Yhteisöllisyys arvona tuntuu helposti tunkkaiselta ja jopa vähän vanhanaikaiselta. Kai sitä on pidetty myös yksilön vapauden ja individualismin arkkivihollisena ja vastakohtana. Ikävimmillään yhteisöllisyys on merkinnyt yksilöä kahlitsevia normeja ja rooleja sekä niihin sopeutumattomien ulkopuolelle sulkemista. Historiasta löytyy myös synkkiä tarinoita ja kohtaloita siitä, mitä kollektiivisuuden ja ”yhteisen hyvän” nimissä on tehty. Viimeaikaiset maailman tapahtumat ovat kuitenkin saanet minut ajattelemaan yhteisöllisyyttä uudesta näkökulmasta ja huomaamaan sen todellisen arvon.
Niin kuin miljoonissa muissakin viimeisen kahden vuoden aikana kirjoitetussa tekstissä, on minunkin mainittava korona. Pidän itseäni onnekkaana, sillä vasta tänä vuonna opintoni aloittaneena en juurikaan ole joutunut etäelämän koeteltavaksi. Lukukausi alkoi kuitenkin noin kuukauden mittaisella etäopiskelulla ja sain nopeasti huomata, miten huonosti siihen sopeuduin. Pienen yksiöni seinät alkoivat kaatua päälle nopeammin kuin osasin odottaa enkä osaa edes kuvitella, miten olisin pärjännyt, jos olisin lähemmäs kaksi vuotta keikkunut pelkkien etäyhteyksien varassa.
Kaiken kauheuden keskellä minua on kuitenkin lohduttanut uutisista nähdä, miten ihmisten välinen solidaarisuus on nostanut ihan uudella tavalla päätään.
Ukrainassa käytävä epäoikeudenmukainen sota ja sen lieveilmiöt saivat minut myös pohtimaan yhteen kuulumisen voimaa. Itse sota ja sen viemät ihmishenget ovat suunnaton tragedia. Kaiken kauheuden keskellä minua on kuitenkin lohduttanut uutisista nähdä, miten ihmisten välinen solidaarisuus on nostanut ihan uudella tavalla päätään. Miellämme Ukrainan kuuluvan kanssamme samaan eurooppalaiseen yhteisöön, ja sitä kautta ukrainalaisten hädästä on tullut kaikkien eurooppalaisten asia. On ollut huimaa nähdä, mihin ihan tavallisten ihmisten avuntarjoukset ovat yltäneet ja miten monet ovat osoittaneet tukeaan. Toki toivoisin, että eurooppalaisten solidaarisuudesta riittäisi myös maanosan ulkopuolelta tuleville, mutta se on jo toinen keskustelu se.
Alkuvuosi sai minut tajuamaan sen, miten olennaista yhteisöllisyyden tunne voi hyvinvoinnille olla. Toki meissä on eroja enkä väitä, että kaikki kaipaisivat samoissa määrin toisten ihmisten seuraa, mutta uskon, että jokainen meistä haluaa silti tuntea olevansa osa jotakin merkityksellistä. Ihmisten välinen solidaarisuus ja myötätunto eivät ole myöskään nykymaailman tuulissa kadonneet tai menettäneet merkitystään, vaikka joskus olenkin erehtynyt niin ajattelemaan. Minusta olisikin hienoa nähdä lisää toisista huolenpitämistä, hyviä tekoja yksilöltä toiselle ja yhteen hiileen puhaltamista, sillä se tekee elämästä merkityksellistä.
Onneksi meille opiskelijoille on tarjolla lämmintä yhteenkuuluvuutta ja yhteisten asioiden eteen ponnistelua muun muassa omien rakkaiden ainejärjestöjemme ja Holin kaltaisten valtakunnallisten kattojärjestöjen kautta. Pääsemme tapaamaan uusia ja vanhoja tuttuja sekä kokemaan itsellemme merkityksellisiä asioita. Nyt, kun kevätaurinko lämmittää ja rajoitukset ovat takanapäin, voimme innolla suunnata kohti uusia opiskelijarientoja, kuten tulevaa syysseminaaria Tampereella ja Hol seilaa -risteilyä, sekä toivon mukaan myös perinteistä vappua!
Hurjasti tsemppiä kevään opintoihin ja toivottavasti joskus jossain törmätään!
Annele Salokannel
P-klubilainen ja Holin hallituksen jäsen
