Category: Yleinen

Viittoihin verhoutuneet – Kritiikki ry haalarikulttuurin vastavirrassa

Opiskelijahaalarit vakiintuivat Suomen korkeakoulujen opiskelijakulttuurin erottamaksi osaksi 1970- ja 1980-lukujen myötä. Sitä ennen haalarit olivat olleet lähinnä teekkareiden juttu, mutta opiskelijakulttuurin moderni läpimurto toi haalarit myös muiden alojen opiskelijoiden piireihin. Tässä vaiheessa myös Turun yliopiston historianopiskelijat pohtivat kiivaasti haalareiden käyttöönottoa Kritiikin piirissä, sillä olihan haalarit jo jokaisella itseään kunnioittavalla ainejärjestöllä, kuten Kirsi Äyräs toteaa artikkelissaan …

Jatka lukemista

Lokakuun 16. päivän liike – Suuren murroksen vuosikymmenen unohdettu tarina

Nuorisolevottomuudet ovat olleet viime vuosina laajasti otsikoissa. On ollut kuokkavierasjuhlia, luokkaretkikulkueita ja kampusvaltauksia. Tämän päivän ilmiöille haetaan verrokkeja historiasta ja myös nykynuorten hulinointia analysoitaessa on samanaikaisesti muisteltu vanhempien sukupolvien edesottamuksia. Tässä muistelussa suuren murroksen vuosikymmeneksi nimitetty 1960-luku on näytellyt näkyvää roolia. 1960-luvun nuorisoliikehdinnästä muistetaan lähes aina Vanhan ylioppilastalon valtaus vuonna 1968. Toinen historiankirjoituksessa laajasti huomiota …

Jatka lukemista

Puheenjohtajan tervehdys

Terve vaan kaikille. Olen Matias Saastamoinen, ikää 24 vuotta ja kuudes opiskeluvuosi alkamassa nyt syksyllä täällä Itä-Suomen yliopistossa Joensuussa. Opintoni alkavat siis (toivottavasti) olemaan jo loppusuoralla, jolloin valmistuttuani pääsisin toimimaan aineenopettajana. Kuten yleisesti on tapana ollutkin, toimin liittomme varapuheenjohtajana viime kaudella ennen puheenjohtajaksi valitsemista. Pitkäaikainen ainejärjestöaktiivina toimiminen sekä Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan edustajiston jäsenyys ovat antaneet kokemusta …

Jatka lukemista

Uuden puheenjohtajan tervehdys

Näin kesäkuun loppuun on hyvä uuden puheenjohtajankin vihdoin esittäytyä kaikelle kansalle. Olen 23-vuotias kolmannen opiskeluvuoden aloittava historian opiskelija Oulun yliopistosta. Viime vuoden hallituksessa toimin varapuheenjohtajana, ja tänä vuonna nousin uuden hallituksen puheenjohtajaksi maaliskuussa järjestetyssä vuosikokouksessa. Talvi ja kevät onkin mennyt hyvin pitkälti uuden vastuutehtävän opettelussa ja hallituksen saattamisessa toimintakuntoon. Liitolla on viime aikoina mennyt ihan …

Jatka lukemista

Poängen med tvåspråkighet

Det börjar vara dags att söka sommarjobb, eller i mitt fall praktikplats. Jag nämnde detta för min moster, som är en effektiv och pragmatisk affärskvinna. Som sådan började hon omedelbart lista upp platser för mig att söka till. När hon konstaterade att museiguidejobb skulle vara perfekt för mig tvekade jag dock. Nja, sade jag, det …

Jatka lukemista

Liiton vastine Kari Raiviolle

Kansleri Kari Raivion kirjoitus (HS 23.1 Mielipide)[1] on herättänyt paljon keskustelua, syystäkin. Monet opiskelijajärjestöt ovat jo ottaneet kirjoitukseen kantaa, ja näin haluaa tehdä myös Historian opiskelijain liitto. Toisin kuin kansleri Kari Raivio väitti (HS 23.1 Mielipide), töissä käyminen ei tee opiskelijoista löperöitä. Nyky-yhteiskunnassa opiskelun ohessa töiden tekeminen on monissa tapauksissa perus toimeentulon edellytys. Opintotuki on …

Jatka lukemista

Heikki Laurilan vastaus Kari Raiviolle

Helsingin Yliopiston entinen kansleri Kari Raivio syytti 23.1. Helsingin Sanomien yleisönosastolla opiskelijoita kieroutuneesta opiskelukulttuurista: Opiskelijat käyvät töissä, opinnot venyvät, motivaatio on heikko ja hyviä arvosanoja ei tavoitella. Vaikka opiskelijajärjestöt ovat jo vastanneet Raivio kritiikkiin, otan nyt teemaan itsekin kantaa.   Ensinnäkin, Raivio tekee mielestäni virheen kirjoittaessaan opiskelijoista aivan kuin he olisivat yhtenäinen joukko löperösti opiskeluun suhtautuvia nuoria. Yleistämällä Raivio …

Jatka lukemista

MIKROHISTORIA!

HOLin blogia on aika ajoin käytetty häikäilemättömästi palvelemaan kirjoittajan propagandistisia tarkoitusperiä, joten jatkuvuuden nimissä olen pakotettu jatkamaan samalla linjalla. Vaikka blogeihin ei tulisi koskaan päästää historianfilosofista metodologian jauhantaa, haluan kuitenkin pitää pienen mainostuspuheen mikrohistoriasta siinä realistisessa toivossa, että kaikki HOL-blogia lukevat opiskelijamassat tekevät kandinsa tai gradunsa viitoittamani tien mukaisesti.   Kyllä mikrohistoria! Se välimerellisten kansojen …

Jatka lukemista

Ruotsi talvisodassa

Koulun historiankirjat kertoivat, että Ruotsi jätti Suomen yksin talvisodassa. Kaameita pettureita. Ruotsin virallisen avun puuttuminen aiheutti Suomessa katkeruutta. Mannerheim laittoi päiväkäskyssään talvisodan tappion Ruotsin piikkiin. Moskovan rauhanneuvotteluiden ollessa tauolla Paasikivi totesi ykskantaan Ruotsin olevan paska maa täynnä paskiaisia. Tosiasiassa Ruotsi auttoi epävirallisesti Suomea ja vaikutti myös epäsuorasti Suomen poliittiseen tilanteeseen. Toisen maailmansodan syttyessä syyskuussa 1939 …

Jatka lukemista

Opiskelusta ja syksystä

Ensimmäinen opiskeluvuosi meni ohi vauhdilla ja tuntui, ettei saanut tehtyä läheskään kaikkea sitä, mitä oli suunnitellut. Keväällä alkoi myös olla jo niin väsynyt, että osa suunnitelluista opinnoista oli pakko jättää syksyyn. Kesäloman (eli kesätöiden) jälkeen opiskelumotivaatio oli korkealla. Intoa riitti ja oli sellainen fiilis että nyt saa jotain aikaiseksikin. Tätä kesti jopa opiskeluiden ensimmäisen viikon …

Jatka lukemista