Marraskuisena aamuna joukko poliittisen historian kandivaiheen opiskelijoita nousee tila-autoihin ja matkaa kohti Orimattilaa. Mutta miksi tutkimussuunnitelmia valmistelevat opiskelijat ja heitä ohjaava professori jättävät Turun taakseen ja suuntaavat kohti pientä Päijät-Hämeen kaupunkia? Luvassa on mielenkiintoisia keskusteluja, tutustumista erilaisiin arkistoihin, Kekkosten lempihuonekalujen ja valtiovierailulahjojen ihastelua ja yhteistä kandiaiheista kriiseilyä.

Turun yliopistossa poliittisen historian kandivaiheessa olevat opiskelijat ovat jo vuosien ajan osallistuneet kandiseminaaria edeltävällä tutkimuskurssilla retkelle Orimattilaan ja UKK-arkistoon. Tarkoituksena on tutustua arkistoihin ja niiden käyttöön sekä tietysti Kekkoseen, mutta myös oppia uutta, tutustua toisiimme ja ideoida kevään tulevaa kandia sekä sitä, miten siitä aiomme selviytyä. Tänä syksynä oli minun ja reilu 10 muun opiskelijan vuoro lähteä yöpymään Orimattilan Niinikoskella sijaitsevalle Hovilan tilalle, jonne Tasavallan presidentin arkistosäätiö Kekkosen toimesta perustettiin 1970-luvun alussa.

Aamumme alkoi kolmen tunnin ajomatkalla Turusta Orimattilaan, mutta heti Hovilaan saavuttuamme pääsimme tutustumaan tunnelmalliseen ja kodikkaaseen taloon, jossa arkistoa pidetään. 70-lukulaisen sisustuksen helmiä olivat ainakin omasta mielestäni Sylvi Kekkosen lempinojatuoli, johon istuttuani en itse olisi siitä koskaan halunnut nousta, sekä itse presidentin työhuoneen työtuolit, joiden ulkonäköä sekä mukavuutta ihastelimme joukolla. Myös erilaiset valtiovierailuilla lahjaksi saadut matot herättivät mielenkiintoa.

Päivän ja illan aikana kuulimme esityksiä UKK-arkiston lisäksi muista etenkin poliittisen historian tutkimuksessa hyvin olennaisista arkistoista, sekä pääsimme itsekin tutustumaan arkistomateriaalien käyttöön. Esimerkiksi kansalaisten Kekkoselle lähettämiä kirjeitä oli hauskaa lukea, vaikka arkistoaineisto sanana ei ehkä meissä kaikissa riemun tunteita herättäisikään. Poliittinen historia tarjoaa onneksi niin laajat mahdollisuudet jo kandityötä varten, että pääsimme tutustumaan arkistojen esittelyn kautta niin virallisempiin ulkoministeriön asiakirjoihin, Kekkosen henkilökohtaiseen kirjeenvaihtoon kuin Päivälehden arkistomateriaaliin ja poliittisiin pilakuviinkin.

Kun päivä vaihtui iltaan ja vierailumme virallinen historiantutkimusosio päättyi, pääsimme viettämään porukalla vapaa-aikaa Hovilassa. Opiskelun ja kandistressin ihanana vastapainona toimivat yhteinen ruokailu, saunominen ja pelaaminen. Pääaineeseemme sopivasti päädyimme arvuuttelemaan toisiltamme kysymyksiä 80-luvun Trivial Pursuitista ja Ulkopolitiikka-nimisestä tietopelistä. Ilta oli täynnä tutustumista, naurua, tutkimusta ja lämmintä tunnelmaa, jota jäin heti kaipaamaan, kun matkamme seuraavana aamuna suuntasi takaisin Turkuun. Arkistossa uppoutui jonkinlaiseen historialliseen kuplaan, kaukana opiskelujen aiheuttamasta ahdingosta ja muun maailman kiireestä. Ei tarvinnut ihmetellä, miksi Kekkoset vierailivat Hovilassa usein, olihan tunnelma siellä vertaansa vailla.

Anki Ollikainen, 3.vuoden poliittisen historian opiskelija ja P-klubi ry:n Hol-vastaava 2023

Syysaurinko herättelee vanhaa pääkaupunkiamme lokakuun 20. päivänä. Vaikka Turku on jo
pikkuhiljaa antautumassa talvisen kohmeen syliin, on tänään hyvä päivä Historikerföreningen
Kleion jäsenille. Olemme kutsuneet vanhan kolleegajärjestön edustajia omalle kotikentällemme
kisaamaan historian tietämyksen herruudesta. Kyseessä on jokavuotinen perinne, Historiaden,
jossa ruotsinkieliset historianopiskelijat Turusta sekä Helsingistä ottavat toisistaan mittaa.

Vaahteranlehdet tuoksuvat ilmassa, kun Kleion edustajat astelevat areenalle täysin
tietämättöminä tulevasta. Tunnelma on odottava, kun joukko oranssi-mustiin haalareihin
pukeutuneita opiskelijoita korkkaavat päivän ensimmäiset juomansa. Yhtäkkiä puheen sorina
lakkaa, sillä horisontissa häämöttää iänikuinen vastustajamme, Historicus rf. Tummansiniset
haalarit saavat heidät näyttämään poliisipartiolta, jonka ainoa tarkoitus on jatkaa voittoputkeaan.
Tervetuliaismaljat kohotetaan ja Helan går raikaa riemukkaasti kampuksen sisäpihalla kuin
suomenruotsalaisten hymni konsanaan. Tämän jälkeen joukkueet lähtevät matkaan.

Joukkueiden on ensin ratkottava vihjeitä, jotka johdattavat heidät eri puolille kaupunkia
historiallisiin kohteisiin. Huhutaan, että jotkut hurjapäät voitonkiilto silmissään, tallustavat koko
kaupungin poikki ottaakseen yhden selfien linnan edustalla. Lämpötila laskee kolmesta asteesta
yhteen, kun joukkueet kokoontuvat lähtöpisteeseen jatkaakseen illan rientoja sitsien merkeissä.
Juhlijat kisaavat vielä historiallisten esineiden tunnistamisessa, tosin huonolla menestyksellä.
Juhlahumun keskellä molempien osapuolten puheenjohtajat kutsutaan eturiviin, sillä voittaja on
aika julistaa. Vieraamme Historicus kerää mahtavan pistesaaliin, mutta tällä kertaa se ei riitä
kukistamaan illan isäntää. Kleion jäsenet eivät malta hillitä riemuaan, kun selviää että kilpailija
on kukistettu. Puheenjohtajat kättelevät reilun kisan merkiksi ja illanvietto saa jatkua kahta
railakkaammin. Lopuksi seurue suuntaa yhdessä kohti Turun keskustaa ja katoaa yöhön
pilvettömän tähtitaivaan alla.

