Kuluneena syksynä olen osallistunut eräälle Salattu, hävetty ja vaiettu -kurssille, jonka kullakin luentokerralla yksi luennoitsija käsittelee yhtä tabuaihetta – siis käytännössä sellaista, josta ei ole arkaluonteisen aihepiirinsä vuoksi vaivatonta hankkia suoraa lähdeaineistoa. Omasta mielestäni kiinnostavin kaikista näistä esitelmöinneistä oli Jan Löfströmin luento homoseksuaalisuudesta suomalaisella maaseudulla vuosien 1870–1950 välillä ja siitä virinnyt luennon jälkeinen keskustelu, joihin tämä blogikirjoituskin perustuu. Näin sivuhuomautuksena mainitsen myös, että omat näkemykseni homoseksuaalisuuden historiasta perustuvat pitkälti Pieter Spierenburgin teokseen The Broken Spell. A Cultural and Anthropological History of Preindustrial Europe, joka on yksi talous- ja sosiaalihistorian tenttikirjoista, minkä takia ylipäätänsä muistankin siitä muutaman anekdootin.
Vaikka kysymys homoseksuaalisuuden sosiaalisesta konstruktiosta koskee oleellisesti historiatieteen perusongelmaa ihmisistä, joiden ääntä ei saada kuuluviin lähdemateriaalissa, tässä tutkimusaiheessa oli kyse muustakin. Nimittäin sen lisäksi, etteivät homoseksuaalisuutta harjoittaneet ihmiset todennäköisesti pitäneet peppuhumpastaan suurta meteliä, ei ole mitenkään itsestään selvää, että kyseisillä ihmisillä olisi ollut homoseksuaalisuutta identiteettiä modernissa mielessä. Näin ollen koko joudumme kohtaamaan anakronismin mahdollisuuden miettiessämme, missä määrin homoseksuaalisuutta tosiasiassa kupli pinnan alla suomalaisella maaseudulla.
Löfströmhän ei siis havainnut mitään viitteitä homoseksuaalisuudesta suomalaisessa agraariympäristössä vuosien välillä. Oliko kyse vain vaietusta tabusta vai aidosta olemattomuudesta? Löfström kallistuu sille kannalle, ettei homoja torppareita tosiaankaan ollut olemassa, koska edes perinteisissä kansankulttuurin kaskuissa ei ollut merkkejä tällaisesta seksuaalisuudesta, vaikka rivoja tarinoita mm. eläimiin sekaantumisestakin oli kirjattu muistiin. Jos läheisistä suhteista vuohiin ja lehmiin oli tehty pilkkaveisuja, miksei olisi miesten tai naistenkin välisistä? Tämä on jokseenkin erikoista jo siinä mielessä, että nykyisestihän usein todetaan homoseksuaalisuuden olevan geneettisesti periytyvää ja kattavan suhteellisen vakaan prosenttiluvun väestöstä. Eikö tuo ole selvä todiste sen puolesta, että kaikkina aikoina ja kaikissa paikoissa olisi pitänyt esiintyä homoja.
Vaikka kysymys on kieltämättä aivan kiinnostava, on muistettava sen tietynlainen anakronistisuus. Esimerkiksi historiaa tuntevat henkilöt ovat epäilemättä tietoisia antiikin kreikkalaisten vanhasta kunnon pederastiasta, jossa teinipoikien kasvatukseen kuului keskeisesti vanhojen miesten kanssa heilastelu. Miesten keskinäisiä akteja – ja vähemmässä määrin myös naisten välisiä – esiintyi aina keskiajalle ja uudelle ajalle asti. Muun muassa Ranskan hovissa ei olisi ollut mitenkään tavatonta, että aatelisrouva olisi läheisissä väleissä kamarineidon kanssa. Tätä pidettiin lämmittelynä aatelisparin varsinaista aktia varten. Kyse ei ole siis pelkästään siitä, kuinka paljon homoseksuaalisia akteja on ollut, vaan myös siitä, miten nuo aktit on käsitetty. Tärkeäähän on, että aina keskiajalle ja uudelle ajalle asti oli periytynyt antiikista ajatus penetraatiosta seksin keskeisenä elementtinä. Näin ollen kahden miehen välisen rykimisen idea oli pikemminkin se, kuka penetroi ja kuka oli penetroitavana – ei se, että tässä olisi harjoitettu kahden miehen välistä rakkautta. Samaten spekuloisin sen verran, ettei tuota aatelisnaisten hempeilyä ehkä edes ajateltu itsessään seksinä.
Näitä olettamuksia tosin murentaa jossain määrin havainnot miespareista, jotka asuivat keskenään ainakin uuden ajan tuntumassa. Naisparejakin kyllä ilmeisesti oli, mutta huomattavasti vähemmän kuin urosvastineitaan. Toisaalta itse epäilisin, että havainnot olivat nimenomaan kaupungeista eivätkä maaseudulta. Joka tapauksessa olisi luontevaa olettaa, että kahden samaa sukupuolta olevan henkilön yhteiselo olisi selkeä viite meidän aikakautemme homoseksuaalisuutta vastaavasta asiasta, ainakin suuremmassa määrin kuin kreikkalainen pederastia.
Loppukaneettina toteaisin jo varsin pulmallisen kokonaisuuden lisäksi, että vaikuttaisi myös, ettei aikamme seksuaalisuuskäsitys ole välttämättä historiallisesti yleinen. Luennon loppukeskustelussa taidettiin arvella seksuaalisen vallankumouksen muuttaneen omaa käsitystämme seksistä. Suomalaisessa torpassa ei ollut juurikaan mahdollisuuksia piilotella isän ja äidin perheenlisäystä, mitä ei ehkä sinällään edes pidetty niin erikoisena asiana. Tietenkin viktoriaanisen Britannian porvarillismoraali voi olla sitten aivan toisenlaista, mutta noin yleisesti ottaen Euroopan lähiaikojen kehityksessä seksistä on tullut eräänlainen kulutustuote, jota mainonnan avulla pidetään jatkuvasti esillä, mutta joka on samaten niin suuresti hypetetty, ettei sitä voi pitää täysin jokapäiväisenäkään.
Ehkäpä asia olikin niin, että seksi oli yksinkertaisesti suomalaisella maaseudulla niin itsestään selvää, etteivät ihmiset kokeneet tarvetta sen suurempaan käsittelyyn. Mahdollinen vaitonaisuus ei silloin johtuisi seksuaalisuuteen liittyvästä häpeästä niin kuin nykyään oletetaan. Ja ehkei (homo)seksuaalisuuskaan voinut aiemmin olla ihmisen identiteetin muodostaja niin kuin se 2000-luvulla monella tuntuu olevan.
Keskiviikkona 28. marraskuuta 2012
Kasperi Lavikainen
Kirjoittaja on helsinkiläinen talous- ja sosiaalihistorian opiskelija
