioikeutta. Tämän myötä minulla on erittäin hyvä käsitys rikollisuudesta ja rikosoikeudesta, jonka kanssa kriminologia on tekemisissä enemmän ja vähemmän. Minun Suomen historian pääaine antoi historiallista näkökulmaan kriminologiaan, jonka myötä minun oli esimerkiksi paljon helpompi etsiä tutkimuskirjallisuutta rikollisuudesta 1970- ja 1980-luvulta. Kriminologia on monitieteellinen ala, johon yhdistyy mm. sosiologiaa, psykologiaa, oikeustiedettä ja historiaa. Siksi ei pidä korkeakouluharjoittelussa lähteä häpeämään sitä, että opiskelee historiaa. Sen sijaan on pohdittava, että mitä minun historiataitoni voi tuoda tähän harjoitteluun, jota muilla työntekijöillä ei välttämättä ole.

Sinulla opiskelija on mahdollisuus vaikuttaa tulevaisuuteesi, ja se mahdollisuus on juuri korkeakouluharjoittelussa.

Tulevaisuuden kannalta sain niin sanotusti jalkani työelämän oven väliin, kun pääsin verkostoitumaan monien ammattilaisten kanssa. Pääsin näkemään lähietäisyydeltä ammattilaisten akateemista työskentelyä. Tutkimusassistenttina osallistuin myös kyseiseen akateemiseen työskentelyyn luomalla omalla panoksellani lisää aikaa tutkijoille, joka on akateemisessa työskentelyssä varmaan kaikkein tärkein resurssi. Minulla on ollut suunnitelmissa tehdä väitöskirja 1920–1950-luvulla vaikuttaneesta Rikostutkimuskeskuksesta ja sen vaikutuksesta suomalaisen teknisen rikostutkinnan kehitykseen. Harjoittelujakson aikana pääsin keskustelemaan väitöskirja-aiheestani monien asiantuntijoiden kanssa ja sain kehittävää palautetta aiheestani. Sain jopa näin alustavasti ohjaajia kyseiseen väitöskirjaan. Kolmen kuukauden aikana sain luotua selvät linjat omalle viiden vuoden tulevaisuuden suunnitelmalleni. Neuvostoliitto olisi tästä tehokkuudesta hyvin kateellinen.

Rikollisuus ilmiönä on luonnollisesti negatiivinen, josta aiheutuu kärsimystä yhteiskunnalle, uhreille ja heidän omaisilleen. Eräs oikeustieteen professori onkin todennut, että ei kannata opiskella rikosoikeutta, jos ei kestä sellaisia aiheita, jotka aiheuttavat suurta pyöristystä suuressa yleisössä; kuten murhat, raiskaukset ja ylinopeudet. Jouduin työssäni olemaan tekemisissä hyvin raskaiden asioiden kanssa, joiden henkiseen purkamiseen olisin tarvittaessa saanut vertaistukea muilta työntekijöiltä. Tähän ei kuitenkaan ollut tarvetta omalta osaltani, vaikka sitä tuli kahvitauolla pohdittua omassa mielessäni, että miten hirveitä asioita ihminen voi tehdä toiselle ihmiselle. Stoalainen mielentila on välttämättömyys, kun lähdetään käsittelemään hyvin raskaita asioita. Tässä työssä ei pärjää sellainen ihminen, joka suhtautuu suurella paatoksella ja tunnekuohulla raskaaseen asiaan. Siinä helposti polttaa itsensä piippuun.

Korkeakouluharjoitteluni ei ole kuitenkaan ohi, vaikka oma työsuhteeni on nyt päättynyt. Tulevana syksyllä korkeakouluharjoittelukurssin tapaamisissa tulen pitämään esityksen omasta korkeakouluharjoittelustani. Tällä tavalla tulevat korkeakouluharjoittelijat saavat ensi käden tietoa siitä, mihin kaikkeen korkeakouluharjoittelussa voi päästä. Minä itse viime syksynä kuuntelin korkeakouluharjoittelijoiden kokemuksia harjoittelusta ja sain niistä paljon hyviä vinkkejä sekä huomioita, joita pääsin hyödyntämään korkeakouluharjoittelussa. Tärkein vinkki mitä itse sain, oli: ”Hyvä se on.” Harjoittelun pointtina ei ole olla työpaikan Jesus, joka pelastaa kaikki työntekijät ja vie työyhteisön suureen nousuun. Harjoittelun pointtina on harjoitella työelämää ja oppia siitä. Ei se haittaa, jos jossakin asiassa epäonnistuu tai ei osaa tehdä kunnolla. Apua ja ohjausta saa kyllä esimieheltä ja muilta työkavereilta. Siksi ei kannata stressata jostakin harjoitteluun liittyvästä asiasta. Voi vain todeta, että hyvä se on, koska kukaan ei odota sinulta mitään ihmesuorituksia. Aionkin välittää kyseisen vinkin eteenpäin syksyn esityksessäni.

