Hurvittelusta, joulusta ja seminaarin jälkipuintia

Hurvittelu on aina ollut ja toivon mukaan tulee myös aina olemaan osa ihmiskunnan identiteettiä, olemusta ja historiaa. Tähän paneuduimme niin teoreettisesti kuin myös käytännön tasolla Holin syysseminaarissa marraskuussa jännittävien seminaariesitysten ja viihdyttävien iltaohjelmien muodossa. Vuosi 2022 on ollut luonteeltaan hurvittelun täydellinen vastakohta, eräänlainen taantuma ja muistutus ihmisen pimeimmistä ja alhaisimmista toiminnan muodoista, kun eräs hullu hölmö kuvitteli saavansa väkivalloin mitä haluaa. Vaikka surullinen maailmanpolitiikan nykytilanne ei teekään hurvittelusta ihmiskunnan ykkössanaa tällä hetkellä, ei se kuitenkaan vähennä käsitteen arvoa tai merkitystä ihmiselle, eli meille kaikille. Ajankohtainen joulunaika ilmiöineen on tästä oivallinen osoitus.

Hurvittelu ja joulu ovat erottamaton osa toisiaan, mutteivat yksiselitteisellä ja helposti määriteltävällä
tavalla. Perinteinen luterilainen jouluoppi pohjautuu ajatukseen joulun ilosta ja riemusta, muttei sisällä
missään nimessä estotonta rientoa. Kuten joulurauhanjulistuskin asian muotoilee, iloita tulee, mutta ei liian kovaäänisesti. Muiden ihmisten häiritseminen hurvittelun varjolla ei tietenkään ole soveliasta missään olosuhteissa, mutta nähdäkseni ”oikeaoppisessa” joulunvietossa ei tyydytä pelkästään tämän
käyttäytymisnormin toteamiseen, vaan kyse on suuremmasta, huvin ja hartauden tasapainon
sovittamisesta. Joulun tulee tuntua rinnassa, varpaissa ja korvissa, mutta ei sitä pidä näyttää hyppimällä,
nauramalla tai taputtamalla. Pieni hymy kenties on ok, mutta älä nyt sitäkään tee liian leveästi ja hampaat kannattaa pitää piilossa.

Todellisuudessa ”oikeaoppista” joulunviettoa on yhtä montaa sorttia kuin on joulun viettäjääkin. Joulua voi viettää tai sitä voi olla viettämättä.

Vallitseva jouluoppi on yllättävän laajalle levinnyt kulttuuri-ilmiö suomalaisessa yhteiskunnassa. Jouluradion soittolistoilla lauletaan ilosta, mutta kertosäkeet lähtevät aina mollista ja enkelikuorot tapailevat hautajaismaista harmoniaa. Joulusaunassa kuuluu olla pimeää, ja naurun sijaan siellä kuullaan otsaryppyistä keskustelua kiuaskivien vaihdosta sekä lakastuneesta lauteen lakkapinnasta. Pinnallisesta apatiastaan huolimatta tässä kaikessa voi kuitenkin nähdä jotain syvällistä hienoutta: Niin saunojat kuin jouluradion kuuntelijat tietävät sanomatta ja näyttämättä, että nyt hurvitellaan ja juhlitaan. Kirjoittamaton joulukonsensuksemme perustuu jaettuun uskoon kivasta, vaikkei se mitä teemme tai puhumme olisikaan erityisen kivaa.

Joulussa manifestoituu yhteiskunnan ja hurvittelun suhde. Yhteiskunta asettaa toisaalta paineen hurvitella jouluna, mutta samaan hengen vetoon se rakentaa tiukat raamit kuinka hurvitella. Todellisuudessa ”oikeaoppista” joulunviettoa on yhtä montaa sorttia kuin on joulun viettäjääkin. Lanttulaatikon saa korvata jäätelöllä ja kinkuksi kelpaa myös kurpitsa. Joulupuu on rakennettu toimii myös duurisovituksena ja saunassa voi murjaista vitsin. Joulua voi viettää tai sitä voi olla viettämättä. Se on vähän kuin historian opiskelu; -toiset diggaavat ja tekevät siitä elämäntavan, toiset eivät vielä viisikymppisenäkään erota Napoleonia Tommy Tabermanista (heissä on paljon samaa).

Olkoon tämä kirjoitus loppukaneetti Holin syysseminaarin 2022 hurvittelu-ulottuvuuksille. Hurvittelua tulee vaalia ja siitä saa ja pitää nauttia. Opiskeluaika on joulun ohella mainiota elämänvaihetta ottaa siitä kaikki irti. Hol on historianopiskelijoita yhteen kokoavana väylänä seminaarien ja risteilyjensä ohella hieno hurvittelun mahdollistaja. Innolla odottaen mitä ensi vuosi tuo historianopiskelun puitteissa tullessaan!