Seuraavana päivänä ryhmä kokoontuu puolen päivän aikaan merekunkulun valtakunnallisen
vastuumuseon, Forum Marinumin aulaan. Kokoonpano on edellistä iltaa noin puolet pienempi,
ja askel hatarampi. Olosuhteet eivät tästä huolimatta estä kulttuurinnälkäisiä osallistujia, sillä
nämä urheat sotilaat laahustavat näyttelyn läpi vaikka tasoittavan pillimehun takavarikoimisella
heitä uhattaisiin. Joukkue tutustuu rauhassa Titanicin suomalaiset -nimiseen näyttelyyn, jonka
yhteydessä jollakin empaattisella sielulla saattaa tirahtaa yksittäinen kyynel tositarinoihin
perustuviin kuunnelmiin perehtyessä. Tämä tilaisuus muistuttaa jälleen kerran sekalaista
joukkoa siitä, että museokortin hankkimista on turha jatkuvasti lykätä.

Ruokailupaikan päättäminen kestää ryhmältä luonnollisesti noin 25 minuuttia, jonka aikana itse
tekstin kirjoittaja poistuu paikalta kohti työpaikkaansa. Historicuksen läsnäolo tänä hyisenä
lokakuisena viikonloppuna oli sangen tervetullut, ja kiitämme heitä lämpimästi osallistumisesta.
Ensi vuonna katsotaan, jatkuuko Kleion voittoisa matka, vai taipuuko selkäranka isolla kirkolla.

Linnéa Laustiola // Historikerföreningen Kleio rf

”Kun ranta oli kadonnut näkyvistä, täysikuu nousi merestä pallonpyöreänä ja keltaisena. Isä ei ollut koskaan ennen nähnyt niin suurta ja yksinäistä kuuta. Eikä hän ollut käsittänyt, että meri saattoi olla niin ehdoton ja valtava kuin tällä hetkellä. Hänestä tuntui äkkiä, että ainoat oikeat ja ehdottomasti varmat seikat maailmassa olivat kuu, meri ja vene. Vene, jossa oli kolme hiljaista hattivattia. Ja tietenkin taivaanranta – tuo kaukainen taivaanranta.”

Muumipappa ja meri, Tove Jansson (1965)

Meret ovat ihmisille melkein enemmän kartoittamattomia kuin avaruus. Tämä koskee pääasiassa syvempiä asuttamamme planeettamme valtameriä. Toki myös läheinen Itämeri, jonka kanssa jaamme ison osa historiaa, tarjoaa omat salaisuutensa.

Kun aloitin historian opinnot Tampereella kaksi vuotta sitten, oli päässäni selkeä suunnitelma. Se muodostui kohdista a, b ja c, joiden alle puolestaan muodostuivat välipysähdykset I, II, III, IV ja niin edelleen. Olin päättäväinen, selkeällä matkalla ja lähinnä keskittynyt loputtomaan kiireeseen päästä perille.

Monelle, varsinkaan jo aikuiselle, ei tule yllätyksenä, ettei kyseinen ”vedenpitävä ja täydellisyyttä hipova” suunnitelmani sitten lopulta toiminutkaan. Ei mistään Titaniciin verrattavasta, osittain ennakoitavasta syystä, vaan ainoastaan siksi, ettei elämä vain aina ajaudu kohti täydellisyyttä. Sen sijaan löysin oman paattini loputtomuutta ammottavan taivaanrannan ääreltä ilman yhtäkään ajatusta siitä, minne suuntaan
seilaisin itseni seuraavaksi.

Merihistorian tutkimus tuo lähinnä mieleen sotahistorian. En itsekään ollut tästä poikkeus ennen aiheeseen perehtymistä. Pienen selvittämisen jälkeen kävi kuitenkin ilmi, ettei aihepiiri rajoitukaan ainoastaan sotalaivoihin, tykistöihin tai muuhun sotahistoriaan verrattavaan vaan mukaan mahtuu poikkitieteellistä tutkimusta niin merien merkityksestä, laivojen sisäisitä yhteisöistä, luontokäsityksestä ja yllättävän paljon kulttuurihistoriaa.

Merta itsessään voidaan lähestyä niin maantieteellisenä, fysikaalisena elementtinä tai itsesään kulttuurillisena ilmiönä eikä vain kartoittamattomana alueena, jonne viedään olemassa olevia mantereiden kulttuureja. Sen läsnäolo on muokannut elinkeinoja, ammatteja, myyttejä ja uskomuksia sekä ihmiselämiä. Merien historiaan voidaan laskea myös niiden vaikutuspiireissä olevat rannikot, joilla eläneet ovat
sopeutuneet vesistön oikkuihin. Jokainen näistä näkökulmista tarjoaa omat puolensa, sekä moninaistaa käsityksiämme sinisistä jättiläisistä.

Aiheeseen perehtyneet tutkijat ovatkin jopa ehdottaneet, että tutkimuksessa mereen tulisi suhtautua kuin ei-inhimilliseen toiseen sen sijaan, että se nähtäisiin ainoastaan luonnonelementtinä. Samaan ajatukseen johtavat myös huomiot siitä miten mannerkeskeistä historia lähtökohtaisesti on, joten tutkimusten ja näkökulmien ulkopuolelle jäävät merien edustavat merkitykset ja suhteet. Kokemukset ja tulkinnat merestä ovat voivatkin tuoda esiin uusia yhteyksiä ja perspektiivin muutoksia. Niin kuin oman ”pettämättömän ja jokaisen epäilyn kestävän” mestarisuunnitelman ajautuminen karikolle.

Meri on vuosien aikana nähty niin parantavana voimana ja terveysvaikutuksena, pelättynä paikanna täynnä merihirviöitä tai tavanomaisemmin henkilökohtaisen yhteytenä, luonnon kauneutena ja esteettisenä voimana.

