Ajatuksia puheenjohtajalta

Kaudella 2011-2012 sain tilaisuuden toimia yhteistyössä historianopiskelijoiden kanssa yhdestätoista eri ainejärjestöstä ja kuudesta eri kaupungista.

Itselleni jokainen näistä kaupungeista on jollain tavalla tuttu. Joensuusta on kotoisin puolet suvustani ja Ouluun liittyy ehkä suloisimmat nuoruuden kesämuistot. Helsingissä olen viettänyt kesät töissä ja Kalliossa. Jyväkylässä taas olen herännyt, kun muutaman viinilasillisen jälkeen olen nukahtanut junaan matkallani Tampereelle. Siellä on mukava hotelli jossa yöpyä, kun viimeiset junat ovat jo menneet. Turussa olen syntynyt, mutta historianopiskelijana olen Tampereelta.

Aikaa sitten näiden kuuden kaupungin historian opiskelijoiden ainejärjestöt ovat liittyneet yhteen ja perustaneet itselleen kattojärjestön, Historian opiskelijain liitto ry.:n, jonka tehtävänä oli muun muassa pitää yllä yhteyksiä eri kaupunkien historianopiskelijoiden välillä. Se, onko HOL onnistunut tässä tehtävässään voidaan varmasti kyseenalaistaa. Omasta mielestäni kehitettävää on paljon.

Jotta liittomuotoinen toiminta jatkuisi ja kehittyisi, tarvitaan hallituksen kokoinen joukko motivoituneita tekijöitä. Motivaatiota taas ei voi luoda tyhjästä. Työtä on hauskaa ja palkitsevaa ainoastaan silloin, mikäli tietää Miksi ja Kenelle sitä tekee. Näihin kysymyksiin taas voivat vastata ainoastaan liiton jäsenet, 11 aktiivista ainejärjestöä. Tietenkin lisäksi olisi hyvä jos syntyvä vastaus olisi yksimielinen tai vähintään sellainen, että jokainen ainejärjestö voi seistä sen takana.

Vaihtoehtoja löytyy niin yhteisistä juhlista, akateemisista seminaareista, hyvien käytäntöjen jakamisesta aina siihen, että liitto luo foorumin keskustelulle, jossa voidaan muodostaa ja tuoda julkisuuteen historianopiskelijoiden kanta meitä koskeviin yhteiskunnallisiin päätöksiin tai mikä vielä parempi, päätöksien valmisteluun. Haluankin itse tuoda kiitokseni kaikille niille historianopiskelijoille, jotka ovat tämän kauden aikana tuoneet aktiivisesti esiin kehitysideoitaan.

Kuitenkaan pelkkä ideoiden esiin heitteleminen ja mahdollisuuksien suullinen maisteleminen ei riitä. Paljon puhetta, vähän tekoja –tyyli ei johda mihinkään ja voi jopa vahingoittaa yhdistystä, sillä saattaa peittää alleen ne ehdotukset, jotka lopulta voisivat myös tosiasiallisesti toteutua. Ajatustyön jälkeen onkin ideat aina konkretisoitava lopulta myös käytäntöön, tehtävä pitää aikatauluttaa ja vastuu jakaa. Lopulta asioiden eteneminen tarvitsee työtä ja aikaa. Mikäli koet kutsumusta tämän työn tekijäksi, ota yhteyttä ainejärjestösi HOL-vastaavaan!

Kahdesti vuodessa järjestettävät seminaarit ovat osoittaneet, että ahkeria toimijoita löytyy tarvittaessa jokaisesta kaupungista. Lisäksi, kun katsotaan historian opiskelijoiden työllistymistä tai liikehdintää muissa järjestöissä, voidaan todeta porukan olevan aktiivista ja aikaansaavaa. Olen itse huomannut, että harvoin on sellaista porukkaa, ettei joukosta löytyisi jossain vaiheessa yksi toinen historian opiskelija.
Vaikka Matti Klingen mukaan historianopiskelijoiden tulisikin olla kaihtamatta pitkiä virkkeitä, haluan lopettaa ytimekkäällä. Nautitaan opiskeluajasta, ystävyydestä ja yhteistyöstä (no joo, avunannosta myös)!
Terveisin, Maiju

P.S: Tässä on lanseerattu Historian opiskelijain liiton uusi tiedoituskanava: Blogi! Mikäli sinulla on halua sanoa jotain, ota yhteyttä ainejärjestösi hol-vastaavaan (yhteystiedot löytyvät osoitteesta hol.fi) tai mailaa suoraan blogin päätoimittajallemaiju hämäläinen

Lauantaina 21. tammikuuta 2012

Maiju Hämäläinen
Kirjoittaja on HOL:n puheenjohtaja kaudella 2011-2012.

Vastaa

Your email address will not be published.