Jaakko Patinasta

Ikäkriisejä ja muita jääryyksiä

Olen kuudennen eli n:nnen vuoden opiskelija, jäärä eli siis ihan tosi vanha. Uuden numeron kolahtaminen akateemisen ikäni kohdalle on joka kerta aiheuttanut kriisin. Eri opiskeluvuosien alut ovat saaneet erilaisia merkityksiä ja näiden perusteella myös kriisien intensiteetit ovat vaihdelleet hyvinkin lievästä suhteellisen merkittävään. Haluan tässä blogitekstissä hieman eritellä näiden kriisien merkityksiä ja ehkä jopa tarjota niihin ”ratkaisua”, siltä varalta, että jollain muullakin on vastaavia kokemuksia.

Fuksivuoden päättyminen tarkoitti tietynlaisen erityisaseman menetystä. Fuksilta odotetaan tietynlaista heittäytymistä, joka vanhemmille ei enää ole samalla tavalla tyypillistä. Tämä muutos oli surullinen, mutta tuntui kuitenkin luonnolliselta ja merkitsi myös sitä, että tunsin olevani vihdoinkin integroitunut pysyvästi ja aidosti ainejärjestöni jäseneksi.

Tästä neljänteen vuoteen asti uuden lukuvuoden alkamiseen liittyvät kriisit olivat hyvin lieviä. Toisen vuosikurssin muuttuminen kolmanneksi ei tuntunut juuri missään. Kolmannen muuttuessa neljänneksi aloin ehkä hieman jo jännittää sitä, että pitäisi jo olla jotenkin loppusuoralla. Viidennen vuoden alkaessa tajusin kuitenkin nopeasti, että asemani on muuttunut radikaalisti ja peruuttamattomasti. Olin aloittanut viimeisen opiskeluvuoteni.

Paitsi siis en tietenkään ollut, koska en ole vieläkään valmistunut. Tämä lienee oikeasti se viimeinen. Oli asia oikeasti näin tai ei, olen kuitenkin tilanteessa, jossa jollakin tasolla koen, että minun olisi jo pitänyt valmistua. Toiseksi koen, että järjestöt, joissa olen tottunut vaikuttamaan ja olemaan läsnä, ovat varsin vahvasti muuttuneet ympäriltäni. En tarkoita tällä muutoksia järjestöjen säännöissä tai kulttuureissa. Niitäkin toki on, mutta tällaista muutosta on tapahtunut lähinnä parempaan suuntaan. Tarkoitan sitä, että yhä pienempi osa oman vuosikurssini edustajista, saati vanhemmista, käy tapahtumista. Itseäni nuoremmatkin alkavat saavuttaa pisteen, jossa aivan jokainen tapahtuma ei enää vedäkään paikalle.

Olkoon tämä siis kaikille lukijoille ennen kaikkea kehotus ottaa itselleen sopivalla tavalla kaikki ilo irti opiskeluajasta.

Muutos ei kuitenkaan missään nimessä ole huonompaan suuntaan. Uudet opiskelijat ovat upeita ihmisiä siinä missä vanhat ja alumnitkin. Ongelma on kuitenkin se, että havaintoni ikätovereideni jättäytyminen kuvioista saa helposti sellaisen merkityksen, että minunkin olisi aika tehdä sama. Osittainhan muut jäävät pois koska ovat valmistuneet, muuten päässeet vahvasti kiinni työelämään tai sitten jonkinlaisten pitkälti positiivisten sosiaalisten syiden takia.

Tämä pulma on kuitenkin pitkälti myös ratkaistu, loppujen lopuksi aika yksinkertaisella asennemuutoksella. En enää käy tapahtumissa lähtökohtaisesti nähdäkseni samaa vanhaa joukkoa Kronoslaisia, joihin tutustuin erityisen hyvin vuosina 2017—2019. Heistä suurin osa ei yleensä enää ole paikalla. Vanhojen tuttujen näkeminen on toki aina kiva lisä, mutta varsinaisena ideana on nyt tavata uusia ihmisiä.

Olenkin kaikesta huolimatta tuntenut olevani tervetullut kaikkiin tapahtumiin, joissa olen käynyt. Ennakko-oletukseni on jostain syystä ollut, että kaltaiseni (akateemisesti) vanhan sedän (24-vutoias) läsnäolo opiskelijatapahtumissa muodostuisi jotenkin kiusalliseksi, mutta todellisuudessa näin ei ole ollut. Yleisen kiusallisuuteni myötä läsnäoloni on toki edelleen kiusallista, mutta asemani kuudennen vuoden opiskelijana ei todellisuudessa näytä vaikuttavan asiaan mitenkään. Korkeintaan ehkä joudun aktiivisemmin näkemään vaivaa päästäkseni mukaan keskusteluihin, kun sukupolvieroa alkaa olla havaittavissa, mutta tämä ei ole ylitsepääsemätön haaste. Nuorempien suhtautumista minuun se toki myös muokkaa, mutta ei mielestäni ikävällä tavalla – nuoremmat toivovat saavansa opiskeluun ja opiskelijaelämään liittyviä vinkkejä, joita myös mielelläni jaan. Muutoin heidän kanssaan voikin yllättäen jutella normaalisti.