Toisin kuin monet muut historian alueet ei merestä löydy konkreettisia jalanjälkiä. Länsimaisessa historiankirjoituksessa se onkin jäänyt pitkälti tyhjäksi, ”villiksi” ja määrittämättömäksi alueeksi, jota kohdellaan enemmänkin vertauskuvallisena kuin oikeana, itsenäisenä ilmiönä.

Itselleni ehkä kaikista mielenkiintoisinta tällä itselleni uudella historian alalla ovat merihirviöiden pohdinnat. Niin sireenit, alun perin norjalainen Kraken, valtavat kilpikonnat tai haamulaivat kuten Lentävä hollantilainen ovat ihmisten kehittelemiä kauhukuvia syvyyksistä. Monet niin historiallisista kuin nykypäiväisistä (fiktiivisistä) merihirviökäsityksistä pohjautuvat niin historiaan, kansanperinteisiin kuin myös meribiologiaan. Merenkulkua ja yliluonnollisen kauhun piirteitä yhdistelevän kirjallisuuden tutkimus onkin perehtynyt tähän enemmän. Onkin siis huomattavaa, että monet merihirviöt asettuvat kuvaamaan monia henkisiä, eettisiä, sosio-poliittisia tai ekologisia pelkoja ja ahdistuksia.

Vaikka kuinka pysyviltä ja muuttumattomalta meret vaikuttavat ovat ne kuitenkin siis jatkuvassa muutoksessa. Kuten mekin. On vaikeaa selvittää, kumpi on mahdollisesti raivostuttavampaa: ennalta-arvaamaton muutos vai tunne siitä, ettei mikään oikeastaan muutu mihinkään, vaikka kuinka yrittää.

Stephen Fry mainitsi kerran Oscar Wilden kirjoittaneen (pidän lainauksesta puoliksi sisällön takia ja puoliksi, koska se on klassinen historian ”kuinka monta tärkeää henkilöä mahtuu tähän tarinaan) että: ”jos tiedät mitä sinusta tulee, se tulee olemaan kirouksesi, mutta jos et koskaan tiedä voit olla mitä vain.” Fry jatkoikin lausetta toteamalla: ”Emme ole substantiiveja – näyttelijä, kirjailija – vaan verbejä – minä kirjoitan, minä näyttelen.”

Näin ollen ja tässä siis tänä syksynä maljan nosto myös meille, jotka eivät ole aivan varmoja mihin suuntaan muutumme seuraavaksi vai muutummeko ollenkaan.

Elsi Kummu, Patina ry

Kuvissa merisiä tunnelmia Hol-risteilyltä Tukohlmaan.

Lähteet:

Kouri, Jaana et al. Muutoksen tyrskyt ja kotirannan mainingit : kulttuurisia näkökulmia merentutkimukseen. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2020. Print.

Mack, John. The Sea a Cultural History. London: Reaktion Books, 2011. Print.

Nautical Gothic [Special Issue].” Gothic studies 19.2 (2017): 1–. Print.

Elämme yhteiskunnassa ja kulttuurissa, jossa vaatimukset oman tieto- ja taitotason suhteen ovat toisinaan armottoman korkealla. Myös itsenäisyyttä voidaan korostaa niin paljon, että avun pyytäminen voi tuntua hävettävältä tai jopa ahdistavalta. Se, että vaatimuksiin ei pysty vastaamaan, voidaan leimata puolestaan tyhmyydeksi.

Koska vaatimukset ovat jatkuvasti näkyvillä julkisessa keskustelussa, koulumaailmassa ja opiskeluyhteisöissä, ne on helppo omaksua osaksi omaa ajattelua. Tästä voi syntyä niin käsitys omasta tyhmyydestä kuin sen pelko. Huijarisyndroomasta, jossa henkilö uskoo vain esittävänsä osaamistaan ja kärsivänsä riittämättömyyden tunteesta, on tullut laajalti samaistuttava ilmiö yliopisto-opinnoissa – ja myös historian opiskelussa.

Omaa tyhmyyttään tai riittämättömyyttän voi halutessaan perustella kilometrien pituisilla listoilla. Syyt voivat perustua esimerkiksi omiin epävarmuuksiin, jolloin ne tuntuvat itselle täysin loogisilta, mutta monien muiden mielestä täysin perusteettomilta. Käsitys omasta tyhmyydestä voi olla niin pinttynyt oman pään sisälle, että ei tule edes mieleen, että voisi olla väärässä.

Huijarisyndrooman vaikutusvalta ajatteluuni korostui erityisesti, kun pääsin opiskelemaan historiaa Helsingin yliopistoon. Aluksi olin sanoinkuvaamattoman iloinen opiskelupaikan saamisesta. Muutaman päivän riemuitsemisen jälkeen aloin kuitenkin epäillä itseäni. Pelkkä ajatus siitä, että olin mahdollisesti vienyt jonkun minua fiksumman ja paremman opiskelijan paikan yhteishaussa, saivat ilon tunteen muuttumaan katumukseksi ja häpeäksi.

Vaikka ajatus ei ole jälkikäteen punnittuna millään tasolla realistinen, olin vahvasti sitä mieltä, että en ollut ansainnut saamaani opiskelupaikkaa tai en kuuluisi yliopistoon. Tähän kelpasivat milloin mitkäkin, toisinaan opiskeluun täysin liittymättömät syyt: tiesin olevani yksi nuorimmista fukseista, en ollut lukenut “oikeanlaisia” kirjoja ennen yliopistoon tulemista enkä osannut suunnistaa Helsingissä ilman Google Mapsia.

Yliopisto-opiskelijat eivät kuitenkaan ole välttämättä samassa elämäntilanteessa toistensa kanssa, vaan jollain saattaa olla takanaan edellisiä opintoja, kokonainen ura toisella alalla tai välivuosia koulun ja yliopiston välillä. Historia on myös käsitteenä ja tieteenalana niin laaja, että saman alan opiskelijat eivät välttämättä tiedä kovinkaan paljon toistensa kiinnostuksenkohteista. Erot elämäntilanteissa ja yliopisto-opintoja edeltäneessä tietämyksessä yhdistettyinä uuteen, tuntemattomaan ja stressaavaan tilanteeseen voivatkin saada monet vertaamaan itseään toisiin. Tämä voi johtaa omien kykyjen kyseenalaistamiseen.

