Juhlin graduni valmistumista ja maisterin papereiden saamista vuosi sitten toukokuussa, mutta matkani gradun parissa oli alkanut oikeastaan jo syksyllä 2017 kandidaatintutkielman muodossa. Tein kandidaatintutkielmani sotakoirista, ja koska aiheessa riitti tutkittavaa, jatkoin sen parissa gradussani. Gradussani Sotatoverit: Sotakoirat, sotilaat ja sodan kokemus talvi- ja jatkosodassa tutkin siis suomalaissotilaiden ja sotakoirien välisiä suhteita talvi- ja jatkosodassa. Graduni sijoittui uuden sotahistorian ja kokemushistorian piiriin, ja koska lähdeaineistonani käytin niin muistietoa, sotakoira-aiheisia romaaneja, Puolustusvoimien sotakoiraopasta ja sotapäiväkirjoja kuin sodan virallisia ja epävirallisia valokuvia, sovelsin gradussani myös valokuvien tutkimuksen ja muistitietotutkimuksen metodeja. Sain erityyppiset aineistot keskustelemaan keskenään soveltamalla muistitietotutkimuksen kertomustyyppejä, ja kiinnostuksekseni huomasin, että kirjallisessa ja kuvallisessa aineistoissa käsiteltiin hyvin samanlaisia aihepiirejä, mutta niissä kuitenkin näkyivät kokemuksen eri ulottuvuudet.
Miten ryhtyä tekemään gradua? Itse olin ajautua vaarallisille vesille heti alussa. Olin aiheen suhteen hyvin kunnianhimoinen ja odotin jatkuvasti hetkeä ja päivää, jolloin olisin valmis kirjoittamaan tarpeeksi hyvää tekstiä (vinkki 1: sellaista hetkeä ei muuten ikinä tule, eli ei kannata odotella). Vitkuteltuani aikani sain gradun valmistumiselle deadlinen ja tajusin, että nyt pitää ryhtyä toimeen. Siinä vaiheessa gradustani oli valmiina suurin piirtein johdanto, ja minulla olisi neljä kuukautta aikaa ennen kuin työ pitäisi saada valmiiksi, loput kurssit tehtyä ja maisterin paperit käteen.
Gradusta on tarkoitus oppia, ja se on väyläsi valmistumisen kautta työelämään.
Tässä vaiheessa myös viimein ymmärsin, että mikä gradun idea on. Jos saisin graduni valmiiksi, saisin maisterin paperit, pääsisin aloittamaan kiinnostavassa tutkimusryhmässä ja voisin myös alkaa suunnitella väitöskirjaa ja hakea apurahaa. Siispä vinkki 2: gradusta on tarkoitus oppia, ja se on väyläsi valmistumisen kautta työelämään. Tärkeintä ei ole, että gradusi on paras, vaan se, että se on valmis ja olet oppinut siitä jotain ‒ jos ei muuta, niin ainakin sen, ettet enää ikinä halua tehdä gradua tai toistaa gradussa tekemiäsi virheitä. Tästä päästään vinkkiin 3: teet väistämättä virheitä ja turhauttavalta tuntuvia ratkaisuja, ja ne pitää vain hyväksyä ja painaa mieleen tulevaa varten.
Merkityksellistä gradun tekemisessä toki oli oma innostukseni. Tuskin olisin saanut sitä alun alkaenkaan tehtyä, jos en olisi pitänyt aiheesta. Minulle oli jo opinnäytetöiden aiheita miettiessä kaikkein tärkeintä se, että aihe tuntuisi omalta ja että jaksaisin viettää sen kanssa lukemattomia tunteja. Toisaalta omaan opinnäytetyön aiheeseen kannattaa suhtautua uteliaasti, vaikka se ei ihan nappivalinnalta tuntuisikaan (vinkki 5). Voiko omasta graduaiheesta löytää jotain merkityksellistä, vaikka aihetta ei rakastaisikaan palavasti? Tosin jos inhoat jokaista gradun parissa vietettyä hetkeä, se saattaa olla merkki siitä, että työhön täytyy tehdä muutoksia.
Gradu pakottaa myös väistämättä itsereflektioon, mikä on myös vinkkini numero 6: Onko minulle tärkeämpää kirjoittaa täydellinen gradu vai oppia prosessista jotakin? Väitän, kumpikin ei ole mahdollista. Kuten väitöskirjatyötä aloitellessani olen tolkuttanut itselleni, hyvä väitöskirja on valmis väitöskirja, loistava väitöskirja on julkaistu väitöskirja ja täydellinen väitöskirja ei ole kumpaakaan. Siispä rohkeasti tulta päin!
Miten gradu siis valmistuu? Vinkki 7: Vain kirjoittamalla. Alkujaan kärsin tyhjän paperin kammosta (kukapa ei?) ja suunnattomat odotukseni ahdistivat. Jouduin siis pakostakin tarkastelemaan kriittisesti omia odotuksiani ja ajatusmallejani ja toteamaan, että en voi parannella kirjoittamaani, jos en edes ole kirjoittanut mitään. Siispä lähdin kirjoittamaan matalalla kynnyksellä, ja kun kirjoittamiselle muodostui rutiini, työ eteni reippaasti. Myös paikalla oli merkitystä: kirjoitin graduani pääosin oppiaineen käytävän gradupisteellä, jossa istuin lähes joka arkipäivä. Yliopistojen sulkeuduttua maaliskuussa siirryin kotiini, jossa jatkoin kirjoittamista. Vaikeina hetkinä tein käsitekarttoja, söin suklaata ja salmiakkia ja valitin muille siitä, että gradu on jumissa. Tauon jälkeen alkoi taas sujua. Joten vinkki 8: etsi hyvä paikka, oli se sitten koti, kahvila tai kirjasto (joihin toivottavasti joskus taas pääsee), ravitse sekä ruumistasi että sieluasi ja pidä vapaapäiviä (usko pois, niillekin on aikaa, ellet sitten päätä kirjoittaa graduasi kuukaudessa). Graduni sujumisen kannalta ratkaisevaa ei ollut niinkään poikkeusaika vaan se, että olin luonut kirjoittamisrutiinin, jossa oli helppo pysyä.
Paras gradu syntyi vasta sitten, kun päätin kokeilla, kirjoittaa ja katsoa, millainen lopputuloksesta tulee.
Oleellinen osa tutkimusprosessia on myös vuorovaikutus, mikä on vinkkini numero 9: Hyödynnä seminaarit ja kuuntele avoimin mielin myös sellaisia keskusteluja, jotka eivät tunnu suoraan liittyvän omaan aiheeseesi. Sain seminaareissa lukemattomia loistavia vinkkejä omaan työskentelyyni, vaikka käsiteltävä paperi olisi ollut tyystin toisenlainen kuin omani. Seminaareihin ei myöskään ole tarkoitus tuoda loppuun viilattua työtä vaan keskustelunaiheita. Aktiivisesta ja kokeilevasta keskustelusta hyötyvät kaikki.
Lopuksi vinkki numero 10: Paras gradu syntyi vasta sitten, kun päätin kokeilla, kirjoittaa ja katsoa, millainen lopputuloksesta tulee. Ja siitä tulikin sitten hyvä gradu.
Noora Viljamaa
Kirjoittaja on filosofian maisteri, joka tekee väitöskirjaa seksityöläisten aviottomien lasten köyhyyskokemuksista 1800-luvun alun Turussa.
Linkki kirjoittajan graduun Sotatoverit: Sotakoirat, sotilaat ja sodan kokemus talvi- ja jatkosodassa https://www.utupub.fi/handle/10024/149570