Viime kädessähän opiskeluaika on kaiken muun tapaan ohimenevää. Noin viisi vuotta tuntuu fuksin näkökulmasta ikuisuudelta. Kuudennen vuoden opiskelijan tajunta taas jakautuu kahtia niin, että tuo toisaalta pitää paikkansa ja fuksivuoden tapahtumat tuntuvat todella etäisiltä, mutta toisaalta aika vaikuttaa kuluneen hämmentävän nopeasti. Olkoon tämä siis kaikille lukijoille ennen kaikkea kehotus ottaa itselleen sopivalla tavalla kaikki ilo irti opiskeluajasta. Esimerkiksi Tampereen Hol-seminaari 18.–20.11. lienee tällaiseen mainio tilaisuus. Itse ainakin aion osallistua!

Kronoksen kevätseminaariedustuksen akateeminen keski-ikä oli korkea.

Sander Kööbi / Kronos ry

Mikä kumman halloped?

Halloped-toiminnasta on varmasti moni opiskelija kuullut puhuttavan, mutta harva
välttämättä tietää, mitä se käytännössä pitää sisällään tai mitä se edes tarkoittaa.
Halloped tarkoittaa lyhykäisyydessään hallinnon opiskelijaedustajaa, eli sellaista,
joka tupsahtaa paikalle yliopistohallinnon kokouksiin ja antaa mielellään omia
kommenttejaan asialistalla käsiteltävistä aiheista.

Halloped tarkoittaa lyhykäisyydessään hallinnon opiskelijaedustajaa.

Opiskelijaedustajan rooli on siis edustaa opiskelijoita hallinnon tasolla, jossa
opiskelijat eivät tavallisesti toimi. Tämä edustusrooli vaatii hallopedilta
perehtyneisyyttä kokouksissa käsiteltäviin asioihin ja myös uskallusta nostaa esiin
havaitsemiaan epäkohtia sekä esimerkiksi kysyä perusteluja päätöksistä, jotka
koskevat opiskelijoita. Hallopedin on tärkeää muistaa raportoida kokouksista
eteenpäin ja näin ylläpitää tiedonkulkua hallopedin ja koordinaattorin välillä, joka
kerää eri kokouksissa saadut tiedot.

Toimin itse laajennetun johtoryhmän varsinaisena jäsenenä ja johtoryhmän
varajäsenenä Turun yliopistossa. Toiminta on ollut mielenkiintoista ja opettavaista.
Olen päässyt paremmin perille niistä hallinnollisista asioista ja asiakysymyksistä,
jotka koskevat yliopistoani. Olen ollut mukana vaikuttamassa esimerkiksi sellaisissa
kokouksissa, joissa käsitellään tiedekunnan budjetointia ja johtajavalintaa, sekä
pääsykokeiden järjestämistä. Suosittelen hallopediksi ryhtymistä kaikille sellaisille,
jotka ovat kiinnostuneita vaikuttamaan yliopistonsa päätöksentekoon; erilaisia
halloped-paikkoja riittää useille halukkaille.

Miitrei Misukka
Holin yritysyhteistyövastaava
Kritiikki ry

Inter Mannerheim – Historian huonoin jalkapallojoukkue? 

Aurinkoisena sunnuntai-iltapäivänä valmistaudutaan jännittävään otteluun Jyväskylän Comets Parkissa. Inter Mannerheim pelaa viimeistään runkosarjapeliä HimosLomat Cupissa. Huikeat kahdeksan katsojaa ovat seuraamassa peliä. Vastassa on Lääkintämiehet, jotka ovat sarjataulukossa ylempänä. Inter Mannerheimille peli on panokseton. Joukkueen sijoitus on sinetöity, eikä täten suoraa jatkopaikkaa pudotuspeleihin tule.  

Mutta ennen kuin menemme asiassa eteenpäin, mikä ihme on Inter Mannerheim? 

Inter Mannerheim on vuonna 2020 perustettu harrastejalkapallojoukkue, joka on alun perin koostunut pelkästään historian opiskelijoista. Inter Mannerheim ei kuitenkaan liity mitenkään Jyväskylän historian ainejärjestö Tosineeseen, vaikka enemmistö pelaajista ovatkin “tosinistejä”. Joukkueen kapteenin Dominic Saaren mukaan “Marskissa” on päästy “puhtaasta” hissalaisuudesta pois ja joukkueesta löytyy myös ei-historian opiskelijoita. “Nimi nyt oli huono hissalaisten vitsi, kun ei mitään parempaakaan pystytty keksimään. Nyt saadaan sitten aina kärsiä ja hävetä ennen matseja, mutta nämä tunteet kulkevat käsi kädessä todellisen Inter Mannerheim kokemuksen kanssa” Saari kertoo. 

Joukkueen sisällä on innostava, aktiivinen ja huumorintajuinen fiilis, jolla päästään eteenpäin.

