Helsingin Yliopiston entinen kansleri Kari Raivio syytti 23.1. Helsingin Sanomien yleisönosastolla opiskelijoita kieroutuneesta opiskelukulttuurista: Opiskelijat käyvät töissä, opinnot venyvät, motivaatio on heikko ja hyviä arvosanoja ei tavoitella. Vaikka opiskelijajärjestöt ovat jo vastanneet Raivio kritiikkiin, otan nyt teemaan itsekin kantaa.
Ensinnäkin, Raivio tekee mielestäni virheen kirjoittaessaan opiskelijoista aivan kuin he olisivat yhtenäinen joukko löperösti opiskeluun suhtautuvia nuoria. Yleistämällä Raivio häilyttää eri tieteenalojen välisiä eroja, sillä todellisuudessa esimerkiksi turkulaiset kauppatieteilijät ja humanistit opiskelevat aivan erilaisissa maailmoissa. Käsittääkseni kauppatieteilijät opiskelevat paljon koulumaisemmin kuin humanistit. Kauppatieteilijät myös kilpailevat arvosanoistaan enemmän kuin humanistit, ja villit huhut kertovat että kilpailu johtaa ajoittain epäsolidaariseen käyttäytymiseen kauppatieteilijöiden keskuudessa.
Suurin osa tuntemistani opiskelijoista on rationaalisia. Joudumme pohtimaan mihin suorituksiin kannattaa sitoutua ja panostaa, mistä kurssista taas kelpaa heikompi arvosana. Omassa ajattelussani esimerkiksi ns. virkamiesruotsin suorittamiseen kannattaa panostaa paljon enemmän kuin poliittisen historian perusopintojen kirjatenttiin. Syy ruotsin preferointiin on yksinkertainen: virkamiesruotsin arvosana ratkaisee rekrytointitilanteessa todennäköisesti enemmän kuin kirjatentistä saatu tulos.
Toisin kuin Raivio uskoo, varsin moni tuntemani opiskelija suhtautuu opiskeluun intohimolla ja he ovat myös motivoituneita. Esimerkiksi kanssani samaan aikaan yliopistossa aloittanut Reetta Ilo kävi Japanissa vaihto-oppilaana. Motivaatio japanin kielen oppimiseen oli kova, se johdatteli toverin Ilon mm. kilpailemaan japaninkieliseen puhekilpailuun. Omaan pro graduuni suhtaudun suurella intohimolla: aiheeni kiinnostaa minua aidosti ja haluan tutkielmalleni hyvän arvosanan.
Menestyjien lisäksi yliopistoissa on toki niitäkin jotka suhtautuvat opiskeluun löysemmin. Raivion tapaan en kuitenkaan usko että kaikkia heitä vaivaa laiskuus vaan monet muut ongelmat. Esimerkiksi viime syksylläuutisoitiin siitä, miten opiskelijoiden mielenterveysongelmat ovat sekä lisääntyneet että vaikeutuneet. En oikein usko, että työssäkäynnin lopettaminen auttaisi; sehän vain lisäisi huolta omasta toimeentulosta. Toisaalla myös opiskelutaitojen heikko hallinta voi hidastaa opintoja. Ensimmäisenä opiskeluvuotenani minun piti suorittaa kaksi valtio-opin noin 1000-sivuista kirjatenttiä. Silloisilla opiskelutaidoillani ne tuntuivat mahdottomilta tehtäviltä, ja jäivät myös tekemättä. Nyt muutaman vuoden harjoittelun jälkeen uskon selättäväni fuksivuonna kauhua herättäneet kirjat. Kolmanneksi yliopistojen rakenteet tuottavat myös hidasteita: Turun yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa voi hyväksyttää maisterivaiheen opintosuunnitelman kahdesti vuodessa järjestettävissä sessioissa. Jos opiskelija ei syystä tai toisesta pääse hyväksyttämään suunnitelmaansa, ei hän myöskään pääse jatkamaan opinnoissaan.
Sunnuntaina 25.1. Helsingin Sanomat julkaisi kolumnin jossa käsiteltiin yhtä yliopisto-opiskelun kompastuskiveä. Ann-Mari Huhtanen käsitteli kolumnissaan aivojen moniajoon liittyviä ongelmia. Hän viittaa tutkimuksiin, joiden mukaan useamman asian tekeminen samaan aikaan alentaa älykkyysosamäärää ja alentaa tuottavuutta 40%. Mielestäni yliopisto-opiskelu on aivojen moniajoa pahimmillaan. Esimerkiksi keväällä 2013 suoritin 34 opintopistettä yhdeksällä eri kurssilla tai kirjatentillä. Keskimäärin jokainen suoritus oli siis 3,7 opintopisteen arvoinen. Muistan opiskelun olleen hätäilyä ja riman alittamista, selviytymistä. Keväällä 2014 olin Englannissa ja suoritin 30 opintopistettä kolmella kurssilla. Työmäärän ollessa suurempi aivojen moniajoa oli kuitenkin vähemmän, joten opiskelua oli helpompi hallita. Ilokseni olenkin huomannut, että ainakin Turun historia-aineissa ollaan siirrtytty kahden, kolmen opintopisteen kursseista viiden pisteen kokonaisuuksiin.
Toinen opintojen kompastuskivi on mielestäni opinto-ohjaus sekä lukiossa että yliopistossa. Tein itse muutaman harha-askeleen sivuaineisiin ensimmäisinä opiskeluvuosina, siis aikana jolloin kuvittelin että minusta tulee keskiajan tutkija. Korjausliikkeet venyttävät tutkintoni kuuteen, seitsemään vuoteen.
Valmistuessani olen (toivottavasti) pätevä opettamaan kolmea ainetta peruskoulussa ja lukiossa. Käsittääkseni uusissa opetussuunnitelmissa tullaan lisäämään oppiaineiden rajoja ylittävää opetusta. Tähän suhteutettuna maantieteen, valtio-opin sekä historian ymmärtäminen vastaa tulevaisuuden tarpeisiin.
Vaikka opintoni Kari Raivion pettymykseksi venyvätkin, en koe tehneeni yhtään opintopistettä turhaan. Koskaan kun ei tiedä mikä on onneksi tai hyödyksi.
Julkaistu Tiedon portailla -blogissa 26.1.2015 http://tiedonportailla.blogspot.fi/ (alkuperäinen otsikko Vastaukseni Kari Raiviolle)
Heikki Laurila
Kritiikki ry
