Millainen tulee olemaan meidän aikamme tulevien historiankirjoittajien silmissä? Tunnistaisimmeko oman aikamme tulevista kirjoituksista? Korostuisivatko ilmastoahdistus, Greta Thunbergin purjehdus New Yorkin ilmastokokoukseen, Amazonin sademetsän palo, ISIS, #MeToo, Donald Trump ja Brexit? Kertoilisimmeko lapsillemme, kuinka he ovat velttoja, eivätkä ole kiinnostuneet maailman asioista, koska me opiskeluaikoinamme allekirjoitimme ilmastoveivin ja kritisoimme pikamuotia. Vai tuntuvatko ne teot myöhemmin mitättömiltä?
Vai voiko olla niin, ettemme edes ole huomanneet niitä asioita, jotka jälkikäteen tullaan punomaan selkeiksi tapahtumasarjoiksi. Kenties meidän lapsemme osaavat paremmin Kiinan historiaa, ja kalifaatti olisi heille yhtä latautunut sana kuin kuningaskunta. Entä jos saammekin jotain aikaan? Monella vuosikymmenellä on ennustettu, että lopun ajat ovat käsillä. Kuitenkin nyt, paremmin kuin koskaan aiemmin, yhä useammalla on mahdollisuus saada tietoa maailmasta. Meillä kaikilla tällä pallolla ei ole samalla tavalla mahdollisuuksia tehdä valintoja, sillä siihen ei ole aina varaa – valinnat ovat yhä enemmän kuluttamista tai sen tietoista vähentämistä.
Ylipainoa ja pahaa oloa. Mutta onko siihen aihetta? Entä jos elämmekin maailmanhistorian hilpeintä aikaa, mutta emme vain itse huomaa sitä.
Historia ei ole meidän historianopiskelijoiden mielestä kuivaa ja tylsää, mutta monen mielestä se sitä on. Luulen, että yhtenä syynä on se, ettei sen nähdä liittyvän omaan elämään, vaan se on jokin omasta itsestä erillinen kouluaine. Aivan meidän kaltaisemme ihmiset ovat eläneet tavallista arkeaan, kun historiassa on nähtävissä suuria käännekohtia. Se, että minä kirjoitan tätä blogia, on osa suurta sattumien ja päätösten ketjua. Se, minkälaisia valintoja me elämässämme teemme, tulee vaikuttavaan paitsi meihin itseemme, myös tuleviin sukupolviin. Se saattaa kuulostaa painavalta taakalta, mutta minun mielestäni historiaan tutustuminen on vapauttavaa: asioille voi tehdä jotakin. On ennenkin tehty ja ollaan muutettu maailmaa. Se, mikä joskus on ollut ”normaalia”, on nyt laitonta. Historia, ei kulje mitään kohti, kuin luonnonvoima, vaan se muokkautuu jokaisella teolla ja tekemättä jättämisellä.
”Kehitys” ei ole kuitenkaan automaattista, ei ole olemassa suoraa linjaa, jota kulkea kohti kehittyneempää, parempaa yhteiskuntaa. Meidän on jatkuvasti valittava, mikä on hyvää ja mikä on arvokasta.
Annetaan kättemme jälkien näkyä!
Marie von Bell
Kirjoittaja on Holin blogivastaava kaudella 2019.
