Kevätseminaarin 2023 muistelua

Vuoden 2023 Holin kevätseminaari päästiin järjestämään maaliskuussa Joensuussa. Teemana
seminaarissa oli urheilun historia, joka valikoitui muista ehdotuksista aika nopeasti sen
monimuotoisuuden ja muokattavuuden vuoksi. Itse seminaaria aloitimme Varnitsassa
suunnittelemaan vuoden 2022 loppupuolella ja mukana seminaaritoimikunnassa oli niin 2022 ja
2023 vuoden hallituksen jäseniä kuin myös muita vapaaehtoistoimijoita.

Tultuani valituksi vuoden 2023 hallitukseen Varnitsan järjestövastaavaksi (entinen nimike Hol-vastaava) ei tiedossa ollut oikeastaan mitään, mitä pesti pitäisi itselleni sisällään (hullunkiilto
silmissä hain mukaan hallitukseen, jotta pääsisin olemaan järjestämässä tapahtumia ja olemaan
vastuussa asioista). Vastuun saaminen tulikin miltei heti seminaarin vetovastuun merkeissä, ja tieto
sen järjestelyistä ja hommien organisoinnista tuli aluksi pienenä yllätyksenä (vaikka saattaakin olla,
että minua oltiin sen tiimoilta infottu… joskus). Kokemus minkäänlaisesta järjestötyöstä oli tässä
vaiheessa vielä hyvin minimaalista, minkä vuoksi seminaari aiheutti itselleni ehkä suurempaa
stressiä, kuin näin jälkikäteen ajateltuna olisi pitänyt.

Holin seminaarit ovat todella hieno

kokemus etenkin yhteisöllisyyden luomisen kannalta.

Seminaariviikonlopun suunnittelu alkoi konkreettisemmin kuitenkin vasta uuden vuoden jälkeen
uuden hallituksen astuttua ’’valtaan’’ ja tammikuussa ajattelin vielä paatuneena prokrastinoijana,
että hyvinhän tässä on vielä aikaa. Onneksi toimikunnassa oli aiemman seminaarin kanssa
tekemisissä olleita henkilöitä ja sellaisia tahoja, ketkä olivat tottuneita niin tapahtumien
järjestämiseen, kuin myös Holin tapahtumiin. Ulkopuolisten (etenkin yhden tietyn) patistamana
hommat alkoivat omalta osaltanikin pikkuhiljaa etenemään ja tuntui, että aikaansaannoksia alkoi
tapahtumaan. Tammikuu kääntyi helmikuuhun ja yhtäkkiä pystyi toteamaan seminaariviikonlopun
olevan jo seuraavan kuun tapahtumissa. Tässä vaiheessa onneksi alkoi aikataulut olemaan jo suurin
piirtein raameissaan, luennoitsijat valittuna sekä ohjelmanumerot mietittyinä. Maaliskuussa saatiin
kutsut eteenpäin kaikille Holin jäsenille ja sitsien tarkempaa viilausta ja suunnittelua lukuun ottamatta homma oli seminaariviikonlopun odottamista vaille valmis.

Perjantain ohjelmanumerona toimi Holympialaiset, jossa päästiin porukassa tutustumaan
Joensuuhun erilaisten rastien kautta ja jatkopaikkana toimi sporttibaari BarPlay. Lauantaina oli
vuorossa itse seminaaripäivä luentoineen. Luennoilla päästiin kuulemaan mäkihypyn luomaa
maisemakuvaa Suomessa, eläinurheilun historiaa sekä jalkapallon kehitystä 1800-luvulta
nykypäivään. Päivän päätti alkoholin ystäville sitsit ja järkevimmille ihmisille keilailu, minkä
jälkeen jatkopaikkana toimi yökerho Kerubi. Sunnuntaina oli darranpoistoon tarkoitettu
pizzabrunssi Pizzeria Roihussa, mikä ei tainnut kovin paljoa väkeä vetää darran ollessa liian suuri
(kirjoittaja mukaan lukien).

Kaiken kaikkiaan voin todeta seminaariviikonlopun olleen onnistunut, ja kiitos siitä kuuluu kaikille
meidän toimikunnan jäsenille (etenkin vapaaehtoisille), luennoitsijoille sekä seminaariin ympäri
Suomea saapuneille osallistujille. Järjestelyissä hommat saatiin jaettua hyvin, ja jokainen
toimikuntalainen hoiti oman hommansa juuri niin kuin pitikin. Holin seminaarit ovat todella hieno
kokemus etenkin yhteisöllisyyden luomisen kannalta ja toivon mukaan pääsemme mahdollisimman
isolla porukalla Varnitsasta osallistumaan ensi syksynä Turussa järjestettävään semmaan!

Lauantain sitsitunnelmaa.

Aaron Haapa-aho / Varnitsa ry