Huijarisyndrooman on sanottu kumpuavan oman tietämättömyyden tiedostamisesta. Tätä tukee se, että korkeasti koulutettujen ihmisten on todettu potevan matalasti koulutettuja useammin huijarisyndroomaa. Sen on toisinaan sanottu jopa kuuluvan olennaisena osana akateemisissa piireissä toimimiseen. Kun ajatuksen muotoilee näin, pohjimmiltaan vääristynyt ajattelu saadaan kuitenkin kuulostamaan tavoiteltavalta ja ihailemisen arvoiselta asialta.

Todellisuudessa vääristymä voi haitata jokapäiväistä elämää suuresti. Käsitys omasta tyhmyydestä voi vaikuttaa huomattavasti itsetuntoon, jolloin omanarvontunne voi kytkeytyä fiksuuteen ja sen mittareihin. Sisäinen riittämättömyyden tunne voi liittyä esimerkiksi sosioekonomiseen asemaan ja sen vaikutuksiin muun muassa koulutustasoon. Se voi liittyä myös traumaattisiin kokemuksiin, kuten kiusaamiseen ja jatkuvaan vähätellyksi tulemiseen.

Tyhmyyden pelkoa ja huijarisyndroomaa vastaan taisteleminen voikin olla vaikeaa ja vaatia harjoittelua. Tärkeää on hyväksyä, että tyhmyyden pelosta ja huijarisyndroomasta irti pääseminen voi kestää kauan: vääristyneiden ajatusten oikominen ja vanhojen pinttymien hinkkaaminen pois mielestä vaativat paljon aikaa ja voimavaroja. Onkin tärkeää muistaa, että kaikkea ei voi tietää etukäteen, vaan elämä on jatkuvaa uuden opettelemista ja haasteiden kohtaamista.

Loppujen lopuksi tietämättömyys tai kokemattomuus eivät tee kenestäkään automaattisesti tyhmää – ja vaikka tekisivätkin, tyhmyys ei merkitse huonommuutta ihmisenä tai opiskelijana. Näin sanoisin myös itselleni fuksivuoden alussa.

Vilma Vares, Kronos ry

Ammattikoulun käyneillä ei ole itsestään selvää opinnonohjauksessa, että jatko-opintomahdollisuuksiin
kuuluu myös korkeakoulu. Ammattikoulusta on voinut toistakymmentä vuotta hakea korkeakouluihin yhtä lailla kuin ylioppilastutkinnon pohjalta. Silti tutkimuksissa on tullut selville, ettei hakuoikeus ole aina opiskelijoille edes tiedossa. Peruskoulun jälkeen en itsekään tiennyt, että ammattikoulupolku aukaisee tiet muuallekin kuin ammattikorkeakouluun ja tietoa en myöskään saanut ammattikoulutuslinjallani vaan muuta kautta.

Kun minulle tarjottiin opiskelupaikkaa korkeakoulujen yhteishaun tulosten perusteella, monenlaiset tunteet vilistivät mielessä. Toisaalta olin yllättynyt. Toisaalta siitä huolimatta, että paikka ensimmäiseen hakutoiveeseeni avautui, olin pettynyt siihen, etten olisi pääsykokeiden perusteella päässyt kaikkiin hakukohteisiini. Päällimmäisenä tunteena oli ilo ja aito helpotus.

Korkeakouluun pääseminen ei tosiaan ole aina yksinkertainen polku kaavalla peruskoulusta lukioon ja
lukiosta kolmen vuoden opintojen jälkeen abivuoden keväällä haku omalle alalle. Sisäänpääsy ei aina
aukene toisella tai kolmannellakaan hakukerralla, osa käy korottamassa kirjoitusten arvosanoja ja osa
kenties käy tutkailemassa avoimen yliopiston kautta joko eri alojen peruskursseja tai pyrkii hyödyntämään väyläopintoreittiä. Monelle sivari tai asepalveluskin venyttää opintojen aloitusta.

Polkujen moninaisuus kiteytyi minulle käytännön tasolla vasta päästessäni itse korkeakouluun.
Korkeakouluopiskelijoiden keskimääräinen ikä on vuosikymmenten varrella noussut ja ensimmäisenä
syksynä keskustelukumppaneiksi osui niin aiemman korkeakoulututkinnon suorittaneita kuin alanvaihtajia ja kaksoistutkinnon tehneitäkin.

Yliopisto-opiskelun osalta on huomattu, että korkeampi aloitusikä usein vaikuttaa positiivisesti. Alavalinta on tehty ehkä paremmalla itsetietoisuudella omista kiinnostuksen kohteista, vahvuuksista ja tulevaisuuden tavoitteista. Myöskään opintotaustalla ei välttämättä ole negatiivista vaikutusta: enemmän kuin lukio-opintojen suorittaminen, sisäänpäässyttä opiskelijaa auttaa oma motivaatio.

Humanistissa opinnoissa omalla kiinnostuksella on läpi opintojen suuri merkitys. Se määrittää, mikä valikoituu kandidaatin työn aiheeksi ja mitä valinnaisia opintoja tai sivuaineita tulee otettua. Innostus eri historian osa-alueisiin kuljettaa kirjallisuuden pariin ja määrää, nappaako opiskelijaa pedagoginen ulottuvuus vai ehkä kauppatieteet tai journalistiikka.

Vaikka ennen fuksisyksyä jännitti, voiko oma ammattikoulutausta jotenkin vaikuttaa uusiin ihmisiin
tutustuessa, havaintoni olivat positiivisia. Ainakin muiden opiskelijoiden kanssa jutellessa se oli korkeintaan kuriositeetti, jos edes nousi yleensä keskusteluun mistään syystä. Vaikkei koulupolku olisikaan kaikkein tyypillisin, yhteisistä kursseista ja alasta riittää juteltavaa.

Merkittävä osa huolestani oli turhaa. Se, ettei vaikkapa Suomen historiaa ole tullut luettua lukiossa, ei määritä etteikö siitä voisi kiinnostua ja oppia muutoinkin. Jo se, että pääsykoeväylän tai avoimen väylän kautta opintopaikka on napsahtanut, kertoo valmiuksista opiskeluun korkeakoulussa.

Opintovalmiuksia kehitetään yliopistossakin koko opintojen ajan, aina alkaen orientoivista opinnoista ja
fuksiviikoista akateemisen kirjoittamisen kurssiin ja kurssien erilaisiin suoritustapoihin. Jos lukion käyminen antaakin valmiuksia esseiden kirjoittamiseen tai kirjatentin tekemiseen, se ei poissulje sitä, etteikö näitä taitoja voi hankkia muutoinkin tai etteikö niitä joudu jokainen opiskelija kehittämään entisestään opintojensa aikana. Se on ehkä ensimmäiseltä kahdelta opintovuodeltani merkittävin oppi, mitä olen saanut.

