Huippupuoliso haussa: USA – Jackie Kennedystä Michelle Obamaan

Aina neljän vuoden välein järjestetään sirkus, joka ei pelkästään tarjoa koko maailmalle viihdykettä, vaan joka myös hieman kärjistäen sinetöi koko maailman suunnan seuraavan nelivuotiskauden ajaksi. Tämä vuoden mittainen esitys, johon välillä viitataan myös Yhdysvaltojen presidentinvaaleina, on taas täällä vuonna 2012. Moni kyseistä päänarrin titteliä havittelee, mutta yksin ei tähän pysty kukaan. Tässä vaiheessa vuotta onkin hyvä tarkastella hieman nimenomaan presidentin puolison, ns. First Ladyn, roolia.

Itse nimitys “First Lady” juontaa juurensa 1800-luvun puolivälistä, jolloin Yhdysvaltain presidentti sattui olemaan naimaton ja nimitystä “presidentin puoliso” ei voitu käyttää silloisesta Valkoisen Talon emännästä. Historiallisesti First Ladyt ovat useimmiten olleet koko kansan parissa tunnettuja julkisuuden henkilöitä ja he ovat toimineet lähinnä roolimalleina muille yhdysvaltalaisille naisille. Lainsäädännöllisesti First Ladylla ei siis ole virallista asemaa, hänelle ei makseta palkkaa, eikä hänellä ole muodollisia velvollisuuksia. Tärkein rooli on ollut ja on vieläkin toimia edustus- ja seremoniallisissa tehtävissä presidentin rinnalla ja emännöidä mm. Valkoisessa Talossa pidettäviä kutsuja. Vasta Eleanor Rooseveltin kauden (1933-1945) aikana ja jälkeen ovat presidentin puolisot alkaneet ottaa näkyvämpää roolia ja pyrkineet vaikuttamaan myös konkreettisesti yhteiskunnallisiin asioihin. Erityisen vahvoilla persoonilla onkin mahdollisuus vaikuttaa hyvinkin paljon jopa päivänpolitiikassa.

Eleanor Roosevelt oli aikoinaan maailmanlaajuisestikin tunnettu ja vaikutusvaltainen persoona, jonka aktiiviset toimet mm. ihmisoikeus- ja naiskysymyksissä jatkuivat myös Franklin Rooseveltin kuoleman jälkeen. Rooseveltin kausia seurasivat hieman hiljaisemmat vuodet, mutta viimeistään Jacqueline Kennedy räjäytti pankin ja saavutti harvinaisen suuren määrän huomiota ja suosiota jopa presidentin puolisoiden mittapuulla. Charminsa lisäksi hänet tunnettiin ennen kaikkea taiteen ystävänä ja erinomaisena kutsuemäntänä. Kennedyn jälkeen First Ladyjen tavaksi tuli ottaa itselleen jokin teema, jota he sitten Valkoisessa Talossa ollessaan pyrkivät edistämään. Valitut teemat/ongelmat eivät ole yleensä olleet poliittisesti kansaa jakavia asioita, ja aihealueet ovat pyörineet luonnonsuojelusta aikuisten lukutaidottomuuteen.

Tie Valkoiseen taloon käy kuitenkin ankaran kampanjoinnin kautta. Presidentinvaalien kampanjointiin kuuluu Yhdysvalloissa kiinteästi avoin keskustelu perhesuhteistaan, ja nyky-Amerikassa ei yksineläjällä homoseksuaaleista puhumattakaan olisi kisassa juuri mahdollisuuksia. Itse presidentin suosion kannalta on lähes elintärkeää, että hänellä on ainakin ulkoapäin katsottuna onnellinen (ja sovinnainen) perhe-elämä. Tämän faktan sai viimeksi tuta republikaanien ehdokkuutta havitellut Herman Cain, jonka ehdokkuus kaatui ahdistelusyytöksiin. Mitt Romney ja äärikonservatiivinen Rick Santorum ovatkin käyttäneet pitkäaikaisia vaimojaan valttikortteina Newt Gingrichiä vastaan, sillä jälkimmäisen nykyinen vaimo on hänen kolmantensa. Presidentin imago on monesti ratkaisevampaa kuin hänen tietonsa tai osaamisensa, ja presidentin puolisot pyrkivät julkisilla lausunnoillaan tuomaan esille ehdokkaista myös näiden inhimillisen puolen ja tekemään näistä enemmän “tavallisen tallaajan” kaltaisia, mikä madaltaa huomattavasti monien yhdysvaltalaisten äänestyskynnystä. Michelle Obaman tarinat miehestään arjen keskellä ovat tulleet tunnetuksi, ja monien mielestä on nimenomaan hänen ansiotaan, että Obama voitti aikoinaan Hillary Clintonin demokraattien esivaaleissa. Myöhemmin First Ladyna Michelle Obama on nostanut esille nuorten ylipainon, terveellisen ruuan merkityksen ja pyrkinyt tukemaan sotilaiden perheitä. Hieman haparoivasta alusta huolimatta hänestä on kuoriutunut kansansuosiota nauttiva roolimalli, jota kannattavat myös jotkin republikaanit.

