Vuonna 1966 historian opiskelijat Tosineen, Patinan, Kritiikin ja Kronoksen riveistä liittyivät yhteen ja päättivät perustaa järjestön. Tuloksena oli Historian Opiskelijain Liitto (Historiesstuderandenas Förbund). Heidän tarkoituksenaan oli syventää alan opiskelijoita edustaneiden ”kerhojen” yhteistyötä ja luoda niille oma yhteinen edunajaja. Jokainen opiskelijapolvi on vienyt liittoa sittemmin haluamiinsa suuntiin, mutta HOL ry:n sielu on säilynyt aina opiskelijoidensa yhteisenä edustajana, puolustajana ja ajatusten välittäjänä. Nykyisen liiton muodostavat 11 jäsenjärjestöä kaikista seitsemästä historiaa tarjoavasta yliopistosta ja sen säännöt määrittelevät vanhan tutun päämäärään näillä sanoin:
”Liiton tarkoitus on toimia Suomen tiedekorkeakoulujen historian opiskelijoiden yhdistysten keskuselimenä, edistää historian opiskelijoiden välistä yhteistoimintaa sekä valvoa heidän yleisiä ja yhteisiä etujaan.”
Aina aika ajoin on hyvä pysähtyä hieman pohtimaan, mitä nuo termit yhteistoiminta ja edunvalvonta käytännössä merkitsevät. Liiton jäsenten harjoittama yhteistoiminta käsittänee ainakin jäsenjärjestöjen yhdessä muodostaman hallituksen ja siellä käytävän dialogin sekä yhdessä vietettyjä tilaisuuksia. On myös selvää, että edunajajan tulee pysyä hereillä ainakin valtakunnan poliittisista virtauksista ja tuoda mielipiteensä julki kannanottojen avulla. Myös järjestömme yhteistyö eri toimijoiden, kuten yhdistysten, yritysten ja ammattiliittojen kanssa voi tarjota arvokkaitakin jäsenetuja riviopiskelijoille tai taloudellista tukea heidän edustajilleen. Edellä mainitut osa-alueet ovat tärkeitä kokonaisuuksia ja kuuluvat jokaisen toimivan järjestön arkeen. Ovatko ne kuitenkaan opiskelijoiden aitoa yhteistoimintaa tai heidän todellisen etunsa valvontaa?
Hallituksen kokouksien tuottamat pöytäkirjat ja niissä käytävät keskustelut ovat usein kaukana yhdessä tekemisestä. Yhden järjestön äänekkäilläkin vaatimuksille julkisessa keskustelussa ei ole juuri yhteyttä historian opiskelijoiden elämää koskeviin päätöksiin. Jäsenyyden tarjoamilla taloudellisilla eduilla on tuskin vaikutusta riviopiskelijan elämänlaatuun. Edunajajien rikastuminenkaan ei tee opiskelijoita autuaaksi, mikäli rahoille ei keksitä aitoa jäsenien hyötyä tuottavaa tarkoitusta. Kyseiset järjestöarjen osa-alueet ovat parhaimmillaankin vain rakenteita ja traditioita, joiden tulosten varaan voidaan kirjoittaa loistokkaita vuosikertomuksia. Niitä voidaan toteuttaa ajamatta opiskelijoiden etua ja tekemättä asioidessa yhdessä. Paatuneena humanistina uskonkin, että liittomme perinnäinen arvo piilee muualla – virallisten rakenteiden, taloudellisen voiton ja vanhojen järjestötapojen tuolla puolen.