Uusille historian fukseille erittäin paljon tervetuloa historian opiskelun pariin! Muistakaa keskustella ja
kysyä muilta opiskelijoilta kaikkea askarruttavaa ja etenkin haahuilla fuksivuoden puitteissa niin paljon kuin ehditte ja itsestä mukavalta tuntuu. Opintotaustasta riippumatta kukin teistä on nyt historian opiskelija ja moninaiset taustat tuovat uusia näkökulmia ja ajatuksia.

Riina Korteneva
Historianopiskelijain Liitto Ry:n puheenjohtaja, taloushallinnon merkonomi – ja historian opiskelija

Lähteet:
Kauppinen, Jaana: Ammattikoulutaustaisten yliopisto-opiskelijoiden kokemuksia yliopistoon
hakeutumisesta ja yliopistossa opiskelusta. Pro gradu, Jyväskylän yliopisto 2023.
https://jyx.jyu.fi/handle/123456789/87228

Kevään opinnot alkavat monilla olla jo loppusuoralla, joten mikäs sen parempi kuin vielä
lyhyt paluu vappuun ja sen mayhemiin. Allekirjoittaneella ovat ihme ja kumma vielä vapun
tapahtumat jopa muistissa, vaikkakaan aivan kaikkiin meininkeihin eivät tämän
herrasmiehen rahkeet riittäneet.

Jyväskylässä Tosine ry:n vappu alkoi maanantaina 24.4. pihapeleillä. Sää oli luonnollisesti
kylmä ja harmaa, mutta se ei onneksi hauskanpitoa estänyt. Tarjolla oli polttopalloa, mölkkyä
sun muita variaatioita, ja Nefa ry haastoi ainejärjestömme lipunryöstöön. Tuloksena karvas
tappio.

Tiistaina Tosineen koulutus- ja sosiaalipoliittiset vastaavamme olivat järjestäneet
alkoholittoman haalarimerkkien ompeluillan, jossa oli myös lautapelejä mikäli ompelu ei
innostanut. Keskiviikkona ainejärjestömme lähti perinteiselle pubibussi-kierrokselle Lööppi
ry:n kanssa. Bussi kiersi Jyväskylän ja Laukaan pienehköjä baareja, ja ilta huipentui
Tosineen järjestämille jatkoille keskustassa. Torstain vesisateessa pelattu pesäpallo-ottelu
jäi kirjoittajalta väliin keskiviikon rankan baarikierroksen takia, mutta Stimulus ry:lle hävitty
matsi ei kuulemani mukaan jäänyt historiaan kuin huudettujen kunnareiden ja kovalla kädellä
vedettyjen tasoittavien takia.

Perjantaina tapahtumavastaavamme ja -tiimimme olivat loihtineet takaisin jo aikojen
saatossa unohtuneet toogabileet. Mahdollisuus oli saunoa, lillua jacuzzissa sekä pelailla
beerpongia. Lauantaina Tosine lähti vielä Nefan kanssa laulamaan porukalla karaokea.

Vapun aattona Tosine marssi ensin Seminaarinmäen kotikonnuilta, Historicalta, Uno
Cygnaeuksen puistoon katsomaan patsaan lakitusta, jonka jälkeen siirryttiin
ylioppilaskunnan järjestämille jatkoille Mattilanniemeen. Juhlijat selättivät kylmyyden, sateen
sekä mudan ja ilta oli ikimuistoinen, ainakin mikäli muistikuvat olivat vielä seuraavana
aamuna tallella. Vappupäivä vietettiin Harjulla perinteisen vappupiknikin/-brunssin
merkeissä. Jälleen yksi vappu historiankirjoihin!

Juho Kari
Tosine ry:n vpj ja järjestövastaava sekä Holin hallituksen jäsen

“Tuleeko sinusta valmistumisen jälkeen opettaja tai tutkija?” on yleinen kysymys, johon historian
opiskelijat törmäävät niin sukujuhlissa kuin opiskelijakollegoiden kesken. Tällaisen kysymyksen ei
kannata antaa hämätä itseä. Tärkeämpää on tärkeää tunnistaa historian opiskelijoiden monipuoliset
työllistymismahdollisuudet. Historian opiskelu kehittää monia tärkeitä taitoja ja osaamista, joita
voidaan hyödyntää monilla eri toimialoilla. Esimerkiksi monimutkaisten ongelmien ratkaisukyky,
laajojen kokonaisuuksien hallinta, asioiden kriittinen tarkastelu sekä vuorovaikutustaidot ovat
työelämässä tärkeitä taitoja, joihin historian opiskelu antaa hyvän pohjan.

Historian opiskelu antaa toki hyvän pohjan opetus- ja kasvatustyölle, ja monet historian asiantuntijat
ovat löytäneet uransa esimerkiksi peruskouluissa, lukioissa tai korkeakouluissa. Myös museoalalle ja
tutkijan ammattiin historian opiskelu antaa hyvät lähtökohdat, sillä nämä työtehtävät edellyttävät
historian asiantuntemusta ja toimivat monesti myös tärkeinä tekijöinä kulttuuriperintömme
säilyttämisessä.

Historian opiskelijat voivat työskennellä myös monipuolisissa kehitystehtävissä esimerkiksi kulttuurin
tai koulutuksen parissa sekä erilaisissa konsultointitehtävissä. Opintojen aikana on mahdollista
saavuttaa syvällistä ymmärrystä tietyn ajan historiasta tai muista erityisaiheista, kuten
taloushistoriasta tai poliittisesta historiasta. Tämä asiantuntemus mahdollistaa työskentelyn niin
valtion viroissa, kunnissa kuin yksityisellä sektorillakin esimerkiksi erilaisissa konsulttiyrityksissä.

Lisäksi historian opiskelijat ovat usein hyviä kirjoittajia ja ajattelijoita, jotka voivat hyödyntää taitojaan
viestintä- ja media-alalla, esimerkiksi journalismin parissa. Historian alan asiantuntijoita tarvitaan
myös poliittisessa päätöksenteossa ja kansainvälisissä järjestöissä, joten myös nämä ovat
potentiaalisia työllistymisvaihtoehtoja.