Naisten emansipaatio, mikäli se on viime vuosikymmeninä ylipäätänsä Yhdysvalloissa edennyt, ei kuitenkaan ole vielä heijastunut politiikkaan siinä mielessä, että vieläkin presidentin puoliso on usein sidottu seisomaan ja hymyilemään miehensä rinnalla. Sen sijaan puolisoilta harvoin halutaan kannanottoja poliittisesti herkistä aiheista. Betty Ford (1974-1977) herätti aikoinaan keskustelua kärkkäillä, liberaaleilla mielipiteillään kannattaessaan aborttia ja perustuslakikorjausta, joka olisi kieltänyt sukupuolten eriarvoisen kohtelun lain edessä. Ottamalla kantaa lähes kaikkiin päivänpolttaviin kysymyksiin Ford oli yksi kaikkein poliittisesti näkyvimmistä presidentin puolisoista.

Myös Hillary Clinton tuntui olevan lähes aina jonkin kohun keskellä. Jälkimmäinen tuomitsi ennen vuoden 1992 presidentinvaaleja jyrkästi muun muassa perinteiset käsitykset naisen roolista kotiäitinä, “teekutsuja pitävänä pikkuleipien leipojana”, ja nämä poliittisesti epäviisaina pidetyt lausunnot toivatkin hänelle runsaasti negatiivista julkisuutta varsinkin konservatiivien piireissä. Monia lausuntojaan hän joutui jälkikäteen pyytämään myös anteeksi. Hillary kuitenkin pelasti miehensä kampanjan esiintymällä julkisuudessa miehensä kanssa silloin, kun tätä kesken kampanjansa epäiltiin pettäneen vaimoaan kantrilaulaja Gennifer Flowersin kanssa. Joka tapauksessa Hillary Clinton lienee ollut yksi viime vuosien vahvimmista ja vaikutusvaltaisimmista Valkoisen Talon emännistä. Hänen poliittiseen agendaansa kuuluivat esimerkiksi Clintonin terveydenhuoltouudistus ja naisten oikeudet Yhdysvalloissa ja maailmalla.

Tähän mennessä olen voinut vielä melko huoletta käyttää sanoja “presidentin puoliso” ja “First Lady” toistensa synonyymeinä, sillä naispuolisia presidenttejä ei ole Yhdysvalloilla vielä ollut. Hillary Clinton kävi lähimpänä, mutta hävisi vuoden 2008 esivaalit Obamalle. Odotellessamme ensimmäistä naispuolista presidenttiä Yhdysvaltoihin voimme vaikka spekuloida, mikä olisi miespuolisen presidentin titteli. “First Man”, “First Mister”… Mahdollisuudet ovat loputtomat. Tosin, jos naispuoliset ehdokkaat ovat tulevaisuudessakin samaa luokkaa kuin Sarah Palin ja Michele Bachman, voi olla, että saamme vielä odottaa jonkin aikaa Ensimmäistä Herraa.

Keskiviikkona 2. toukokuuta 2012

Shiuy Miao
Kirjoittaja on turkulainen poliittisen historian opiskelija ja Turun yliopiston Politiikan tutkimuksen klubi ry:n eli P-klubin jäsen

Vastaa

Your email address will not be published.