Opiskelijoiden todellinen etu on usein se, että liiton siipien suojissa käydään rakentavaa keskustelua, joka kannustaa kaupunkien väliseen aitoon yhteistyöhön ja ajatustenvaihtoon. Jokainen hyvä idea opiskelijoiden yhteisessä arjessa tulisi olla myös muiden historia-alan yhteisöjemme käytettävissä. Pyörää on turha keksi kuudessa eri kaupungissa aina uudestaan, etenkin jos jokin noista pyöristä on muita kehnompi. Opiskelijamme puurtavat usein myös verrattain pienissä yhteisöissä, joissa voi olla välillä vaikea löytää yleisöä tai vertaistukea omille ajatuksilleen vaikkapa oman opintopolun suunnasta tai työelämän haasteiden selättämisestä. Jos kanava muiden alan yhteisöihin pidetään todella auki, voi liitto tarjota parhaimmillaan mahdollisuuden suuremman yleisön keskustelulle ja laajemmalle tukiverkostolle. Tämän foorumiin tulisi olla kaikille opiskelijoille avoin – olivat he sitten ainejärjestönsä aktiiveja tai eivät. Liitto ei tietenkään voi korvata omaa lähiyhteisöä, mutta se voi olla sen luonnollinen jatke ja täydentäjä.
Opiskelijoiden etu on myös siinä, että heillä on aina halutessaan tarjolla ikkuna muihin samankaltaisiin yhteisöihin. Liiton seminaareissa on kellä tahansa tilaisuus tutustua muiden kaupunkien opiskelijoihin ja heidän hyvinkin erilaisiin maailmoihinsa. Kliseen sanoin matkailu avartaa ja se pätee myös kotimaiseen yliopistokenttään, jonka sisäinen kirjo kasvaa jokaisen kaupunkikohtaisen uudistuksen myötä. Seminaarit voivat myös parhaimmillaan olla aitoa yhdessä tekemistä tieteemme äärellä ja luovaa kohtaamista uusissa ympäristöissä. Meidän etumme on se, että kohtaamme välillä erilaisten opiskelijayhteisöjen jäseniä ja ajatuksia. Yhteinen liitto mahdollistaa myös yhden rintaman – ja yhden painavan kannan aina tarvittaessa. Meidän ei tarvitse rakentaa hierarkiaa, eikä jokaisen ainejärjestön tarvitse olla aina yhtä mieltä. Kuitenkin usein on hyödyllistä toimia aidosti yhdessä neuvoteltaessa esimerkiksi ”isompien poikien”, kuten yliopistojen kanssa päätöksistä, jotka heijastuvat opiskelijoidemme arkeen tai heidän tulevaisuuteensa. Liitto voi olla myös paljon muuta, jos ja kun sitä lähdetään vain viemään eteenpäin. Uusien ideoiden rohkea kokeilu tuskin voi viedä menneitä saavutuksia.
Jäsenjärjestöjen välisen yhteistyön syventäminen ja tuloksekas edunvalvonta vaativat kuitenkin myös jatkossa aktiivisia tekijöitä eli heitä, jotka uhraavat aikaansa ja voimiansa liiton luotsaamiseen. Osallistumiseen ei tarvitse olla kaiken tietävää järjestöveteraani, vaan pikemminkin rohkea uudistaja. Työstä palkintona on arvokasta kokemusta järjestötyön haastavammasta, mutta aika ajoin palkitsevimmasta päästä. Kokemusta, jolle nykypäivämme projekteja, verkostoja ja yhteistoimintaa painottavassa työelämässä on huomattavasti enemmän tilausta kuin muutamille tietopohjaisille opintokokonaisuuksille.
Ja lopuksi meille kaikille muistutukseksi sivistyssiankirjan sivuilta sanan liitto merkityksistä, sillä v. 1966 muotoiltu yhteinen ajatus jää usein arkemme kiireen jalkoihin:
1. sopimus yhteistoiminnasta yhteisen päämäärän saavuttamiseksi
2. tällaiseen sopimukseen perustuva suhde
3. yleensä yhteistyöstä ja toiminnasta. 
4. saman aatteen kannattajien tai saman alan edustajien yhteenliittymä
Historian Opiskelijain Liiton tuore puheenjohtaja
Rene Ranka, Tosine ry.
