Muistatteko loppuvuoden 2019? Pikkujoulukausi oli kuin mikä tahansa pikkujoulukausi, Linnan juhlat pidettiin normaalisti ja Kronoksen vujujen jatkoilla bailattiin aamuyöhön asti. Korona oli vain etäinen nuhakuume Kiinassa, jonka uutisoinnista syntyi lähinnä ksenofobista käyttäytymistä aasialaisia turisteja kohtaan.
Kelataan pari kuukautta eteenpäin, ja ihastelin Jyväskylän Hol-seminaarin eteen nähtyä vaivaa. Tosine oli hankkinut semmailijoille mahdollisuuden edullisiin matkoihin ja edulliseen yöpymiseen, sekä onnistunut saamaan paikallisen pienpanimon sponsoroimaan lauantain huipentavia Hol-sitsejä. Samaan aikaan koronatilanne alkoi paskaloitumaan Italiassa.
Lopulta koko seminaari jouduttiin perumaan päivää ennen ensimmäistä iltaa. Pettymys oli valtava, mutta tulevat viikot osoittivat sen olleen ainoa oikea päätös. Pari viikkoa myöhemmin alkoi Uudenmaan sulku.
Koko elämä meni uusiksi, mukaan lukien järjestötoiminta. Zoomista tms. tuli jokaisen järjestön kokoushuone, tapahtumat muuttuivat kotisohvilta toteutettaviksi ja kaikenlainen eriväristen haalareiden kohtaaminen jäi puuttumaan. Opiskelijaelämä sellaisena kuin sen tunsimme jäi puoleksitoista vuodeksi tauolle, ja haalarit ovat vasta tänä syksynä alkaneet taas kunnolla värittää opiskelijakaupunkien katukuvaa.
Puolentoistavuoden tauko käytännön toiminnasta on varmasti monelle järjestölle haastava. Oman kokemukseni mukaan “järjestömuisti” kestää noin kaksi vuotta. Puolessatoista vuodessa siis moni käytännön asia saattaa päästä unohtumaan, aina sitsien järjestämisestä kokouskäytäntöihin ja hyvän hallinnon periaatteisiin.
Kuitenkin näen tauon myös tilaisuutena uudistaa opiskelijakulttuuria. Perinteiden ylläpitäminen perinteiden vuoksi ei ole mielekästä, varsinkin jos perinteet sisältävät teemoja, jotka ovat yhdenvertaisuus- ja turvallisen tilan periaatteiden vastaisia. Itseäni nuorempi opiskelijasukupolvi on raittiimpi ja suvaitsevampi kuin itseäni vanhemmat, ja uudet inkluusion periaatteet varmistavat, että opiskelijaelämästä voi nauttia aikaisempaa useampi henkilö. Kirjoittaessani tätä olen matkalla ensimmäiseen paikanpäällä pidettävään Hol-seminaariin sitten syksyn 2019. Sitseillä on ensi kertaa käytössä kaikkien Holin jäsenjärjestöjen hyväksymät sitsisäännöt, joissa edellä mainitut näkökulmat on otettu huomioon.
Korona pakotti monen elämän osa-alueen muuttumaan nopeasti. Jotkut meistä ovat muutosten myötä alkaneet miettiä: Oliko jokin aikaisemmin itsestäänselvä asia todella tarpeen? Mitkä ajan muutoksista jäävät pysyvästi elämään? Itse koen vapauttavaksi sen, että hybridimalli, eli että osallistuminen on mahdollista sekä etänä että läsnä esimerkiksi kokouksissa, jäänee yleiseksi myös koronan jälkeen. Myös opiskelijakulttuurin muutoksista osa varmasti on tällaisia. Ehkä puolentoista vuoden tauko vaikkapa sitseistä saa ihmiset näkemään, mitä lauluja ei oikeasti tarvitse enää tulevaisuudessa laulaa.
Juuso Jääskeläinen, Kronos ry