Historian opiskelu tarjoaa siis monia eri mahdollisuuksia työllistymiseen. Parhaan mahdollisen startin
työuralle saa osallistumalla opintojen aikana itseä aidosti kiinnostaville kursseille ja hankkimalla
itselleen alan kannalta tärkeää kokemusta ja näyttöjä osaamisesta.

Opintojen aikana on tärkeää pohtia omia mielenkiinnonkohteita ja pohtia uran ensimmäisiä askelia
sivuaineopintojen kautta. Historian opiskelijoiden sivuainemahdollisuudet vaihtelevat oppilaitoksesta
ja opiskelijan kiinnostuksen kohteista riippuen. Tässä muutamia vinkkejä sivuaineopinnoista
työllistymisen vahvistamiseksi:

• Historia ja politiikan tutkimus (esimerkiksi valtio-oppi tai kansainvälinen politiikka) ovat
  kiinteässä yhteydessä toisiinsa, ja politiikan tutkimuksen sivuaine sopii hyvin niille historian
  opiskelijoille, jotka ovat kiinnostuneita politiikasta ja yhteiskunnallisista ilmiöistä.-
• Viestintä sivuaineena tarjoaa hyötyä opiskelijoille, jotka haluavat vahvistaa ymmärrystään
  viestinnästä ja sen merkityksestä nykymaailmassa. Viestinnän sivuaine auttaa opiskelijoita
  kehittämään vahvoja taitoja kirjoittamisessa, puheessa, vuorovaikutuksessa ja median
  tuntemuksessa. Viestinnän sivuaineen opintojen avulla opiskelija ymmärtää, kuinka viestintä
  vaikuttaa yhteiskuntaan ja kulttuuriin, ja historian opinnot toimivat tähän loistavana pohjana.
  Jos esimerkiksi markkinointi, yhteiskunnallinen vaikuttaminen tai journalismi kiinnostavat,
  voisi viestintä olla hyvä sivuainevaihtoehto.
• Uskontotiede tutkii uskontoja, ihmisten katsomuksia ja henkisiä perinteitä osana kulttuuria ja
  yhteiskuntaa niin menneisyyden kuin nykypäivän kontekstissa. Tämä sivuaine sopii hyvin historian opiskelijoille, jotka ovat kiinnostuneita uskonnon roolista historiassa ja nyky-yhteiskunnassa.
• Sosiologia tutkii yhteiskunnan rakenteita ja sen toimintaa. Se sopii sivuaineeksi historian
  opiskelijalle, joka on kiinnostunut ympäröivästä yhteiskunnasta ja haluaa ymmärtää
  minkälaiset prosessit säätelevät ihmisten sosiaalista toimintaa ja ajattelua. Sosiologia tarjoaa
  mielenkiintoisia näkökulmia esimerkiksi yhteiskunnalliseen hyvinvointiin, eriarvoisuuteen ja
  eri yhteisöjen, kuten organisaatioiden ja työmarkkinoiden toimintaan. Tämä sivuaine sopii
  hyvin historian opiskelijoille, jotka haluavat ymmärtää syvällisemmin yhteiskunnan kehitystä
  ja nykytilaa.
• Kielitieteet tutkivat kieltä ja sen käyttöä eri kulttuureissa ja yhteiskunnissa. Tämä sivuaine
  sopii hyvin niille historian opiskelijoille, jotka ovat kiinnostuneita kielistä ja niiden
  kulttuuritaustasta sekä jotka haluavat kehittää kielitaitoaan jonkun tietyn kielen parissa. Myös
  kansainvälisestä urasta haaveilevalle kielten opiskelu kannattaa aina.
• Kauppatieteiden opiskelu tukee urahaaveita markkinoinnin ja myynnin pariin. Työelämässä
  arvostetaan talouden osa-alueiden ja yritysmaailman ymmärtämistä, minkä vuoksi historian
  pääaineopintojen oheen sopii myös sivuaineopinnot kaupalliselta puolelta. Kauppatieteen
  perusopintoissa yhdistyy alan eri osa-alueet markkinoinnista laskentatoimeen. Opinnoissa voi
  myös keskittyä esimerkiksi taloustieteeseen tai johtamisopintoihin.

Tutki rohkeasti eri sivuainemahdollisuuksia! Voit kokeilla yliopistosi tarjoamien mahdollisuuksien
mukaan eri tieteenalojen kursseja, jotta löydät itsellesi mielenkiintoiset kokonaisuudet sekä
ensiaskeleet urallesi.

Jos sivuainevaihtoehdot mietityttävät tai kaipaat apua työnhakudokumenttien teossa, ole yhteydessä ammattijärjestöösi Speciaan! Me olemme täällä sinua varten, jotta matkasi kohti omannäköistä
työuraa sujuisi mahdollisimman mutkattomasti.

Kirjoittajana Specian järjestökoordinaattori Henriina Rantala

Vuoden 2023 Holin kevätseminaari päästiin järjestämään maaliskuussa Joensuussa. Teemana
seminaarissa oli urheilun historia, joka valikoitui muista ehdotuksista aika nopeasti sen
monimuotoisuuden ja muokattavuuden vuoksi. Itse seminaaria aloitimme Varnitsassa
suunnittelemaan vuoden 2022 loppupuolella ja mukana seminaaritoimikunnassa oli niin 2022 ja
2023 vuoden hallituksen jäseniä kuin myös muita vapaaehtoistoimijoita.

Tultuani valituksi vuoden 2023 hallitukseen Varnitsan järjestövastaavaksi (entinen nimike Hol-vastaava) ei tiedossa ollut oikeastaan mitään, mitä pesti pitäisi itselleni sisällään (hullunkiilto
silmissä hain mukaan hallitukseen, jotta pääsisin olemaan järjestämässä tapahtumia ja olemaan
vastuussa asioista). Vastuun saaminen tulikin miltei heti seminaarin vetovastuun merkeissä, ja tieto
sen järjestelyistä ja hommien organisoinnista tuli aluksi pienenä yllätyksenä (vaikka saattaakin olla,
että minua oltiin sen tiimoilta infottu… joskus). Kokemus minkäänlaisesta järjestötyöstä oli tässä
vaiheessa vielä hyvin minimaalista, minkä vuoksi seminaari aiheutti itselleni ehkä suurempaa
stressiä, kuin näin jälkikäteen ajateltuna olisi pitänyt.