Omasta kokemuksestani ei pidä tehdä suuria yleistyksiä korkeakouluharjoittelusta. Tämä on vain yksi tarina monien joukossa siitä, millainen korkeakouluharjoittelu voi olla. Jokainen korkeakouluharjoittelu on omanlaisensa tarina. Yksi asia on kuitenkin sama jokaisessa korkeakouluharjoittelussa. Kyseessä on kurkistus työelämän ikkunasta sisään ja mahdollisuuksien mahdollistaja. Minusta on suoraan sanottuna täysin tyhmää, että ei lähde korkeakouluharjoitteluun, jos siihen on kerran mahdollista. Meidän opiskelijoiden on kuitenkin tarkoitus jonain päivänä valmistua yliopistosta ja päästä työelämään. Myönnän, että valmistuminen pelottaa minua jonkin verran, vaikka opintojeni keskiarvosanani on vitosen luokkaa. Ketäpä se valmistuminen ei pelottaisi? Vitsit suoraan kortistoon joutuvista historian maisterista ovat totta niiden kohdalla, jotka eivät ollenkaan ajattele työelämää opintojensa aikana. Mutta sinun hyvä opiskelija ei tarvitse olla kyseinen vitsi. Sinulla opiskelija on mahdollisuus vaikuttaa tulevaisuuteesi, ja se mahdollisuus on juuri korkeakouluharjoittelussa. Käytä se hyväksesi.

Kuva: Marko Piipponen

Marko Piipponen, Varnitsa ry:n puheenjohtaja

Tervetuloa historian opiskelijoiden elämään – ja joukkoon!

Historian Opiskelijain Liitto ry.

Historiestuderandenas Förbund rf.

Onnittelen oivasta valinnasta, jonka seurauksena tulet viettämään kokemusrikkaita aikoja uudessa, kehittävässä, mielenkiintoisessa ja haastavassa elämänvaiheessa. Et ole valintasi jälkeen yksin, sillä olet nyt osa oman ainejärjestösi yhteisöä. Sinusta itsestäsi riippuu, kuinka paljon haluat tutustua yhteisösi persooniin ja heidän järjestönsä toimintaan. Suosittelen kuitenkin ottamaan kaiken irti tulevasta opiskeluajastanne! 

Uuden elämänvaiheen tuomien mullistusten ja ainejärjestösi yhteisöllisen elämän lisäksi sinulle on tarjolla mahdollisuus tutustua historian opiskelijoiden maailmaan myös sen valtakunnallisella tasolla. Historiallista elämää vietetään nimittäin opiskelukaupunkisi lisäksi viidellä muulla paikkakunnalla Suomessa. Näiden kaupunkien historian opiskelijat ylläpitävät ainejärjestöjensä kautta yhteistä edunvalvojaa, kattojärjestöä ja yhteisöä, joka on Historian Opiskelijain Liitto (Hol ry). Vaikka ensimmäisten vuosien muut kuviot veisivät nyt huomiosi, olet aina tervetullut osallistumaan Liittomme toimintaan ja tutustumaan sen piirissä puuhaaviin opiskelijoihin. 

Vuonna 1966 perustettuun Liittoon kuuluu nykyisin 11 historia-alan ainejärjestöä seitsemästä eri yliopistosta. Opiskelijoidensa kattojärjestönä Hol valvoo ja ajaa historian opiskelijoiden etua. Liiton tavoitteena on edistää ainejärjestöjen välistä yhteistyötä ja tiedonvälitystä sekä tarjota mahdollisuus ajatusten vaihtoon muiden historian opiskelijoiden kanssa. Liiton hallitukseen kuuluvat vuorovuosittain vaihtuvasta puheenjohtajakaupungista tulevat puheenjohtaja, sihteeri ja taloudenhoitaja sekä jokaisen jäsenjärjestön Hol-vastaava.

Holin näkyvimmän osan muodostavat vuosittain järjestettävät syys- ja kevätseminaarit. Seminaarit rakentuvat ennalta määrätyn teeman ympärille ja sisältävät akateemisen osan lisäksi rentoa tutustumista sekä seminaarikaupunkiin että toisiin historian opiskelijoihin. Kaikki nykyiset ja entiset historian opiskelijat ovat tervetulleita seminaareihin. 