Joukkueen tämän vuoden kausi on Saaren mukaan muistuttanut paljolti Linnamäen “yskivää vuoristorataa”. Inter Mannerheim sai hankittua seuran historian ensimmäisen turnausvoiton Uuraisista, mutta myös uskomattomia kömmähdyksiä on tullut kauden aikana – erityisesti HimosLomat Cupissa. “Vielä pari viikkoa sinnitellään, niin nähdään tämän vuoristoradan kohtalo” Saari kertoo. 

Kun Saarelta kysyy, mikä on juuri parasta joukkueessa joukkueen ilmapiiri tulee esiin: “Joukkueen sisällä on innostava, aktiivinen ja huumorintajuinen fiilis, jolla päästään eteenpäin. Tämän lisäksi meillä on hurja fanijoukko, jotka pitävät jöötä pilke silmäkulmassa. Kaudet huipentuvat aina saunailtaan, jossa pelaajisto ja fanit juhlivat yhdessä ja nämä tapahtumat ovat itselle kyllä aina kesän kohokohtia” 

Miten sitten lopulta pelissä kävi? Inter Mannerheim voitti ottelun ylivoimaisesti 3–0, ja lukema olisi voinut olla suurempi, jos yhtä maalia ei olisi hylätty paitsion takia. Inter Mannerheim sijoittui HimosLomat Cupin runkosarjassa seitsemänneksi, jääden ulos neljän parhaan joukosta, mikä olisi taannut automaattisen paikan lopputurnauksen pudotuspeleihin. Inter Mannerheim karsii paikasta pudotuspeleihin elokuun viimeisellä viikonlopulla. Saarella on kova luotto joukkueen menestykseen ja mahdollisuuksiin päästä aina finaaliin saakka: “Vaikeita vastustajia luvassa, mutta hyökkäyspeli sujuu kuin tanssi ja joukkue on valmistautunut kiitettävästi tulevaan koitokseen!” 

Inter Mannerheimin joukkue.

Santeri Helakallio

Tosine ry:n ja Holin hallituksen jäsen kaudella 2022

Sommarhälsningar från Kleio!

Kevät tuli ja meni, tai siltä se ainakin Turussa tuntuu. Åbo Akademin historian opiskelijoille kevät on aina stressaavaa aikaa, etenkin meille, jotka valitsevat opettajan ammatin. Historian opiskelijoiden keskuudessa niin kutsuttu “Vaasa Kevät” on stressaava ja intensiivinen viisi kuukautta kestävä opettajien harjoittelu, johon sisältyy myös pedagogiikan syventävät kurssit. Koska Suomen ainoa ruotsinkielinen normaalikoulu löytyy Vaasasta, niin sinne muutto on yleensä välttämätöntä neljännen tai viidennen opiskeluvuoden aikana. Samalla, kun kleiolaiset jatkavat Turussa meininkiä, on meitä aina jonkin verran ylläpitämässä Kleion mainetta Vaasassa. Täytyy kyllä itse sanoa nyt kesän alkaessa, että on ihanaa olla takaisin aurinkoisessa Turussa!

Hallituksen mielestä on ollut ihanaa päästä järjestämään kaikenlaista tapahtumaa, etenkin nyt koronarajoitusten jälkeen.

Kleion toukokuu on ollut hyvin odotettu monista syistä. Vaikka kurssit ovat jo pitkään olleet loppusuoralla, niin tapahtumia on riittänyt. Hallituksen mielestä on ollut ihanaa päästä järjestämään kaikenlaista tapahtumaa, etenkin nyt koronarajoitusten jälkeen. Hyvä esimerkki tästä oli Kleion Luxemburgin matka toukokuun puolivälissä, jota oli suunniteltu jo yli kaksi vuotta. Koronan takia matkaa siirrettiin lukuisia kertoja ja suunnittelusta tulikin välillä hyvin vaikeaa. Mutta joka tapauksessa matkasta tuli uskomaton. Kleio matkasi myös samalla Saksan Trieriin ja Ranskan Metziin, jossa museot, historialliset nähtävyydet ja viini maistuivat mainiosti. Hallituksen puolelta oli myös kiinnostavaa kokea erilaista opiskelijoiden kulttuuria Keski-Euroopasta.

Kesän tultua Kleiolla on aina tapana nähdä kesätreffeillä Turussa. Ainejärjestön hallitus järjestää joka vuosi piknikin jäsenille, jotka perinteen mukaan menevät piknikin jälkeen jatkoille Turun yöelämään. Näillä fiiliksillä haluamme jakaa lukijoille iloa ja hyvää kesän jatkoa!

Glad sommar hälsar Kleio rf!

 

Kleiolaisia poseeraamassa Kurfürstenplatzin ulkopuolella Trierissä.

Markus Paldanius ja muu Kleion hallitus

Ensimmäinen wappu koronan jälkeen

Wabu ei lobu! Vihdoin se on täällä: kolmen vuosikurssin ensimmäinen perinteinen opiskelijavappu. Omalla kohdallani erikoisemman tästä tekee vielä se, että toimin Tiima ry:n tapahtumavastaavana juuri nyt. Onneksi en ole ollut roolissa yksin, vaan tällä hetkellä kaverinani tapahtumien kanssa toimii eräs ennenkin kyseisessä pestissä toiminut.

