HOLin blogia on aika ajoin käytetty häikäilemättömästi palvelemaan kirjoittajan propagandistisia tarkoitusperiä, joten jatkuvuuden nimissä olen pakotettu jatkamaan samalla linjalla. Vaikka blogeihin ei tulisi koskaan päästää historianfilosofista metodologian jauhantaa, haluan kuitenkin pitää pienen mainostuspuheen mikrohistoriasta siinä realistisessa toivossa, että kaikki HOL-blogia lukevat opiskelijamassat tekevät kandinsa tai gradunsa viitoittamani tien mukaisesti.
Kyllä mikrohistoria! Se välimerellisten kansojen metodologinen revanssi, jota on pidetty niin kertomuksen paluuna historiaan kuin nyrkin heristämisenä kvantitatiivista tutkimusotetta päin. Mikrohistoria hämmentää lukijaansa yhtä usein kuin se huvittaa. Mikrohistorioitsija ei suinkaan oleta, että suuren skaalan selitykset vaatisivat makrotason otetta. Ehei, mikrohistorioitsija lukee yhden oikeusjutun asiakirjat ja sitten todistaa, että kyllä se yleiseurooppalainen talonpoikaiskulttuuri oli olemassa!
Tässä vaiheessa olet varmaankin jo alkanut kirjoittaa mikrohistoriallisen tutkimussuunnitelmasi ensimmäistä versiota. Siispä on aiheellista antaa neuvo tai pari mahdollisista kommervenkeistä joita taantumukselliset historianharjoittajat voivat pääsi menoksi miettiä. Jos gradusemman ohjaaja jossain vaiheessa tutkimussuunnitelmasi selostusta näyttää heräävän akateemisen maailman marinoimasta tokkurasta ja kohdistaa sinuun kyseenalaistavan kulmankurtistuksen, älä menetä hermojasi vaan vedä esille poikkeuksellisen tyypillisyyden käsite. Tässä vaiheessa on hyvä myös käyttää mahdollisimman paljon sivistyssanoja siinä toivossa, että tutkimussuunnitelmasi lukematta jättänyt opponoija hämmentyy niin paljon, ettei ymmärrä kysyä yksityiskohtaisempaa selitystä nöyryytyksen pelossa.
Poikkeuksellinen tyypillisyys on yksinkertainen, mutta silti paradoksaalinen asia. Se on tietty seikka, joka antaa tutkijalle kokonaan uuden näkökulman tutkimusaiheeseen. Useimmiten se on luonteeltaan eriskummallinen. Olisi kuitenkin erheellistä ajatella mikrohistorian olevan vain erikoisten episodien tai yhteiskunnan marginaalien tutkiskelua. Se pointti on siinä, että yksityiskohtaisesti tutkittu lyhyt episodi heittää koko tulkittavan ilmiön aivan uuteen valoon. Tyypillisessä asiassa on jotain poikkeuksellista, mikä johtaa tyypillisen asianlaidan uudelleen määrittelyyn. Metodologisessa mielessä kysymys on siis mikro- ja makrotason kuromisesta yhteen varsin impressionistisella tavalla.
Mikrohistoria on siis näkökulma eikä tutkimuskohde, mutta voit ehkä ihmetellä, miten tällaista tutkimusta voi käytännössä tehdä. Se on kuulkaa niin helppoa, että olen laatinut kahdeksankohtaisen ohjeistuksen vartissa teille lukijoille avuksi.
Näin teet tyypillistä mikrohistoriaa:
1. Valitse jokin makrotason aihe, mielellään uudelta ajalta koska niin mikrohistorioitsijat jostain syystä tekevät.
2. Mene sorron arkistoon – sortajina siis poliisivoimat, tuomioistuimet ja inkvisitio – koska mikrohistorioitsijat innostuvat kuulustelupöytäkirjoista.
3. Etsi arkistosta jokin temporaalisesti lyhyttä ja spatiaalisesti pientä käsittelevä aineisto, joka kiinnittää huomiosi.
4. Mikäli kyseessä ei ole itsessään erikoinen episodi, lue aineistoa sen alkuperäisen käyttötarkoituksen vastaisesti eli ongi sieltä kuulusteltavan mielipiteet ja elämänkokemukset.
5. Nyt sinulla pitäisi olla originelli näkökulma makrotason ilmiöön. Jos ei ole, toista kohdat 1-4.
6. Kirjoita mikrohistoriasi mahdollisimman viihdyttävästi, koska kaikki lukevat mikrohistoriaa hullujen päähenkilöiden ja mehukkaiden anekdoottien toivossa.
7. Mikäli graduohjaaja valittaa lopullisen tutkimustuloksesi epäilyksenalaisuudesta, siteeraa Richard J. Evansin luonnehdintaa Martin Guerren paluusta (In Defense of History, sivu 247, Granta Books 1997) toteamalla että epäilyksenalaisuus päinvastoin kannustaa kriittiseen luentaan, joka lisää tutkimuksen merkittävyyttä enemmän kuin mitä se vie siltä pois.
8. Kun ohjaaja on poistunut hämmentyneenä etsimään Evansiaan työhuoneestaan, mene seminaarikaljalle lähimpään baariin. Onneksi olkoon!
Näin helppoa on liittyä Carlo Ginzburgin, Emmanuel Le Roy Ladurien, Natalie Zemon Davisin ja Giovanni Levin kaltaisten mikrohistorioitsijoiden riveihin. Jagshemash!
Kasperi Lavikainen
Taso ry
Kirjoittaja on alun perin espoolainen etelän vetelä, joka kuuluu Helsingin mikrohistorialliseen veljeskuntaan eikä edelleenkään tosiasiassa ymmärrä mikrohistoriaa.