Seminaarien lisäksi Liitto julkaisee verkkosivuillaan (www.hol.fi) myös omaa blogiaan ja tarjoaa historian opiskelijoille yhteisen tiedotus- ja keskustelukanavan Facebook-sivuillaan. Liitto hankkii jäsenilleen myös etuja, jotka saat käyttöön oman ainejärjestösi jäsenyyden myötä. Jäsentarralla pääset esimerkiksi yhteistyömuseoihimme ilmaiseksi tai alennettuun hintaan. Vuoden 2021 loppuun voimassa olevan jäsenedun digitaaliseen kirjapalvelu Storyteliin löydät osoitteesta https://www.storytel.com/fi/fi/historianopiskelijainliitto.

Liiton jäsenet:

Jyväskylä: Tosine ry   

Helsinki: Kronos ry, Taso ry, Polho ry, Historicus rf 

Joensuu: Varnitsa ry                                                       

Turku: Kritiikki ry, P-klubi ry, Kleio rf        

Tampere: Patina ry                                                         

Oulu: Tiima ry                     

Antoisia opiskeluvuosia koko Historian Opiskelijain Liiton puolesta,

Maaria Haikola

Hol ry:n puheenjohtaja 2021, pj@hol.fi

10 vinkkiä graduntekijälle

Juhlin graduni valmistumista ja maisterin papereiden saamista vuosi sitten toukokuussa, mutta matkani gradun parissa oli alkanut oikeastaan jo syksyllä 2017 kandidaatintutkielman muodossa. Tein kandidaatintutkielmani sotakoirista, ja koska aiheessa riitti tutkittavaa, jatkoin sen parissa gradussani. Gradussani Sotatoverit: Sotakoirat, sotilaat ja sodan kokemus talvi- ja jatkosodassa tutkin siis suomalaissotilaiden ja sotakoirien välisiä suhteita talvi- ja jatkosodassa. Graduni sijoittui uuden sotahistorian ja kokemushistorian piiriin, ja koska lähdeaineistonani käytin niin muistietoa, sotakoira-aiheisia romaaneja, Puolustusvoimien sotakoiraopasta ja sotapäiväkirjoja kuin sodan virallisia ja epävirallisia valokuvia, sovelsin gradussani myös valokuvien tutkimuksen ja muistitietotutkimuksen metodeja. Sain erityyppiset aineistot keskustelemaan keskenään soveltamalla muistitietotutkimuksen kertomustyyppejä, ja kiinnostuksekseni huomasin, että kirjallisessa ja kuvallisessa aineistoissa käsiteltiin hyvin samanlaisia aihepiirejä, mutta niissä kuitenkin näkyivät kokemuksen eri ulottuvuudet. 

Sotakoirien toipilaskoti, jossa rintamalla olleet koirat saavat kertauskoulutusta, lähteäkseen muutaman päivän kuluttua jälleen asepalvelukseen. Päivän harmit heitetään pois, leikitään vähän ja iloitaan elämästä. Sotilas ja sotakoira leikkivät sotilaiden toipilaskodissa Laatokan pohjoispuolella muutama viikko ennen jatkosodan loppua. Kuva: Sot. virk. Esko Töyri / SA-kuva.

Miten ryhtyä tekemään gradua? Itse olin ajautua vaarallisille vesille heti alussa. Olin aiheen suhteen hyvin kunnianhimoinen ja odotin jatkuvasti hetkeä ja päivää, jolloin olisin valmis kirjoittamaan tarpeeksi hyvää tekstiä (vinkki 1: sellaista hetkeä ei muuten ikinä tule, eli ei kannata odotella). Vitkuteltuani aikani sain gradun valmistumiselle deadlinen ja tajusin, että nyt pitää ryhtyä toimeen. Siinä vaiheessa gradustani oli valmiina suurin piirtein johdanto, ja minulla olisi neljä kuukautta aikaa ennen kuin työ pitäisi saada valmiiksi, loput kurssit tehtyä ja maisterin paperit käteen. 

Gradusta on tarkoitus oppia, ja se on väyläsi valmistumisen kautta työelämään.

Tässä vaiheessa myös viimein ymmärsin, että mikä gradun idea on. Jos saisin graduni valmiiksi, saisin maisterin paperit, pääsisin aloittamaan kiinnostavassa tutkimusryhmässä ja voisin myös alkaa suunnitella väitöskirjaa ja hakea apurahaa. Siispä vinkki 2: gradusta on tarkoitus oppia, ja se on väyläsi valmistumisen kautta työelämään. Tärkeintä ei ole, että gradusi on paras, vaan se, että se on valmis ja olet oppinut siitä jotain ‒ jos ei muuta, niin ainakin sen, ettet enää ikinä halua tehdä gradua tai toistaa gradussa tekemiäsi virheitä. Tästä päästään vinkkiin 3: teet väistämättä virheitä ja turhauttavalta tuntuvia ratkaisuja, ja ne pitää vain hyväksyä ja painaa mieleen tulevaa varten. 