Muistan lapsena ja teininä ihmetelleeni ja ihailleeni kaupungilla vapun aikaan näkyviä satoja ja taas satoja värikkäitä opiskelijahaalareita. Teininä Wikipedian artikkeli ”Luettelo suomalaisten opiskelijahaalarien väreistä” oli kovalla lukemisella ja opinkin pikkuhiljaa ulkoa Oulun opiskelijahaalarien värit (weird flex but ok). Mietin jo silloin, että oispa siistiä olla vielä joskus samanlainen. Ensimmäistä vappua on siis odotettu jo hämmentävän pitkään.

Tätä on odotettu ja nyt jos joskus on aika juhlia.

Tapahtumien järjestäminen yleisesti pitää sisällään todella paljon monenlaisia asioita, yllättäviä ja vähemmän yllättäviä. Tiloja pitää varailla ja koristella, lippuja täytyy myydä, täytyy tehdä laululäsyjä ja käydä kaupassa, täytyy työstää ihan ihmeellisiä pieniä yksityiskohtia ja varautua erilaisiin skenaarioihin – budjettia unohtamatta. Listaa voisi jatkaa oikeasti loputtomiin. Esimerkiksi siis sitsien järjestäminen on todellakin työlästä, vaikkakin yleensä tosi palkitsevaa. Sama pätee myös moniin muihinkin tapahtumiin, eikä pestiä voi ainakaan helppona pitää. Aina välillä pääsee myös huomaamaan, ettei joku ratkaisu toimi ja seuraavalla kerralla täytyy tehdä toisin.

Wapun järjestäminen on ollut raskasta, mutta toki myös kivaa. Perinteiset tapahtumat ovat sattuneesta syystä jääneet aika vieraaksi, mutta hyvällä avulla niistäkin on selvitty. Toisaalta pitkän tauon jälkeen on ollut myös mahdollista tuoda ja kokeilla uudenlaisia tapahtumia. Tekstiä kirjoittaessani wappu on jo hyvinkin menossa ja omat vastuuni tapahtumien kanssa alkavat olla ohi. Nyt saa siis keskittyä juhlimiseen ja pitää haalareita niin paljon kuin ikinä vain tahtookaan! Tätä on odotettu ja nyt jos joskus on aika juhlia. Upeaa wappua kaikille!

Tiimalaisia juhlistamassa wappua violetit haalarit päällä.

Niia Junttila, Tiima ry:n tapahtuma-, Specia- ja työelämävastaava kaudella 2022

Yhteisöllisyys voimavarana

Yhteisöllisyys arvona tuntuu helposti tunkkaiselta ja jopa vähän vanhanaikaiselta. Kai sitä on pidetty myös yksilön vapauden ja individualismin arkkivihollisena ja vastakohtana. Ikävimmillään yhteisöllisyys on merkinnyt yksilöä kahlitsevia normeja ja rooleja sekä niihin sopeutumattomien ulkopuolelle sulkemista. Historiasta löytyy myös synkkiä tarinoita ja kohtaloita siitä, mitä kollektiivisuuden ja ”yhteisen hyvän” nimissä on tehty. Viimeaikaiset maailman tapahtumat ovat kuitenkin saanet minut ajattelemaan yhteisöllisyyttä uudesta näkökulmasta ja huomaamaan sen todellisen arvon.

Niin kuin miljoonissa muissakin viimeisen kahden vuoden aikana kirjoitetussa tekstissä, on minunkin mainittava korona. Pidän itseäni onnekkaana, sillä vasta tänä vuonna opintoni aloittaneena en juurikaan ole joutunut etäelämän koeteltavaksi. Lukukausi alkoi kuitenkin noin kuukauden mittaisella etäopiskelulla ja sain nopeasti huomata, miten huonosti siihen sopeuduin. Pienen yksiöni seinät alkoivat kaatua päälle nopeammin kuin osasin odottaa enkä osaa edes kuvitella, miten olisin pärjännyt, jos olisin lähemmäs kaksi vuotta keikkunut pelkkien etäyhteyksien varassa.

Kaiken kauheuden keskellä minua on kuitenkin lohduttanut uutisista nähdä, miten ihmisten välinen solidaarisuus on nostanut ihan uudella tavalla päätään.

Ukrainassa käytävä epäoikeudenmukainen sota ja sen lieveilmiöt saivat minut myös pohtimaan yhteen kuulumisen voimaa. Itse sota ja sen viemät ihmishenget ovat suunnaton tragedia. Kaiken kauheuden keskellä minua on kuitenkin lohduttanut uutisista nähdä, miten ihmisten välinen solidaarisuus on nostanut ihan uudella tavalla päätään. Miellämme Ukrainan kuuluvan kanssamme samaan eurooppalaiseen yhteisöön, ja sitä kautta ukrainalaisten hädästä on tullut kaikkien eurooppalaisten asia. On ollut huimaa nähdä, mihin ihan tavallisten ihmisten avuntarjoukset ovat yltäneet ja miten monet ovat osoittaneet tukeaan. Toki toivoisin, että eurooppalaisten solidaarisuudesta riittäisi myös maanosan ulkopuolelta tuleville, mutta se on jo toinen keskustelu se.

