Tämän kirjoituksen julkaisuajankohta osuu keskelle synkintä syksyä pyhäinpäivän partaalle, joten ajattelin jaaritella kummituksista ja henkiolennoista, joita omaan elämääni liittyvissä historiallisissa paikoissa on kuuleman mukaan tavattu. Jostain syystä kummitustarinoita liitetään usein etenkin vanhoihin linnoihin ja teattereihin, ja tällaisista paikoista minäkin usein löydän itseni – henkilökohtaisesti en kuitenkaan ole paranormaaleihin olentoihin törmännyt.
Teini-ikäisenä loin näyttelijänuraa Riihimäen nuorisoteatterilla, joka tänäkin päivänä toimii yhdessä Suomen vanhimmista elokuvateatterirakennuksista. Ainakin tuolloin näyttelijänalkujen keskuudessa levisi perimätieto kauan sitten eläneestä Erkki-talonmiehestä, joka yhä haudan takaa huolehti teatteristaan. Myös armeija-aikaisessa perusyksikössäni kerrottiin tarinaa talonmiehestä, joka oli kuoltuaan jäänyt kummittelemaan kasarmille.
Kotiuduttuani, korona-ajan keskellä kuulin tulleeni valituksi Turun yliopistoon. Ensiasuntoa oli luontevaa etsiä Ylioppilaskylästä, ja sieltä sellaisen sainkin. Yksiöni ikkunasta avautui näkymä vanhalle hautausmaalle, ja tuon kolkon kalmiston keskellä kohosi keskiaikainen kivikirkko. Miljöö oli etenkin pimenevinä syysiltoina aavemainen, ja vanhemmat opiskelijat opettivatkin tuoreen fuksin kuumottelemaan hautausmaan tyttöä. Jos asut Ylioppilaskylässä ja törmäät luhtikäytävillä kalpeaan naishahmoon joka kysyy tietä, älä missään nimessä pysähdy neuvomaan vaan lähde hippulat vinkuen pakoon. Niin, ja sitten on tarina itkevästä huoneesta, jossa tapahtui jotain niin järkyttävää, ettei TYS edelleenkään vuokraa sitä eteenpäin.
”Linnat ovat kummitustarinoille varsin otollisia ympäristöjä”
Opinnot aloitettuani olen työskennellyt museo-oppaana Hämeen ja Turun linnoissa. Kuten jo johdantokappaleessa mainitsin, linnat ovat kummitustarinoille varsin otollisia ympäristöjä. Hämeen linnan tunnetuin aave on ylhäisaatelinen Synnove-neito, joka talonpoikaismieheen rakastuttuaan koki traagisen kohtalon. Yhden variaation mukaan Synnove oli Birger Jaarlin tytär, mikä kuulostaa kummalliselta, sillä Birger ei nykyisen tutkimuksen valossa edes käynyt Hämeessä. Kustaa II Aadolf, jonka kissa Pirskatti lukeutuu myös linnan aavemaisiin asukkaisiin, sentään kävi.
Hämeen linnan vieressä sijaitsee vanha lääninvankila, joka niinikään toimii museona, ja johon myös liitetään kaikenlaisia kertomuksia. Youtubesta löytyy “dokumentti”, jossa ryhmä oman elämänsä ghostbustereita kiertää museota yöaikaan ja eräässä sellissä on muun muassa keskustelevinaan naisvangin hengen kanssa – naisvangit tosin asuivat vankila-aikana kokonaan toisessa rakennuksessa. Mutta se siitä.
Vili Pulli
Sihteeri – Historian Opiskelijain Liitto
