Noin vuosi takaperin opiskelijatoverini Pyry Saloranta kutsui minut herkullisen viiden euron pizzan ääreen ja kertoi haluavansa puhua kanssani eräästä ajatuksestaan koskien Varnitsan vuotta 2016. Pyörittelin päässäni erilaisia vaihtoehtoja siitä mitähän hänellä mahtoi olla mielessään, mutta lopputulemaa en osannut mitenkään aavistaa. ”Mikä on tämän hetken suurin puheenaihe?” kysyi hän minulta. Pienen hetken emmin, kunnes heitin takaisin, että olisikohan se maahanmuutto. Olin oikeilla jäljillä, ja seuraavaksi hän kysyi minulta, että miten olisi jos Varnitsa järjestäisi Suomen historian peruskurssin Kontiolahdella sijaitsevassa vastaanottokeskuksessa. Tästä pizzantuoksuisesta hetkestä lähti liikkeelle Varnitsan suurin juttu vuodelle 2016.
Pyörät lähtivät rullaamaan eteenpäin hitaasti tunnustellen ilmapiiriä ja pienen porukan ajatuksia aiheesta. Ensin lähestyimme meidän historian ja maantieteiden laitostamme ja tämän jälkeen avasimme julkisen keskustelun Varnitsan Facebook-sivuilla. Saimmekin nopeasti koottua reilun parinkymmenen hengen innokkaan porukan, jolla ideaa lähdettiin työstämään ajatuksen tasolta käytäntöön. Päädyimme pitämään viisi luentokertaa: aika ennen itsenäisyyttä, toisen maailmansodan aika, YYA:n ja EU:n aikainen Suomi sekä neljännellä kerralla suomalainen kulttuuri/tapakulttuuri. Viides luento on meille edellään avoin, mutta tarkoituksena olisi järjestää vastavuoroinen luento. Toivomme että saisimme yliopistolle jonkun turvapaikanhakijan tai maahanmuuttajan kertomaan meille omista kokemuksistaan. Vastaanottokeskuksessa pidettyjen luentojen aikana heräsi kiinnostusta erityisesti sotien aikaisesta Suomesta ja hieman saimme jo kuulla heidän omia näkemyksiään aiheesta. Toivomme siis kovasti, että viides luento saadaan aikaiseksi ja pääsisimme kuulemaan lisää esimerkiksi heidän elämästään kaukana poissa kotimaasta.
Monet ovat tulleet kysymään meiltä, mitä me saimme tästä projektista. No, konkreettisesti emme yhtään mitään, emme opintopisteitä, rahaa tai lahjakortteja. Olemme suunnitelleet ja ideoineet projektin itsenäisesti alusta alkaen. Totta kai kävimme keskusteluja vastaanottokeskuksen henkilökunnan kanssa, mutta esimerkiksi opetustuokiot ja luennot suunnittelimme itse – jokainen oman osionsa. Lähdimme tekemään tätä siksi, että projekti palvelisi molempia osapuolia, niin meitä opiskelijoita kuin turvapaikanhakijoita. Me saamme ainutlaatuista kokemusta projektityöskentelystä ja opetuksesta, kun taas vastaanottokeskuksen asukkaat hyödyllistä tietoa Suomen historiasta ja yhteiskunnasta. Projekti on ollut täysin vapaaehtoista niin meille historian opiskelijoille, kuin kurssilla istuneille turvapaikanhakijoille.
Halusimme julkistaa ideamme valtamediassa, emme siksi että saisimme itsellemme huomiota, vaan rohkaistaksemme muitakin vastaavanlaisiin projekteihin. En tarkoita sitä, että tulisi nimenomaan tarttua turvapaikanhakijoiden tilanteeseen vaan ylipäätään. Maailma on täynnä asioita, joiden vuoksi voi tehdä jotain hyvää ja hyödyllistä. Olemmekin saaneet hyvää palautetta asian tiimoilta nimenomaan sen vuoksi, että toimme projektimme julki. Tällä kirjoituksellani kannustankin ainejärjestöjä lähtemään mitä hulluimpiinkin ideoihin, sillä yhdessä voi saada aikaan muutakin kuin baaribileitä ja sitsejä! Käyttäkää siis oppilaitoksesta ja oppiaineesta huolimatta yhteistä intoanne ja energiaanne erilaisiin kokemuksiin ja tilaisuuksiin! Ainejärjestöt ovat yleensä täynnä kirjavaa väkeä, joka voi saada aikaan yhdessä mitä tahansa. Totta kai, opiskelijoiden aika on ajoittain hyvinkin kortilla, mutta me esimerkiksi jaoimme kurssin niin, että jokainen opiskelija vastasi omasta aihealueestaan, eli pienellä panoksella saimme yhdessä aikaan jotain suurta. Tarttukaa hetkeen, ideoihin ja yhteiskunnallisiin ilmiöihin, sillä pieni ihminen pystyy mihin vain, etenkin kun takana on muita potentiaalisia tovereita.
Heidi Turunen
Kirjoittaja on 4. vuosikurssin historian opiskelija Itä-Suomen yliopistosta ja Varnitsan puheenjohtaja
