Helsingin Yliopiston entinen kansleri Kari Raivio syytti 23.1. Helsingin Sanomien yleisönosastolla opiskelijoita kieroutuneesta opiskelukulttuurista: Opiskelijat käyvät töissä, opinnot venyvät, motivaatio on heikko ja hyviä arvosanoja ei tavoitella. Vaikka opiskelijajärjestöt ovat jo vastanneet Raivio kritiikkiin, otan nyt teemaan itsekin kantaa. Ensinnäkin, Raivio tekee mielestäni virheen kirjoittaessaan opiskelijoista aivan kuin he olisivat yhtenäinen joukko löperösti opiskeluun suhtautuvia nuoria. Yleistämällä Raivio …
Category: Yleinen
tammi 13
MIKROHISTORIA!
HOLin blogia on aika ajoin käytetty häikäilemättömästi palvelemaan kirjoittajan propagandistisia tarkoitusperiä, joten jatkuvuuden nimissä olen pakotettu jatkamaan samalla linjalla. Vaikka blogeihin ei tulisi koskaan päästää historianfilosofista metodologian jauhantaa, haluan kuitenkin pitää pienen mainostuspuheen mikrohistoriasta siinä realistisessa toivossa, että kaikki HOL-blogia lukevat opiskelijamassat tekevät kandinsa tai gradunsa viitoittamani tien mukaisesti. Kyllä mikrohistoria! Se välimerellisten kansojen …
joulu 11
Ruotsi talvisodassa
Koulun historiankirjat kertoivat, että Ruotsi jätti Suomen yksin talvisodassa. Kaameita pettureita. Ruotsin virallisen avun puuttuminen aiheutti Suomessa katkeruutta. Mannerheim laittoi päiväkäskyssään talvisodan tappion Ruotsin piikkiin. Moskovan rauhanneuvotteluiden ollessa tauolla Paasikivi totesi ykskantaan Ruotsin olevan paska maa täynnä paskiaisia. Tosiasiassa Ruotsi auttoi epävirallisesti Suomea ja vaikutti myös epäsuorasti Suomen poliittiseen tilanteeseen. Toisen maailmansodan syttyessä syyskuussa 1939 …
loka 27
Opiskelusta ja syksystä
Ensimmäinen opiskeluvuosi meni ohi vauhdilla ja tuntui, ettei saanut tehtyä läheskään kaikkea sitä, mitä oli suunnitellut. Keväällä alkoi myös olla jo niin väsynyt, että osa suunnitelluista opinnoista oli pakko jättää syksyyn. Kesäloman (eli kesätöiden) jälkeen opiskelumotivaatio oli korkealla. Intoa riitti ja oli sellainen fiilis että nyt saa jotain aikaiseksikin. Tätä kesti jopa opiskeluiden ensimmäisen viikon …
loka 14
Historianopiskelijain alemmuuskompleksista
Päätin tarttua epäanalyyttisella tajunnanvirralla aiheeseen (ja sen viereen), jonka Pekka Pietilä tässä samaisessa Holin blogissa 9.9. otti nopeasti esille yliopistoyhteisön käytänteitä pohtivan kirjoituksensa loppuvaiheilla. Meillä historianopiskelijoilla kun on usein paha tapa suhtautua ylikyynisesti omaan opintoalaamme ja varsinkin sen hyödyllisyyteen itsellemme. Tämän ilmenemismuotona ovat esimerkiksi toistuva hokeminen valmistumisen jälkeisestä työttömyydestä, oman kiinnostuneisuutensa vähättely ja kaikki yhtäläisen …
syys 26
Sodasta ja sen terminologiasta
En tiedä mikä on teidän mielipiteenne asiaan, arvoisa lukija, mutta omasta mielestäni on varsin mukavaa joskus viilata pilkkua. Unohtaa vanha kunnon tapahtuma historia ja keskittyä yksittäisiin termeihin ja niiden merkitykseen tai niiden määrittelyyn. Sodat, konfliktit, selkkaukset, kriisit jne. ”rakkaalla” lapsella on usein monta nimeä. Niin tuntuu olevan myös tällä, ihmiskunnan ikuisella riesalla. Viime viikkoina on …
syys 09
Näkymätön vaikuttaminen
Lähestytäänpäs tätä blogia taas Pekka ajattelee-osastolla. Tyylilleni uskollisesti en tartu suoraan yksittäiseen aiheeseen vaan kiertelen ennemmin jonkin laajemman teeman ympärillä. Syksyn alkaessa ja uusien opiskelijoiden saapuessa yliopistoihin, ajattelin puhua hieman kulttuurista ja akultturaatiosta. Siitä, millaisia tapoja, käytänteitä ja ymmärrystä me jo valmiiksi opiskelijayhteisössä toimivat siirrämme tietoisesti tai tahtomattaan uusille fukseille. Saammeko heidät tuntemaan olonsa tervetulleiksi …
elo 05
Perustuu tositapahtumiin
Historialliset elokuvat – kukaan tuskin voi kieltää, ettei niitä tule katsottua? Nehän ovat paras tapa yhdistää viihde ja omat akateemiset kiinnostuksen kohteet. Joskus voi jopa käydä niin sopivasti, että uutuuselokuvan aihe sivuaa juuri omaa tutkimuskohdetta tai seuraavan tentin teemaa, jolloin on täysin hyväksyttävää käyttää kaksi tuntia elokuvateatterissa tai kotisohvalla”opiskellen”. Historialliset elokuvat keräävät hyvin katsojia, ei …
heinä 11
ISHA – International Students of History Association
MITÄ TAPAHTUU, kun 100 historian opiskelijaa 22:sta eri Euroopan maasta kokoontuu yhteen huoneeseen Budapestilaisessa hostellissa? Siellä järjestetään tietenkin mämminsyöntikilpailu. Ja sen voittaa saksalainen mies. ISHA eli International Students of History Association on kansainvälinen historian opiskelijoiden järjestö, joka toimii foorumina ajatusten vaihtoon ja eri kulttuurien kohtaamiseen. ISHAn muodostavat jäsenjärjestöt, jotka toimivat kaupunkikohtaisesti – Suomessa näitä ovat …
maalis 04
Huomioita puolentoista vuoden takaisesta Kiovasta
Lokakuun lopulla 2012 Helsingin yliopiston yhteiskuntahistorian opiskelijoiden ainejärjestöt Polho ja Taso matkustivat syysmatkallaan Ukrainan pääkaupunkiin Kiovaan. Itselleni muistoksi jäi kaupunki, jossa parveili virkapukuisia koppalakkipäitä ja jonka keskustassa autotien ylittäminen jalan oli hengenvaarallista. Kansallismuseossa museovalvoja sammutti valot aina, kun huone oli tyhjä vierailijoista, eikä esimerkiksi matkaoppaassa kuvattua kirpputoria koskaan löytynyt. Lisäksi ainoastaan miesten tuli maksaa …