Holin kauden 2019 aloitus

Hei kaikille! Nyt kun maaliskuun loppu alkaa lähestyä, on aika saada taas Holin blogiin hieman aktiivisuutta. Uusi hallituskausi on saatu vihdoin käynnistettyä, ja muutama viikko sitten kokoonnuimme kevätseminaarin merkeissä Turkuun, jossa historian opiskelijat pääsivät ottamaan
varaslähdön kevään eduskuntavaaleihin. Seminaarin puhujina toimivat poliittisen historian asiantuntijat, ja pääsimme kuulemaan luentoja liittyen poliittisen kentän jokaiseen osaan. Kiitokset vielä turkulaisille onnistuneen seminaarin järjestämisestä!

On syytä myös kiittää väistyvää hallitusta viime vuonna tehdystä uudistustyöstä, jonka ansiosta Hol siirtyi vihdoinkin sosiaalisen median aikakauteen ja toivottavasti sitä kautta tavoittaa myös historian opiskelijoita aiempaa laajemmin opiskelukaupungista riippumatta. Uudelle
hallituskaudelle on ollut mukava lähteä, kun saa jatkaa näin hyvästä tilanteesta.


Turusta puheenjohtajuus siirtyi Jyväskylään. Tänä vuonna on tarkoitus jatkaa samalla hyvällä linjalla, kun edeltäjätkin. Keskeisinä teemoina on Holin hallinnon läpinäkyvyyden parantaminen, sekä yleinen uudistaminen, jotta tekeminen olisi tuleville hallituksille kevyempää. Lisäksi hallituksen kokouksissa on jo loppuvuodesta 2018 keskusteltu yhdenvertaisuudesta Holissa, ja sen toteutumisesta pääasiassa seminaareissa. Viime vuoden puheenjohtajaa Tanjaa lainaten ”Vanhat ja hyvät perinteet tulevat jatkumaan samalla kaavalla, mutta otamme uutta myös joukkoon.” Uusi hallitus on ehtinyt kokoustamaan jo kerran ja koossa on joukko, jonka
uskon varmasti saavan paljon hyvää aikaan!

This image has an empty alt attribute; its file name is Hallituskuva_2019.jpg


Hanna Juhola
Historian Opiskelijain Liiton puheenjohtaja
pj [at] hol.fi



Vastaa

Your email address will not be published.