Tulin valituksi HOL:n puheenjohtajaksi maaliskussa, vaikken ehkä olekaan historianopiskelija perinteisimmästä päästä. Tunnustan, pääaineeni on poliittinen historia, opiskelen politiikan tutkimuksen laitoksella yhteiskuntatieteellisessä tiedekunnassa, ja jos joskus valmistun, lukee tutkintotodistuksessani valtiotieteiden maisteri. Silti tunnen itseni historianopiskelijaksi. HOL vei sydämeni jo viime vuoden hallituksessa, ja lähdin innolla toiseksi vuodeksi tekemään työtä hienon järjestön eteen.
Aidan ”väärältä” puolelta huuteleminen ei ole välttämättä haitta, vaan osaan ehkä tarkastella asioita hieman erilaisesta vinkkelistä. Olemme myös pitkälti samassa veneessä. Niin yhteiskuntatieteet kuin humanistinen historiakin ovat oppialoja, jotka eivät keiku tämän hetken rahoitusvirtausten kärjessä. Joko muiden tieteenalojen kolleegamme ovat onnistuneet tuotteistamisessaan paremmin, tai sitten emme vain yksinkertaisesti kykene tuottamaan riittävästi innovaatiopotentiaalia seuraavalle kvartaalille… tai jotain. Niin tai näin, ihmistieteet taistelevat jatkuvasti hyvin kapeakatseisen asenneilmapiirin kanssa. Me emme tuota valmiita tuotteita, myy niitä tai valmistu tiettyyn ammattiin. Kaikki tällainen on helppoa tuomita hyödyttömäksi humanismiksi, mutta ainakaan minä en ole vielä mitään tällaista kategorista humanistia tavannut. Ihmistieteitä opiskelevilla on uskomattoman paljon erilaista osaamista ja kiinnostuksen kohteita. Suurin yhdistävä tekijä lienee palava into omaa alaa kohtaan, mitä ei minusta voi pitää heikkoutena.
Ihmistieteilijöiden huonon imagon kohdalla on myös ihan aito peiliin katsomisen paikka. Kuinka monta kertaa olenkaan kuullut historianopiskelijan toteavan opiskelevansa työttömyyskortistoon, vaikka tilastot kertoisivat aivan muunlaista kieltä. Omasta osaamisesta ei uskalleta olla ylpeitä, tarjoudutaan mielummin vaikka puoli-ilmaiseksi töihin, että ”saataisiin edes jotain”. Aina löytyy joku, joka on valmis kategorisoimaan meidät hyödyttömiksi ja tuottamattomiksi haihattelijoiksi, sitä on turha epäillä. Mutta ei meidän sitä itse tarvitse tehdä! Meillä on taitoja, motivaatiota ja kykyä pärjätä lukemattomissa erilaisissa tehtävissä. Ollaan ylpeitä siitä, eikä lähdetä vähättelyn tielle. Lähdetään mielummin siitä, ettei ainakaan HOL:ssa ole mitään kategorisia humanisteja, vaan ennemmin yhteiskunnallis-historiallisen-alan moniosaajia.
Historian opiskelu ei ehkä valmista ammattiin. Filosofian maisteri (tai VTM/YTM) on ehkä yleisluontoinen ja mitäänsanomaton titteli, mutta opimme silti uskomattoman paljon taitoja, joita muilla ei ole. Historiaa opiskelleet osaavat käsitellä laajoja tietomääriä ja erottaa oleellisen tiedon epäoleellisesta. Lähdekritiikki on tarpeen työssä kuin työssä. Osaamme ajatella analyyttisesti ja vieläpä kirjoittaa ajatuksemme paperille selkeästi ja ymmärrettävästi. Jokainen on lisäksi voinut rakentaa tutkintoaan juuri itsensä näköiseksi esimerkiksi sivuainevalintoja hyödyntämällä. Meidän on vain opittava tunnistamaan nuo taidot ja muutettava ne aidoksi osaamiseksi. Ennen kaikkea meidän pitää uskaltaa olla ylpeitä alastamme. Olemmehan jo opiskelupaikkaa hakiessamme läpäisseet valtavan tiukan seulan. Kyllä me osaamme!
Näiden sanojen myötä toivotan kaikille oikein miellyttävää ja aurinkoista kevättä. HOLlilaiseille minulla on yksi pieni pyyntö: Älkää sanoko olevanne matkalla kortistoon. Luottakaa itseenne ja osaamiseenne. Historiaa opiskelleiden taitoja tarvitaan aivan varmasti myös tulevaisuudessa, ja jos yhteiskunta ei sitä muuten ymmärrä, on meidän kerrottava se heille.
Perjantaina 20. huhtikuuta 2012
Tuomas Pulsa
Kirjoittaja opiskelee poliittista historiaa Turun yliopistossa ja toimii HOL:n hallituksen puheenjohtajana kaudella 2012.