Seminaariviikonlopun suunnittelu alkoi konkreettisemmin kuitenkin vasta uuden vuoden jälkeen
uuden hallituksen astuttua ’’valtaan’’ ja tammikuussa ajattelin vielä paatuneena prokrastinoijana,
että hyvinhän tässä on vielä aikaa. Onneksi toimikunnassa oli aiemman seminaarin kanssa
tekemisissä olleita henkilöitä ja sellaisia tahoja, ketkä olivat tottuneita niin tapahtumien
järjestämiseen, kuin myös Holin tapahtumiin. Ulkopuolisten (etenkin yhden tietyn) patistamana
hommat alkoivat omalta osaltanikin pikkuhiljaa etenemään ja tuntui, että aikaansaannoksia alkoi
tapahtumaan. Tammikuu kääntyi helmikuuhun ja yhtäkkiä pystyi toteamaan seminaariviikonlopun
olevan jo seuraavan kuun tapahtumissa. Tässä vaiheessa onneksi alkoi aikataulut olemaan jo suurin
piirtein raameissaan, luennoitsijat valittuna sekä ohjelmanumerot mietittyinä. Maaliskuussa saatiin
kutsut eteenpäin kaikille Holin jäsenille ja sitsien tarkempaa viilausta ja suunnittelua lukuun ottamatta homma oli seminaariviikonlopun odottamista vaille valmis.

Perjantain ohjelmanumerona toimi Holympialaiset, jossa päästiin porukassa tutustumaan
Joensuuhun erilaisten rastien kautta ja jatkopaikkana toimi sporttibaari BarPlay. Lauantaina oli
vuorossa itse seminaaripäivä luentoineen. Luennoilla päästiin kuulemaan mäkihypyn luomaa
maisemakuvaa Suomessa, eläinurheilun historiaa sekä jalkapallon kehitystä 1800-luvulta
nykypäivään. Päivän päätti alkoholin ystäville sitsit ja järkevimmille ihmisille keilailu, minkä
jälkeen jatkopaikkana toimi yökerho Kerubi. Sunnuntaina oli darranpoistoon tarkoitettu
pizzabrunssi Pizzeria Roihussa, mikä ei tainnut kovin paljoa väkeä vetää darran ollessa liian suuri
(kirjoittaja mukaan lukien).

Kaiken kaikkiaan voin todeta seminaariviikonlopun olleen onnistunut, ja kiitos siitä kuuluu kaikille
meidän toimikunnan jäsenille (etenkin vapaaehtoisille), luennoitsijoille sekä seminaariin ympäri
Suomea saapuneille osallistujille. Järjestelyissä hommat saatiin jaettua hyvin, ja jokainen
toimikuntalainen hoiti oman hommansa juuri niin kuin pitikin. Holin seminaarit ovat todella hieno
kokemus etenkin yhteisöllisyyden luomisen kannalta ja toivon mukaan pääsemme mahdollisimman
isolla porukalla Varnitsasta osallistumaan ensi syksynä Turussa järjestettävään semmaan!

Aaron Haapa-aho / Varnitsa ry

Venäjän historia keskikoulun X-luokan oppikirja: Donetskin ja Luhanskin liittotasavaltojen valtion kustannusliike, Mauripol – 2037

Luku II: Aseellinen konflikti Ukrainan kanssa ja sen rauhanomainen selvittäminen.

Uuden kylmän sodan uhka asetti Venäjän hallituksen välttämättömäksi tehtäväksi maan länsirajojen turvallisuuden lujittamisen. Venäjän hallitus ehdotti Ukrainan hallitukselle sopimuksen solmimista sellaisilla ehdoilla, jotka olisivat olleet edullisia kummallekin valtiolle ja olisivat turvanneet Venäjän länsirajojen, etenkin Krimin niemimaan, Luhanskin – ja Donetskin kansantasavaltojen turvallisuuden.

Mutta neuvotteluissa Venäjän kanssa Ukrainan hallitus otti leppymättömän vihamielisen asenteen. Venäjän ja Ukrainan rajalla alkoivat ukrainalaisen sotilaskoplan provokaatioteot, jotka menivät niin pitkälle, että Ukrainan puolelta aloitettiin tykkituli Donetsin alueella sijaitsevia kansantasavaltoja vastaan. Sen vuoksi Venäjän hallituksen ulkoministeri Lavrov puheessaan helmikuun 23. päivänä sanoi, että Venäjän hallituksen täytyy tapahtuneen tosiasian vuoksi, ukrainalaisten sotavoimien hyökättyä Venäjän rajoille, kutsua valtiolliset ja diplomaattiset edustajansa pois Ukrainasta. Venäjän puolustusvoimille annettiin käsky tehdä loppu kaikista ukrainalaisen sotakoplan hyökkäysyrityksistä. Puheessa ministeri Lavrov paljasti ulkomaisen russofobisen lehdistön valheellisen propagandan ja väitteet siitä, että Venäjällä oli muka tarkoitus valloittaa Ukraina ja liittää se Venäjään tai pystyttää Ukrainaan kansantasavalta. ”Me olemme päättävästi sillä kannalla -”lausui ministeri Lavrov ”- että Ukrainan kansa saa itse ratkaista sisäiset ja ulkopoliittiset kysymyksensä niin, miten se itse parhaaksi näkee… Meidän toimenpiteidemme ainoana tarkoituksena on turvata Venäjän ja erityisesti Donetskin, Luhanskin sekä Krimin, joissa asukkaita on kuusi miljoonaa, turvallisuus.”

Ukrainan fasistit, jotka jo aikoja sitten oli solminut yhteydet NATO:n imperialistien kanssa, ryhtyi Yhdysvaltojen, Iso-Britannian ja Ranskan yllyttämänä sotaan Venäjää vastaan. Vaikeista olosuhteista huolimatta ukrainalaisten fasistien armeija lyötiin. Se menetti kaatuneina ja haavoittuneina yli puolet vahvuudestaan. Ukrainan hallitus oli pakotettu anomaan rauhaa.

Maaliskuun 12. päivänä vuonna 2024 allekirjoitettiin rauhansopimus Ukrainan kanssa. Venäjän ja Ukrainan välille määrättiin uusi valtakunnanraja, joka turvasi Krimin niemimaan turvallisuuden. Venäjälle siirtyi koko Donetsin alue Bahmutin kaupunki mukaan luettuna. Venäjän ja Ukrainan hallitukset tekivät keskenään hyökkäämättömyyssitoumuksen ja sitoutuivat olemaan osallistumatta valtioliittoumiin, jotka on suunnattu kumpaa tahansa sopimuspuolta vastaan.