Merkityksellistä gradun tekemisessä toki oli oma innostukseni. Tuskin olisin saanut sitä alun alkaenkaan tehtyä, jos en olisi pitänyt aiheesta. Minulle oli jo opinnäytetöiden aiheita miettiessä kaikkein tärkeintä se, että aihe tuntuisi omalta ja että jaksaisin viettää sen kanssa lukemattomia tunteja. Toisaalta omaan opinnäytetyön aiheeseen kannattaa suhtautua uteliaasti, vaikka se ei ihan nappivalinnalta tuntuisikaan (vinkki 5). Voiko omasta graduaiheesta löytää jotain merkityksellistä, vaikka aihetta ei rakastaisikaan palavasti? Tosin jos inhoat jokaista gradun parissa vietettyä hetkeä, se saattaa olla merkki siitä, että työhön täytyy tehdä muutoksia.

Gradu pakottaa myös väistämättä itsereflektioon, mikä on myös vinkkini numero 6: Onko minulle tärkeämpää kirjoittaa täydellinen gradu vai oppia prosessista jotakin? Väitän, kumpikin ei ole mahdollista. Kuten väitöskirjatyötä aloitellessani olen tolkuttanut itselleni, hyvä väitöskirja on valmis väitöskirja, loistava väitöskirja on julkaistu väitöskirja ja täydellinen väitöskirja ei ole kumpaakaan. Siispä rohkeasti tulta päin!

Kylläpä on koira-rassulla nälkä. Kalanruodotkin kelpaavat. Nyt tulee pennulle hyvät päivät sillä pojat ottivat sen joukkueensa maskotiksi. Sotilaat ovat löytäneet yksinäisen nälkäisen koiranpennun ja ruokkivat sitä kalanruodoilla. ”Koira-rassusta” tuli sotilaiden maskotti. Kuva: Vänrikki H. Harrinvirta / SA-kuva.

Miten gradu siis valmistuu? Vinkki 7: Vain kirjoittamalla. Alkujaan kärsin tyhjän paperin kammosta (kukapa ei?) ja suunnattomat odotukseni ahdistivat. Jouduin siis pakostakin tarkastelemaan kriittisesti omia odotuksiani ja ajatusmallejani ja toteamaan, että en voi parannella kirjoittamaani, jos en edes ole kirjoittanut mitään. Siispä lähdin kirjoittamaan matalalla kynnyksellä, ja kun kirjoittamiselle muodostui rutiini, työ eteni reippaasti. Myös paikalla oli merkitystä: kirjoitin graduani pääosin oppiaineen käytävän gradupisteellä, jossa istuin lähes joka arkipäivä. Yliopistojen sulkeuduttua maaliskuussa siirryin kotiini, jossa jatkoin kirjoittamista. Vaikeina hetkinä tein käsitekarttoja, söin suklaata ja salmiakkia ja valitin muille siitä, että gradu on jumissa. Tauon jälkeen alkoi taas sujua. Joten vinkki 8: etsi hyvä paikka, oli se sitten koti, kahvila tai kirjasto (joihin toivottavasti joskus taas pääsee), ravitse sekä ruumistasi että sieluasi ja pidä vapaapäiviä (usko pois, niillekin on aikaa, ellet sitten päätä kirjoittaa graduasi kuukaudessa). Graduni sujumisen kannalta ratkaisevaa ei ollut niinkään poikkeusaika vaan se, että olin luonut kirjoittamisrutiinin, jossa oli helppo pysyä.

Paras gradu syntyi vasta sitten, kun päätin kokeilla, kirjoittaa ja katsoa, millainen lopputuloksesta tulee.

Oleellinen osa tutkimusprosessia on myös vuorovaikutus, mikä on vinkkini numero 9: Hyödynnä seminaarit ja kuuntele avoimin mielin myös sellaisia keskusteluja, jotka eivät tunnu suoraan liittyvän omaan aiheeseesi. Sain seminaareissa lukemattomia loistavia vinkkejä omaan työskentelyyni, vaikka käsiteltävä paperi olisi ollut tyystin toisenlainen kuin omani. Seminaareihin ei myöskään ole tarkoitus tuoda loppuun viilattua työtä vaan keskustelunaiheita. Aktiivisesta ja kokeilevasta keskustelusta hyötyvät kaikki.

Lopuksi vinkki numero 10: Paras gradu syntyi vasta sitten, kun päätin kokeilla, kirjoittaa ja katsoa, millainen lopputuloksesta tulee. Ja siitä tulikin sitten hyvä gradu.

Kuva: Essi Liljenbäck

Noora Viljamaa

Kirjoittaja on filosofian maisteri, joka tekee väitöskirjaa seksityöläisten aviottomien lasten köyhyyskokemuksista 1800-luvun alun Turussa.

