Olen kamppaillut viime aikoina luovuuden puutteen kanssa. Se on saanut minut havahtumaan ajattelemaan sitä prosessia, joka ruokkii luovuutta ja innovaatiota. Koen olevani luovimmillani silloin, kun olen kuluttanut jotain mieltä haastavaa ja inspiroivaa sisältöä. On sitten kyse televisiodokumentista, musiikista, kirjallisuudesta tai taiteesta. Essee syntyy sutjakammin kun on sellainen olotila, että sanat vain valuvat ulos mielestäni. Yhtä lailla maalaaminen tuntuu intuitiiviselta silloin, kun ajatukset ovat fyysisen tekemisen sijaan jossain rakentavassa ja luovassa. Tämä blogikirjoitus on tehty luovuuden puuskan saattelemana. Kurkista siis tajunnanvirtaani ja haasta itsesi ajattelemaan omaa luovuuttasi!
Nyky-yhteiskunta algoritmeineen ja räätälöityine sisältöineen tekee meistä sokeita sille kaikelle muulle mitä maailmassa on. Vielä muutama vuosi sitten internetin käyttö oli tutkimusmatkailua ja uuden kohtaamista. Ikään kuin matka kohti tuntematonta, täynnä sattumuksia ja oivalluksia. Nyttemmin internetin käyttökokemus on alkanut suurten IT-jättien ohjauksessa muuttua kohti valmiiksi räätälöityä pakettimatkaa Playa del Inglésiin. Tässäkin kuten niin monessa muussa asiassa kyse on vallasta ja rahasta. Mitä enemmän valtaa Metalla (os. Facebook) ja Googlen kaltaisilla megaluokan yrityksillä on, sitä tiukemmin ne haluavat pitää siitä kiinni.
Paljon on puhuttu sosiaalisen median muodostamista kaikukammioista ja niiden merkityksestä esimerkiksi politiikan alalla. Tämän kertaaminen olisikin mitä suurimmassa määrin tylsää enkä pystyisi tekemään oikeutta ilmiön laajuudelle tai merkitykselle. Sen sijaan minua kiinnostaa tämän esivalikoidun sisällön toinen puoli. Tekeekö se meistä laiskoja ja mielikuvituksettomia? Miten suuri vaikutus on sillä, että olemme ulkoistaneet sisällön valikoinnin ulkopuoliselle ja kaupallista hyötyä tavoittelevalle toimijalle?
Henkilökohtaisesti käytän sosiaalista mediaa väärin. En päivitä tai tuota itse mitään sisältöä, en vuorovaikutu muiden tuottaman sisällön kanssa. Minulle esimerkiksi intagram on vain ilmoitustaulu, jossa saan tiedon suosikkiartistin seuraavasta julkaisusta, ystäväni uudesta lemmikistä tai ihailen muuten inspiroivia taiteilijoita tai muotisuunnittelijoita. Ehkä juuri siksi, koska olen näin passiivinen sosiaalisen median käyttäjä, huomaan miten feedini muuttuu liki välittömästi jos esimerkiksi linkkaan ystävälleni kuvan henkeäsalpaavan lumoavasta puutarhasta. Pikkuhiljaa syötteeni täyttyy toinen toistaan upeammista puutarhoista, vaikken ole tehnyt elettäkään etsiäkseni niitä. Eikä välttämättä todellakaan ole kyse halusta nähdä kuvia puutarhoista. Algoritmi on silti puolestani päättänyt, että tämä sisältö kiinnostaa minua.
”Uskaltakaa haastaa itseänne, tottumuksianne ja ennen kaikkea mielikuvitustanne.”
Näiden kokemusten valossa ja somekäyttäytymisen koululimana, rohkenen väittää, että sisällön yksipuolistuminen osaltaan latistaa luovuutta ja monipuolisuutta. Siinä missä aiemmin internet tarkoitti vapautta ja mahdollisuuksia, vannoo se nykyään myös näiden samojen hyveiden nimeen, kuitenkin toimien näitä samoja hyveitä vastaan. Pitkälle kuratoitu ja suodatettu sisältö ei samalla tavoin esittele uutta ja laajenna kokemuspiiriä, vaan pikemminkin suoltaa silmien eteen sitä sisältöä, joka helpoiten tuottaa dopamiinia aivoissamme. Nopea klikkaus, nopea mielihyvä. Yksipuolinen ja tasapaksu kokemusmaailma ei haasta ajattelemaan tai ruoki luovuutta, vaan päinvastoin se passivoi meidät kulkemaan, siitä mistä aita on matalin, kohti välitöntä tyydytystä.
Haastan jokaisen teistä ottamaan pienen osan kontrollista takaisin. Katsokaa elokuva dvd:ltä, lukekaa sattumanvaraisesti valittua kirjaa, käykää hetken mielijohteesta taidenäyttelyssä. Omakohtaisesti mielenkiintoisimpia kokemuksia ovat olleet juuri ne spontaanit päätökset poiketa pienessä antikvariaatissa, josta mukaan on tarttunut alennuksessa ollut romaani. Tai poikkeaminen sellaisen artistin keikalla, josta ei ole koskaan kuullutkaan.
Uutuuden ja löytämisen tunteet hakkaavat kädenlämpöisen perusdopamiinimössön mennen tullen. Uskaltakaa haastaa itseänne, tottumuksianne ja ennen kaikkea mielikuvitustanne. Vaalikaa luovuutta, vihatkaa kapeakatseisuutta. Uskaltakaa ajatella kriittisesti, sillä ilman sitä valta pysyy niillä jotka ovat sen itselleen haalineet.
Olli Jokela, P-klubi