Venäjän ja Ukrainan välinen rauhansopimus oli jälleen uusi todiste Venäjän poliittisesta suhtautumisesta pieniin valtioihin. Lyötyään Ukrainan armeijan, osoitti Venäjä sen jälkeen suurta jalomielisyyttä Ukrainaa kohtaan. Venäjällä olisi ollut täysi mahdollisuus miehittää koko Ukraina ja vaatia sotamenojensa korvaamista. Mutta Venäjä tyytyi pienimpään vaatimukseen, mikä oli välttämätöntä Krimin ja Donetsin turvallisuudelle.

Venäjän presidentti Vladimir Putin hyväksyi maaliskuun 30. päivänä 2024 duuman ehdotuksen Venäjälle siirtyneiden alueiden luovuttamisesta Donetskin ja Luhanskin autonomisille kansantasavalloille ja näiden muuttamista liittotasavalloiksi. Venäjän federaation tasavaltojen perheeseen oli syntynyt uudet jäsenet.

Jaakko Kuisma

Humanististen tieteiden kandidaatti

Tiima ry

Historioitsijoista on moneksi: valmistuneista osa työllistyy mitä erilaisimpiin töihin yliopistossa kehitettyjen analyyttisten taitojen turvin, mutta monet meistä haluavat työskennellä nimenomaan historian ja kulttuuriperinnön parissa. Osa opiskelee tämän vuoksi historianopettajiksi, mutta historiaan keskittyminen ei jää kaikilla muillakaan luentosaleihin ja seminaarihuoneisiin. Historia pysyy tiiviisti mukanamme siirtyessämme töihin tutkimuksen pariin, museoihin, arkistoihin ja erilaisiin kulttuuriperintöalan organisaatioihin. Mutta miten tällaiselle työpolulle pääsee?

Yksi hyvä keino vahvistaa erityisosaamista kulttuuriperinnön parissa on hakeutua alan työharjoitteluun osana yliopisto-opintoja. Työharjoittelu näyttää tulevassa työnhaussa konkreettisesti, että hakija on todella halunnut panostaa ammattilaisuutensa kehittymiseen. Vaikkei omassa tutkinto-ohjelmassa olisikaan erillistä paikkaa työharjoittelulle, harjoittelulla voi yleensä sopia korvaavansa jonkin tietyn opintokokonaisuuden.

Olemme Museoalan ammattiliitossa selvittäneet kyselyiden avulla, mitkä asiat vaikuttavat onnistuneeseen harjoittelukokemukseen. Harjoittelupaikkaa etsiessä ja työharjoittelua aloittaessa kannattaa siis painaa mieleensä…

HYVÄN HARJOITTELUN TUNTOMERKIT

• Työtehtävät ovat mielekkäitä ja ammatillisesti kehittäviä. Tähän kannattaa muistaa jo harjoittelupaikkaa hakiessa. Ota asia rohkeasti keskusteluun myös silloin, jos työtehtävät eivät vastaakaan odotuksia!

• Harjoittelusta maksetaan palkkaa. Korkeakouluharjoittelijoita haetaan siksi, että heillä on jo alalla arvostettua koulutusta. Myös opiskelija ansaitsee korvauksen tekemästään työstä. Älä arastele – palkkaa pyytämällä näytät työnantajalle, että näet osaamisellasi arvoa.

• Riittävän pitkä harjoittelu takaa mahdollisuuden oppia kulttuuriperintöalan työtä käytännössä. Lyhyt harjoittelu on perusteltu ratkaisu pakollista harjoittelua tehdessä, jos harjoittelu on palkaton. Parin viikon harjoittelu kuitenkin muistuttaa usein enemmän työpaikkaan tutustumista, sillä työhön perehtyminen jää herkästi pinnalliseksi.

• Harjoittelija otetaan osaksi työyhteisöä. Kannattaa kysyä, miten pääset tutustumaan muihin työntekijöihin. Onko työpaikalla esimerkiksi tiettyyn aikaan olevia kahvitaukoja? Työyhteisössä toimiminen on olennainen osa työelämää – myös siihen on tärkeää tutustua!

• Harjoittelijalla on nimetty ohjaaja koko harjoittelun ajan. Tämä selvästi parantaa mahdollisuuksia saada riittävää ohjausta harjoittelun aikana. Jos ohjaaja jää lomalle, on hänellä oltava nimetty sijainen.

• Harjoittelusta tehdään kirjallinen harjoittelusopimus. Tämä selkiyttää osapuolten velvollisuudet ja ehkäisee ristiriitatilanteita. Harjoittelusopimus on tärkeä myös harjoittelijan vakuutusturvan kannalta: kuka on vastuussa, jos harjoittelussa sattuu jotain? Erityisen tärkeä kirjallinen sopimus on silloin, jos harjoittelusta ei saa palkkaa, sillä vastikkeettoman harjoittelun ei usein katsota muodostavan työsuhdetta.

Entä jos kaikki ei harjoittelun aikana menekään kuin Strömsössä? Jos olet ammattiliiton jäsen, et ole yksin, vaikka harjoittelun aikana tulisi ongelmia. Harjoittelupaikkaa etsiessä kannattaa myös muistaa, että voit saada ammattiliitolta palkkaneuvontaa ja tukea työnhakuun.

Työharjoittelu on usein yksi opiskeluajan parhaista kokemuksista. Monet museotyön ammattilaiset kertovat saaneensa ensimmäisen alan harjoittelun tai kesätyön kautta vahvistuksen sille, että juuri kulttuuriperintöala on se oma juttu. Valmistuville opiskelijoille harjoittelu tarjoaa parhaassa tapauksessa itsetuntoa kohottavan kokemuksen siitä, että sitä ihan oikeasti on jo alansa asiantuntija!  

Onnea kulttuuriperintöalan alkutaipaleelle!

Tuulia-Tuulia Tummavuori

Taustaltaan historioitsija ja museoalan ammattilainen

Järjestökoordinaattori, Museoalan ammattiliitto MAL ry

MAL edustaa museo- ja kulttuuriperintöalan ammattilaisia ja opiskelijoita