Moi, ja iloista syyskuun loppua! Muutama päivä sitten 30.9., syksyn ylioppilaskirjoitukset jatkuivat toisella reaalikokeella ja historia oli yksi kirjoitettavista aineista. Historiallista on, että tänä syksynä kirjoitetaan viimeistä kertaa historia perinteisesti, sillä sähköinen ylioppilaskoe on todellisuutta historiassakin ensi syksynä (uuden tutkintorakenteen löydät tästä). Historian, ja myös yhteiskuntaopin, opetus elää muutenkin erikoisia vaiheita; uusi lukion opetussuunnitelma, tuttavallisesti LOPS, astui voimaan 1.8. ja historian pakollisista kursseista poistettiin yksi ja yhteiskuntaoppiin lisättiin yksi pakollinen kurssi.
Ajatuksena ei niin paha, eihän? Toki, historian opetus ottaa hieman takkiinsa mutta opiskelijoiden EU-tietoon panostetaan pakollisella Euroopan unioniin keskittyvällä kurssilla. Kaija Koo laulaa ”Ei tämä riitä, ei se tähän jää”, kappaleessaan Seuraavassa Elämässä ja voisi sanoa, että historian ja yhteiskuntaopin opetuksen kohdalla kävi juuri näin. LOPS-uudistuksen lisäksi lukioille tuli mahdollisuus osallistua valinnaisemman lukion kokeiluun, johon lähti mukaan 32 lukiota. Kokeilu mahdollistaisi lukion suorittamisen ilman yhtään historian tai yhteiskuntaopin kurssia. Erikoista sinänsä, kun haluttiin väkisin opiskelijoille lisää yhteiskuntaoppia, mutta kokeilussa mukana olevissa kouluissa sitä ei ole nyt pakko opiskella lainkaan.
Keskustelua on herännyt siitä, että kärsisikö lukiolaisten yleissivistys kokeilun vuoksi, jos historiaa ei opiskeltaisi. Suomen Historiallisen Seuran puheenjohtaja, professori Tiina Kinnunen ja Historian Ystäväin Liiton puheenjohtaja Janne Virkkunen kirjoittivat tästä aiheesta Helsingin Sanomien Mielipide-osiossa 4.5.2016 julkaistussa kirjoituksessaan Onko suomalaisnuorista tulossa historiattomia? Pelkona heillä on, että kokeilu tuo lukio-opetukseen kapea-alaisuutta, joka heijastuisi negatiivisesti yleissivistykseen ja kriittisen ajattelun kehittymiseen. Olen samaa mieltä Kinnusen ja Virkkusen kanssa, että historian ja yhteiskuntaopin opetusta ei voi luottaa pelkästään yläkoulussa annettun opetuksen varaan. Yläkoulussa tunteja on rajattu määrä ja paljon asioita on käytävä läpi lyhyessä ajassa. Lukio-opetus mahdollistaa tietojen syventämisen ja laajentamisen. Monen nuoren käsitys yhteiskunnasta ja siinä ohessa kansalaistaidot voisivat kärsiä, jos kokeilusta tulisi pysyvä ja historiaa ja yhteiskuntaoppia ei opetettaisi enää pakollisina aineina.
Nykyinen linja korostaa valinnaisuudellaan erikoistumista omiin kiinnostuksen aiheisiin, jotta saisimme dynaamisia ja innovatiivisia työntekijöitä tulevaisuudessa. Ongelma on, kuten Kinnunen ja Virkkunen mainitsevat, että lukiolaiset eivät tiedä mitä jatko-opinnot käsittävät ja monella meistä on varmaankin ollut sama ajatus lukion aikana ja jälkeen: mitä teen lukion jälkeen? Erikoistumiseen ohjaaminen tuntuisi siinä tilanteessa jo suorastaan painostavalta.
Vertailukohtana voimme tarkastella Ison-Britannian tilannetta, jossa historia ei ole pakollinen oppiaine oppilaalle enää seitsemän kouluvuoden jälkeen. The Guardianin artikkelin ’History has never been so unpopular’ (julkaistu 29.3.2011) mukaan tämä on näkynyt toisen asteen kouluissa siten, että historiasta on tullut epäsuositumpaa ja sitä valitaan yhä vähemmän loppukokeissa kirjoitettavaksi. Artikkelin mukaan hälyttävintä olivat koulusta valmistuneiden huono historian tuntemus ja vaikeudet hahmottaa historiallista jatkumoa. Kirjoitus on toki viisi vuotta vanha ja tilanne on voinut muuttua, mutta kun muistaa Brexitin aikana liikkuneet jutut siitä, että osa eron puolesta äänestäneistä ei edes tiennyt kunnolla mistä äänesti, niin voi todeta, että ehkä se historian lukeminen kannattaisi sittenkin ympäröivän maailman ymmärtämiseksi. Ei tarvitsisi jälkikäteen googlata, mikä se EU edes on. Ei ole poissuljettua, etteikö vastaavaa voisi tapahtua Suomessakin, jos historia olisi pakollinen oppiaine vain peruskoulussa.
Historian opetus on yleisesti Suomessa hyvällä tasolla ja on tarjonnut tietoa niin Suomen kuin muun maailman historiasta. Siten opetus on ollut laadukasta ja mahdollistanut opiskelijan tietojen ja taitojen kehittymistä. Opetus ei toki voi polkea paikallaan, vaan historiankin opetuksen täytyy kehittyä. Kysymys onkin, mikä on kehittämisen tarkoitus ja miten se saavutetaan. Uudistuminen pelkästään uudistumisen vuoksi ei ole opetusta palvelevaa. Valinnaisuus voi olla osalle hyvä vaihtoehto, mutta sille yhdelle, joka vielä etsii tietään, pakollinen historian kurssi voi olla hyödyllinen. Ja vaikka ei olisikaan, niin ei se huippuinsinööriksi tulevaisuudessa valmistuvaa ainakaan haittaa, jos lukiossa tuli opiskeltua historiaa. Mediaseksikkäät, innovatiiviset ja dynaamiset keksinnöt kuulostavat ja näyttävät hienoilta, mutta ilman historian ja yhteiskuntaopin opetusta, yhteiskuntaa, jota ne palvelevat, olisi vaikea ymmärtää.
Lopuksi, kokeilu kestää näillä näkymin kolme vuotta ja voi saada lisäaikaa kaksi vuotta. Se voi tarjota hyvääkin, mutta historian ja yhteiskuntaopin pakollisuudesta ei tulisi luopua. Molemmat aineet opettavat tärkeitä taitoja ymmärtää yhteiskuntaamme, kuten kriittistä ajattelua, ja yhteiskuntaoppi varsinkin kansalaistaitoja, joita tarvitsemme tässä ihmisten asuttamassa maailmassamme. Jotta ei kävisi niin, että suomalaisista nuorista tulisi historiattomia, mitä Kinnunen ja Virkkunen käsittelevät tekstissään, historian opetuksen tulisi pysyä pakollisena lukiossa jatkossakin.
Antti Kämäräinen,
Varnitsa ry
Kirjoittaja on tuleva historian ja yhteiskuntaopin opettaja.