Linkki kirjoittajan graduun Sotatoverit: Sotakoirat, sotilaat ja sodan kokemus talvi- ja jatkosodassa https://www.utupub.fi/handle/10024/149570

Kandidaatintutkielma koronakriisin keskellä – Kokemuksia opiskelijoilta

Monelta suunnalta ihmiset ovat kuulleet koronasta ja varmasti myös sen erilaisista vaikutuksista. Kun Tosineessa kerrottiin ainejärjestöllämme olevan mahdollisuus kirjoittaa Holin blogiin, nousi heti ideaksi kertoa koronan vaikutuksesta opinnäytetöihin. Kokemuksia saimme jäsenistöltämme ryhmähaastattelulla, jossa kerrottiin kandidaatintutkielman tekemisestä koronakriisissä.  

Aineiston hankintaan opinnäytetyöhön korona on osin tuonut haasteita, mutta kaikilla se ei ole vaikuttanut aineiston keruuseen. Haasteiksi mainittiin erityisesti kirjaston aukioloajat ja kokoelma-aineistojen saatavuus. Jyväskylän yliopiston kirjaston remonttitilanne saattoi pahentaa koronan vaikutuksia, sillä yliopiston kirjaston remontti aloitettiin vuonna 2019. Kirjasto siirtyi tuolloin väistötiloihin ja suuri määrä aineistosta siirrettiin muualle varastoon, jota pystyi varaamaan vain lukusalikäyttöön. Näin monia kirjoja ei saanut kotilainaan, eikä kirjastoon korona-aikana ollut mahdollista mennä lukemaan aineistoa paikanpäälle.  

Opiskelun mielekkyyden tunnetaan myös kärsineen koronasta.

Kevin Oliver (https://www.flickr.com/photos/kmoliver/8648393169/)

Ohjauksen saaminen koettiin pääosin hyväksi. Esille tuotiin erilaiset tapaamismahdollisuudet muun muassa verkon välityksellä ja Jyväskylässä myös kasvokkain tapaaminen oli alkuvuodesta mahdollista. Tapaamiset ohjaajan kanssa ovat olleet erikseen sovittavia, eikä kaikilla kandiryhmillä ole ollut säännöllisiä tapaamisia. Oman ryhmän tapaamisia toivottiin säännöllisiksi ja sen ajateltiin mahdollisesti madaltavan kynnystä avautumiseen ja keskusteluun. Laitoksen koettiin antavan tukea prosessiin, mutta välillä oma motivaatio on ollut hukassa. Osin tähän liittyen mainittiin myös tapaamisiin velvoittamisen olevan osan mielestä tehokkaampi tuki kuin vapaaehtoisuus. Omasta tekstistä on saanut palautetta enimmäkseen ohjaajien tapaamisessa, mutta joissain kandiryhmissä on keskusteltu teksteistä, mutta käytännöt ovat vaihdelleet. Tämä puoli ohjauksessa nostettiin myös esiin, sillä opettajien yhteisen linjan uupuminen koettiin epäreiluksi. Ohjaajista riippuen välipalautetta ei saa, kun taas osa rohkaisee tuottamaan tekstiä ja luetuttamaan niitä sekä antaa niistä palautetta. Tämä on koettu eriarvoiseksi, ja korona on mahdollisesti kärjistänyt tilannetta, kun opiskelijoiden keskinäinen kanssakäyminen on vähentynyt ja ohjaus on keskittynyt omiin tapaamisiin ohjaajan kanssa. 

Vertaistukea on kuitenkin ollut saatavilla jonkin verran, pääasiassa vertaistuki liitetään deadlineihin. Keskeisimmiksi vertaistuen lähteiksi mainittiin kaverit, jotka ovat samassa kandiryhmässä sekä muut ihmiset, jotka kertovat, etteivät hekään ole vielä aloittaneet. 

Motivaatiosta kerrottiin myös paljon, sillä sen tunnetaan olevan hukassa. Haasteiksi mainittiin tapaamisten vapaaehtoisuus, sillä koetaan että pakolliset tapaamiset voisivat motivoida tekemään enemmän. Tämä ilmeni myös lausunnossa, että “ulkoinen motivaatio puuttuu ja sisäinen motivaatio on rikki”. Kandin tekeminen on myös koettu hankalaksi ja on keskitytty muihin kursseihin, vaikka kokee että pääfokus tulisi olla kandissa. 