Alkuvuosi sai minut tajuamaan sen, miten olennaista yhteisöllisyyden tunne voi hyvinvoinnille olla. Toki meissä on eroja enkä väitä, että kaikki kaipaisivat samoissa määrin toisten ihmisten seuraa, mutta uskon, että jokainen meistä haluaa silti tuntea olevansa osa jotakin merkityksellistä. Ihmisten välinen solidaarisuus ja myötätunto eivät ole myöskään nykymaailman tuulissa kadonneet tai menettäneet merkitystään, vaikka joskus olenkin erehtynyt niin ajattelemaan. Minusta olisikin hienoa nähdä lisää toisista huolenpitämistä, hyviä tekoja yksilöltä toiselle ja yhteen hiileen puhaltamista, sillä se tekee elämästä merkityksellistä.

Onneksi meille opiskelijoille on tarjolla lämmintä yhteenkuuluvuutta ja yhteisten asioiden eteen ponnistelua muun muassa omien rakkaiden ainejärjestöjemme ja Holin kaltaisten valtakunnallisten kattojärjestöjen kautta. Pääsemme tapaamaan uusia ja vanhoja tuttuja sekä kokemaan itsellemme merkityksellisiä asioita. Nyt, kun kevätaurinko lämmittää ja rajoitukset ovat takanapäin, voimme innolla suunnata kohti uusia opiskelijarientoja, kuten tulevaa syysseminaaria Tampereella ja Hol seilaa -risteilyä, sekä toivon mukaan myös perinteistä vappua!

Hurjasti tsemppiä kevään opintoihin ja toivottavasti joskus jossain törmätään!

Kuva: Annele Salokannel

Annele Salokannel

P-klubilainen ja Holin hallituksen jäsen

Joensuun syysseminaari vuonna 2021

Vuoden 2021 syksyllä Varnitsa sai kunnian järjestää Historian Opiskelijain Liiton syysseminaarin. Kiitokset seminaarin järjestämisestä kuuluvat seminaaritoimikunnalle sekä Varnitsan 2021 hallituksen järjestövastaavalle Salla Peltoselle, joka otti suurimman vastuun seminaarin järjestämisestä.  Itselle syysseminaari oli ensimmäinen tapahtuma, jossa pääsi tutustumaan myös muiden kaupunkien historianopiskelijoihin. Kokonaisuudessaan koin seminaariviikonlopun olleen hyvin onnistunut ja se oli ehdottomasti hyvä tilaisuus verkostoitua muiden historian ainejärjestöjen kanssa. 

Syysseminaarin aiheeksi valikoitui rikosten historia, jonka ympärille koko seminaariviikonloppu rakentui. Perjantaina oli viikonlopun ensimmäinen ohjelma, ”Pielisjoen murhamysteeri”, jossa seminaarivieraat pääsivät tutustumaan Joensuuhun sekä muihin historianopiskelijoihin rasteja suorittamalla. Tapahtuman kautta muilta paikkakunnilta tulevat pääsivät myös tutustumaan varnitsalaisille rakkaaseen betonibunkkeriin eli Metriaan, jossa myös itse seminaari pidettiin. Lauantaiaamuna seminaari aloitettiin Holin ja Varnitsan puheenjohtaijen sekä ammattiliittojen tervehdyksillä. Ensimmäinen luennoitsija Kimmo Katajala kertoi rikollisuuden mikrohistoriasta Sortavalassa 1600-luvun lopulla. Ruokatauon jälkeen Maria Lähteenmäki kertoi partisaani-iskuista Suomen itäisillä raja-alueilla toisen maailman sodan aikana, minkä jälkeen seminaarivieraat saivat mahdollisuuden ostaa Varnitsan haalarimerkkejä juoden samalla pullakahvit. Viimeisenä Matti Tolvanen piti luennon Suomen kriminaalipolitiikan pitkästä linjasta vuodesta 1894 lähtien.

Koska välimatkat joidenkin yliopistokaupunkien ovat pitkät, on erittäin tärkeää järjestää seminaarien kaltaisia tapahtumia, joissa eri kaupunkien historianopiskelijat pystyvät tutustumaan toisiinsa.