Koronatilanteen vaikutuksesta myös muuhun opiskeluun kerrottiin. Haastateltava vertasi opiskeluja fuksivuoteensa, ja kertoi kaiken aloittamisen tuntuvan nyt korona-aikana raskaammalta. Esiin nousi myös yleisesti korkeakouluopiskelijoiden jaksaminen sekä aiheeseen reagointi pääasiassa sanomalla jaksakaa ja tsempatkaa. Myös maan hallituksen koettiin keskittyneen pääasiassa toiseen asteeseen ja korkeakoulut on jätetty osin sivuun eikä niistä ole puhuttu. Korona on vaikuttanut myös jo kahden vuosikurssin korkeakouluopintojen aloittamiseen, mikä on normaalistikin suuri muutos ja se on vain hankaloitunut koronan myötä. Tunnetaan että tukiverkko uupuu, eikä opinnoista keskustella sillä kaikki on etänä eikä muita opiskelijoita oikein tapaa. Opiskelu on myöskin poikkeuksellisen itsenäistä, sillä kaikki ovat pääasiassa omia “yhden hengen projekteja, missä kaikki tekevät omassa kuplassaan omia juttujaan”. Normaalitilassa taas opiskelijat olivat automaattisesti kontaktissa keskenään ja tuki oli paikalla.  

Opiskelun mielekkyyden tunnetaan myös kärsineen koronasta. Aluksi etäopintoihin panostettiin, mutta nyt kaikki kurssit alkavat tuntua samalta ja kiinnostus sekä keskittyminen alkavat olla poissa. Tuntuu että on turtunut opiskeluun. Etäopinnoista johtuva ruutuajan voimakas kasvu myös puhutti. Nostetiin esiin, että pitkät putket etäluentoja ovat hankalia, sillä luennot eivät erotu ja helposti eksyy tekemään muita toimia niiden ohessa. 

Myös Jyväskylän yliopiston koronatoimia mietittiin. Esimerkiksi itseopiskelutilojen pitkäaikainen sulkeminen sai kritiikkiä. Toisaalta osin yliopistoa myös ymmärrettiin eikä koettu heidän toiminnassaan olevan valitettavaa.     

Harrastusten loppuminen koettiin myös haastavaksi ja pelkkä omatoiminen ulkoilu ei aina riitä virkistämään. Tunnetaan olevan oikeastaan vain kotona loukussa. 

Kandissa ja opiskelussa korona-aikana nousevat esiin monet erilaiset pelot oman tekemisen riittävyydestä.

Kevin Oliver (https://www.flickr.com/photos/kmoliver/8648458357/)

Kandissa ja opiskelussa korona-aikana nousevat esiin monet erilaiset pelot oman tekemisen riittävyydestä. Edistääkö kandi omaa oppimistani samalla tavalla kuin normaalioloissa? Onko oppimiseni tarpeeksi aktiivista? Ymmärretään kandiprosessiin kuuluvan epävarmuutta, mutta koronan koetaan kasvattavan niitä eksponentiaalisesti. Prokastinaation tunne on vahva ja motivaatio ei enää tule niinkään omasta halusta tehdä vaan siitä että on pakko tehdä. Tiedostetaan että voisi mennä huonomminkin, mutta tilanne koetaan silti hankalaksi. 

Korona-aika on kaikille vaikeaa ja joillekin se tuo valitettavasti erittäin suuria menetyksiä ja elämänmuutoksia. Silti halusimme tässä kirjoituksessa kertoa korona-ajan tavallisista haasteista opiskelussa ja kandin työstämisessä toivoen sen olevan eräänlaista vertaistukea samassa tilanteessa oleville. Kun kanssaopiskelijoista ei nyt kuulu niin paljoa, kerromme kuulumisia ja puramme murheitamme tämän blogitekstin välityksellä. 

Tosine, Jyväskylä

Puheenjohtajan tervehdys

Hei kaikille! Tänä vuonna Historian Opiskelijain Liiton puheenjohtajan tervehdys ilmestyy Oulusta, pakkasen ja lumikinosten keskeltä. Kiertävä puheenjohtajuusvuoro on siis Tiimalla, joka juhlii loppuvuodesta 55-vuotista taivaltaan. Sormet ristiin, että koronatilanne hellittää sen verran, että vuosijuhlat saadaan juhlittua turvallisemmissa olosuhteissa. 

Mitä kaikkea Holin pitäisi tehdä ja järjestää sekä millä keinoin toimintaa voisi monipuolistaa?

Koronatilanne vaikuttaa myös Holin toimintaan tänä vuonna. Helsingin kevätseminaari toteutetaan todennäköisesti webinaarina, mutta toivotaan, että syysseminaari voidaan järjestää paikan päällä Joensuussa. Seminaariviikonloput ovat tärkeitä yhteisöllisiä tapahtumia, joissa pääsee tutustumaan muihin historianopiskelijoihin ja tietyn opiskelijakaupungin kulttuuriin. Tämä jäi harmillisen vähälle viime vuonna, mutta marraskuussa Tiiman järjestämä mielenterveyden historiaan keskittynyt webinaari antoi hyviä kokemuksia myös etäkokoontumisesta. Kuuntelijoita paikalla oli noin 70–80 henkeä, mikä kertoi Suomen historian opiskelijoiden halusta kokoontua yhteen – vaikka edes Zoomin välityksellä. 