Luentojen jälkeen järjestäjät sekä seminaarin osallistujat lähtivät valmistautumaan illan päätapahtumaan eli Poliisi ja Rosvo -sitseille, jotka pidettiin Joensuun Pakkahuoneella. Oli erittäin mielenkiintoista kuulla eri kaupunkien sitsikäytännöistä ja samalla opettaa sekä oppia uutta sitsaamisesta. Laulamisen, syömisen ja seurustelun ohella sitsaajat pääsivät osallistumaan laulubattleen sekä pelaamaan pöytä pöytää vastaan rikkinäistä puhelinta. Näiden ohjelmanumeroiden lisäksi sitseillä suoritettiin (ainakin Varnitsassa) perinteenä olevia salatehtäviä, joissa osallistujat onnistuivat toust masterin näkökulmasta loistavasti. Totta kai lauloimme myös jokaisen historian ainejärjestön oman sitsilaulun edustajien johdolla. Sitsien jälkeen suuntana oli Kerubin kellari, jossa pidettiin sitsien viralliset jatkot. Sunnuntaiaamuna mahdollista heikkoa oloa oli mahdollisuus käydä helpottamassa dagen efter ruokailulla Pizzeria Roihussa. Ruokailun jälkeen seminaarivierailla oli edessä kotimatka Joensuusta kotipaikkakunnille.

Syysseminaarin järjestämiseen vuodatettiin verta, hikeä ja kyyneleitä, mutta kuten alussa jo totesin, viikonloppu oli kokonaisuudessaan onnistunut. Koska välimatkat joidenkin yliopistokaupunkien ovat pitkät (ainakin Joensuu tuntuu olevan kaukana kaikesta), on erittäin tärkeää järjestää seminaarien kaltaisia tapahtumia, joissa eri kaupunkien historianopiskelijat pystyvät tutustumaan toisiinsa. Onhan meillä kaikilla ainakin yksi yhdistävä tekijä: kiinnostus historiaa kohtaan. Toivon mukaan näemme taas toisiamme maaliskuussa järjestettävässä kevätseminaarissa sekä risteilyllä huhtikuussa. 

Hyvää kevään odotusta jokaiselle historianopiskelijalle!

Sitseille osallistuneita varnitsalaisia

Leena Malinen

Varnitsa ry:n puheenjohtaja

Puheenjohtajan tervehdys 2022

(En svensk översättning hittar du från vår svenskspråkiga hemsida)

Moikka! Tänä vuonna Historian Opiskelijain Liiton puheenjohtajakaupunkina toimii Siperian läntisin yliopistokaupunki Joensuu, josta myös tervehdys ilmestyy! Puheenjohtajuus on siis vuonna 2022 52-vuotiaalla Varnitsa ry:llä. 

Vallitseva koronatilanne vaikuttaa edelleen niin ainejärjestöjen kuin Holin toimintaan. Syksyllä pääsimme juhlimaan syysseminaaria Joensuussa lähitapahtuman muodossa, jonka toivoisin myös onnistuvan Oulussa järjestettävästä kevätseminaarista. Syksyn seminaari oli ensimmäinen Holin tapahtuma, minne itse olen päässyt osallistumaan. 

Viime vuosina Holin hallituksella on ollut tavoitteena tuoda Liittoa näkyvämmäksi ainejärjestöille, ja tänä vuonna jatkamme samaa linjaa.

Viime vuosina Holin hallituksella on ollut tavoitteena tuoda Liittoa näkyvämmäksi ainejärjestöille, ja tänä vuonna jatkamme samaa linjaa. Korona-aikana Holin toiminta on jäänyt Zoomin välityksellä järjestettyjen webinaarien tasolle, joka voi olla osaltaan syynä Holin heikkoon tunnettavuuteen. Jospa maailmantilanne pikkuhiljaa palaisi normaaliin ja pääsisimme hyödyntämään myös Hol-tarralla saatavia museo etuja. Sekä tietysti tutustumaan kanssaopiskelijoihin Holin järjestämissä seminaareissa ja risteilyllä!

Olisikin edellisen puheenjohtajakaupungin tavoin mukava kuulla opiskelijoiden mielipiteitä Holin näkyvyyden ja monipuolisuuden lisäämisestä sekä kehitysideoita!

Kiitos Tiimalle edellisen vuoden puheenjohtajuudesta sekä väistyvälle hallitukselle avusta ja vinkeistä, miten lähteä uuteen vuoteen! Jospa päästäisiin yhdessä jäsenien kanssa näkemään muutenkin kuin etäyhteyksien kautta!

Hanna Valtonen, Historian Opiskelijain Liiton puheenjohtaja

Pj [at] hol.fi

Luovuudesta ja sosiaalisesta mediasta

Olen kamppaillut viime aikoina luovuuden puutteen kanssa. Se on saanut minut havahtumaan ajattelemaan sitä prosessia, joka ruokkii luovuutta ja innovaatiota. Koen olevani luovimmillani silloin, kun olen kuluttanut jotain mieltä haastavaa ja inspiroivaa sisältöä. On sitten kyse televisiodokumentista, musiikista, kirjallisuudesta tai taiteesta. Essee syntyy sutjakammin kun on sellainen olotila, että sanat vain valuvat ulos mielestäni. Yhtä lailla maalaaminen tuntuu intuitiiviselta silloin, kun ajatukset ovat fyysisen tekemisen sijaan jossain rakentavassa ja luovassa. Tämä blogikirjoitus on tehty luovuuden puuskan saattelemana. Kurkista siis tajunnanvirtaani ja haasta itsesi ajattelemaan omaa luovuuttasi! 