Holin hallituksella on ollut aiempinakin vuosina tavoitteena saada Liittoa näkyvämmäksi ainejärjestöille, ja mekin jatkamme tänä vuonna samalla linjalla. Monien ainejärjestöjen parissa Hol koetaan varsin etäiseksi, ja se tiedetään lähinnä seminaareistaan ja risteilyistään. Kunhan yhteiskunta muuttuu jälleen meille normaalimpaan suuntaan, kannattaa muistaa myös Hol-tarralla saatavat edut, joihin kuuluvat alennukset tiettyihin museoihin. Suosittelen seuraamaan Holia eri somekanavissa: sinne päivittelemme muun muassa historian ainejärjestöjen ja ammattijärjestöjen kuulumisia. 

Mitä kaikkea Holin pitäisi tehdä ja järjestää sekä millä keinoin toimintaa voisi monipuolistaa? Miten Hol tulisi lähemmäksi kaikkia historianopiskelijoita? Näiden kysymysten parissa aloitamme uuden hallitusvuoden. Vastauksia, ehdotuksia ja kommentteja saa välittää myös meille!  

Päätän vuoden 2021 ensimmäisen blogitekstin kiitoksiin väistyvälle hallitukselle avusta ja vinkeistä, miten tulevaa vuotta kannattaa lähteä toteuttamaan. Meitä on hyvä porukka mukana hallituksessa tänä vuonna, ja odotan innolla, mitä tämä vuosi tuo tullessaan. 🙂

Maaria Haikola 

Historian Opiskelijain Liiton puheenjohtaja 

pj [at] hol.fi 

Käykää tsekkaamassa Holin somet ja lukemassa vanhat Holkit alla olevien linkkien kautta!

Sanasotkua ja koronaa

Kaikki ovat varmaan jo kyllästyneitä lukemaan yhtään minkäänlaista tekstiä koronasta. No niin olemme mekin, mutta silti päätimme kirjoittaa vielä yhden sellaisen, kun emme muutakaan näin kesäaivoilla keksineet. Koronakevät pakotti meidät kaikki keksimään uusia ideoita kuluttaa piteneviä päiviä ja valaistuvia öitä yksin kotona, kun emme päässeet kavereiden kanssa hengailemaan rakkaalle kiltahuoneelle. Suurimmalla osalla meistä kevät kului opiskelujen parissa läppäriä tuijottaen. Se vapaa-aika, joka Zoom-palaverien jälkeen jäi, tuotti tuskaa. Mitä kummaa tehdä, kun minnekään ei voi lähteä?  

Kaapin pohjalta kaivettiin palapelit ja kaupan hyllyiltä lähti pitkästä aikaa mukaan ristikkolehtiä. Olo oli kuin keski-ikäisellä: aikaa vaikka muille jakaa, mutta se tuli käytettyä sohvan pohjalla ristikoita ratkomassa. Valmis ristikko tuotti samanlaisia onnistumisen tunteita kuin lukion pitkän matematiikan ratkaistujen laskujen jälkeen. Tätä onnistumisen tunnetta haluamme myös antaa teille, arvoisat lukijat. Esittelemme nyt lyhykäisesti ristikoiden historiaa, jonka jälkeen tekstin lopusta löytyy teitä varten laatimamme ristikko. Historiallisen osuuden lähteenä toimii Ilona Kemppaisen teos Suomalaisen sanaristikon historia.

1800-luvun puolivälistä alkaen lastenlehdissä alettiin Suomessa julkaista arvoituksia ja pulmatehtäviä. Pulmatehtäviä julkaistiin varsinkin lastenlehdissä ja niillä oli usein kasvatuksellinen tehtävä. Ne ilmestyivät kuitenkin harvoin eikä minkäänlaista palkintomenetelmää ollut olemassa. Maalaiskirjeenkantoverkoston perustaminen 1890-luvulla johti lehdet uusille alueille, ja näin lehdet tavoittivat ihmisiä ympäri Suomen. Erilaisia pulmatehtäviä myyviä irtonumeroita ei ollut saatavilla ennen Rautatiekirjakaupan perustamista vuonna 1910.  Sanoma Oy:n julkaisema Helsingin Kaiku aloitti ensimmäisenä Suomessa palkintotehtävien julkaisun vuonna 1908, ja palkinnoksi ratkojat saattoivat saada rahaa tai kirjoja.

Ensimmäinen varsinainen sanaristikko julkaistiin New York World -lehdessä vuonna 1913. Ristikkojen maailmanvalloitus alkoi kuitenkin vasta vuonna 1924 julkaistun ristikkokokoelman myötä. Nimimerkki Suometar halusi tartuttaa ”Cross-Words-Puzzle”-epidemian myös suomalaisiin ja laati ensimmäisen suomenkielisen sanaristikon, joka julkaistiin Suomen Kuvalehdessä 1925.

Vuonna 1925 ilmestynyt ensimmäinen suomalainen sanaristikkojulkaisu oli nimeltään Ristisanatehtäviä ja se sisälsi 20 sanaristikkoa. Lehden taru jäi lyhyeksi, sillä sitä julkaistiin vain kaksi numeroa. Vuonna 1933 alkoi ilmestyä Ristisanoja y.m. purtavaa -lehti, mutta tämäkään lehti ei pystynyt vakiinnuttamaan asemaansa: se toimi vain vuosina 1933–34 ja 1936–37. 1930-luvulla ristikoita julkaisevia lehtiä oli Suomessa noin kymmenen ja ristikkojen kysyntä oli jatkuvassa kasvussa. Aika ei kuitenkaan ollut kypsä pelkästään ristikkoihin keskittyville lehdille.

Ensimmäisen suomalaisen kuvaristikon julkaisi Helsingin Sanomat vuonna 1955. Kuvallisia vihjeitä oli käytetty ristikoissa myös aiemmin, mutta kuvat olivat olleet ristikon ulkopuolella. Kuvaristikot levisivät vuoteen 1960 mennessä moniin muihinkin lehtiin, kuten Uuteen Suomeen ja Kansan Uutisiin. Uudenlainen ristikkotyyppi teki ristikoista aikakauslehtien perusaineistoa. Aiemmin naistenlehdet olivat pysyneet ristikoita julkaisevien lehtien ulkopuolella, mutta kuvaristikon suuri suosio sai useimmat lehdet ottamaan sen mukaan. Kuvaristikot valtasivat tilaa ajanvietepalstalta ja osa palstoista muuttuikin kuvaristikoiden julkaisualustaksi, sillä ne olivat suosittuja ja toimittajalle vähätöisiä.

Varsinaisten ristikkolehtien julkaisua koetettiin uudestaan 1950-luvun lopulla, mutta vain yksi lehti sinnitteli vuoteen 1960 asti muiden lopettaessa jo aiemmin. 1960-luvulta alkaen ristikkolehtien elinikä alkoi pidetä, ja esimerkiksi vuonna 1973 ilmestyi jo 23 eri ristikkolehteä. Lehdillä oli myös erilaisia lähestymistapoja ristikoihin: esimerkiksi Suuri Ristikko Kilpa -lehti julkaisi jopa neljän sivun kokoisia ristikkoja ja Sanaristikoiden Maailma sijoitti ristikoidensa keskelle ”vähäpukeisia neitosia”. Ristisanatehtävien palkintojen suuruus ei juuri vaikuttanut lehtien levikkiin. Ristikkoratkonnan SM-kisat järjestettiin ensimmäistä kertaa Ristikkomestari-lehden toimesta vuonna 1981. Yhden lehden organisoimat kisat aiheuttivat todennäköisesti närää, mutta ongelma ratkesi kyseisen lehden toiminnan loppuessa myöhemmin samana vuonna.

Vuoteen 1987 mennessä ristikkolehtien irtonumeroiden myynti kohosi yli kahteen miljoonaan numeroon, ja tämän alle se jäi vain lamavuonna 1992. Tilaajakanta ei kustantajien mukaan ole 10–20 prosenttia suurempi, joten irtonumeroiden merkitys on suuri. 1980-luvulla alkoi myös ilmestyä todella helppoja ristikkolehtiä, ja erään arvion mukaan ristikon vaikeusaste on sopiva, kun 90 prosenttia palautteen antajista on sitä mieltä, että tehtävä on liian helppo. 1990-luvulla ristikkolehtien määrä on vaihdellut 60–70 lehden välillä, ja vuonna 1996 ristikkolehtiä myytiin 2 488 000 kappaletta. Ristikkolehtien julkaisu on keskittynyt 1980-luvulta alkaen isoille toimijoille.

Ristikoita löytyy jokaisen tekijän makuun. Vaikeusasteet vaihtelevat laatijoiden mukaan, ja välillä vastauksiin täytyy etsiä apua Ratkojat-nettisivulta. Jos tavalliset kuvaristikot tylsistyttävät, vaihtelua sanojen arvaamiseen voi hakea japanilaisten ristikoiden parista! Siinä väritellään ruutuja, joista oikean ratkaisun myötä muodostuu joku kuva.


Nähdään syksyllä Oulussa – mikäli korona ei estä seminaarin järjestämistä!

(Aurinkoisin ja ihanan leppoisin) terveisin Tiiman HOL-vastaavat Antti ja Maaria