Nyky-yhteiskunta algoritmeineen ja räätälöityine sisältöineen tekee meistä sokeita sille kaikelle muulle mitä maailmassa on. Vielä muutama vuosi sitten internetin käyttö oli tutkimusmatkailua ja uuden kohtaamista. Ikään kuin matka kohti tuntematonta, täynnä sattumuksia ja oivalluksia. Nyttemmin internetin käyttökokemus on alkanut suurten IT-jättien ohjauksessa muuttua kohti valmiiksi räätälöityä pakettimatkaa Playa del Inglésiin. Tässäkin kuten niin monessa muussa asiassa kyse on vallasta ja rahasta. Mitä enemmän valtaa Metalla (os. Facebook) ja Googlen kaltaisilla megaluokan yrityksillä on, sitä tiukemmin ne haluavat pitää siitä kiinni.  

Paljon on puhuttu sosiaalisen median muodostamista kaikukammioista ja niiden merkityksestä esimerkiksi politiikan alalla. Tämän kertaaminen olisikin mitä suurimmassa määrin tylsää enkä pystyisi tekemään oikeutta ilmiön laajuudelle tai merkitykselle. Sen sijaan minua kiinnostaa tämän esivalikoidun sisällön toinen puoli. Tekeekö se meistä laiskoja ja mielikuvituksettomia? Miten suuri vaikutus on sillä, että olemme ulkoistaneet sisällön valikoinnin ulkopuoliselle ja kaupallista hyötyä tavoittelevalle toimijalle? 

Henkilökohtaisesti käytän sosiaalista mediaa väärin. En päivitä tai tuota itse mitään sisältöä, en vuorovaikutu muiden tuottaman sisällön kanssa. Minulle esimerkiksi intagram on vain ilmoitustaulu, jossa saan tiedon suosikkiartistin seuraavasta julkaisusta, ystäväni uudesta lemmikistä tai ihailen muuten inspiroivia taiteilijoita tai muotisuunnittelijoita. Ehkä juuri siksi, koska olen näin passiivinen sosiaalisen median käyttäjä, huomaan miten feedini muuttuu liki välittömästi jos esimerkiksi linkkaan ystävälleni kuvan henkeäsalpaavan lumoavasta puutarhasta. Pikkuhiljaa syötteeni täyttyy toinen toistaan upeammista puutarhoista, vaikken ole tehnyt elettäkään etsiäkseni niitä. Eikä välttämättä todellakaan ole kyse halusta nähdä kuvia puutarhoista. Algoritmi on silti puolestani päättänyt, että tämä sisältö kiinnostaa minua. 

”Uskaltakaa haastaa itseänne, tottumuksianne ja ennen kaikkea mielikuvitustanne.”

Näiden kokemusten valossa ja somekäyttäytymisen koululimana, rohkenen väittää, että sisällön yksipuolistuminen osaltaan latistaa luovuutta ja monipuolisuutta. Siinä missä aiemmin internet tarkoitti vapautta ja mahdollisuuksia, vannoo se nykyään myös näiden samojen hyveiden nimeen, kuitenkin toimien näitä samoja hyveitä vastaan. Pitkälle kuratoitu ja suodatettu sisältö ei samalla tavoin esittele uutta ja laajenna kokemuspiiriä, vaan pikemminkin suoltaa silmien eteen sitä sisältöä, joka helpoiten tuottaa dopamiinia aivoissamme. Nopea klikkaus, nopea mielihyvä. Yksipuolinen ja tasapaksu kokemusmaailma ei haasta ajattelemaan tai ruoki luovuutta, vaan päinvastoin se passivoi meidät kulkemaan, siitä mistä aita on matalin, kohti välitöntä tyydytystä.  

Haastan jokaisen teistä ottamaan pienen osan kontrollista takaisin. Katsokaa elokuva dvd:ltä, lukekaa sattumanvaraisesti valittua kirjaa, käykää hetken mielijohteesta taidenäyttelyssä. Omakohtaisesti mielenkiintoisimpia kokemuksia ovat olleet juuri ne spontaanit päätökset poiketa pienessä antikvariaatissa, josta mukaan on tarttunut alennuksessa ollut romaani. Tai poikkeaminen sellaisen artistin keikalla, josta ei ole koskaan kuullutkaan. 

Uutuuden ja löytämisen tunteet hakkaavat kädenlämpöisen perusdopamiinimössön mennen tullen. Uskaltakaa haastaa itseänne, tottumuksianne ja ennen kaikkea mielikuvitustanne. Vaalikaa luovuutta, vihatkaa kapeakatseisuutta. Uskaltakaa ajatella kriittisesti, sillä ilman sitä valta pysyy niillä jotka ovat sen itselleen haalineet.

Olli Jokela, P-klubi