Category: Yleinen

Puheenjohtajan tervehdys

Hei kaikille! Tänä vuonna Historian Opiskelijain Liiton puheenjohtajan tervehdys ilmestyy Oulusta, pakkasen ja lumikinosten keskeltä. Kiertävä puheenjohtajuusvuoro on siis Tiimalla, joka juhlii loppuvuodesta 55-vuotista taivaltaan. Sormet ristiin, että koronatilanne hellittää sen verran, että vuosijuhlat saadaan juhlittua turvallisemmissa olosuhteissa.  Mitä kaikkea Holin pitäisi tehdä ja järjestää sekä millä keinoin toimintaa voisi monipuolistaa? Koronatilanne vaikuttaa myös Holin toimintaan tänä vuonna. Helsingin kevätseminaari toteutetaan todennäköisesti webinaarina, mutta toivotaan, että syysseminaari voidaan järjestää paikan päällä Joensuussa. Seminaariviikonloput …

Jatka lukemista

Sanasotkua ja koronaa

Kaikki ovat varmaan jo kyllästyneitä lukemaan yhtään minkäänlaista tekstiä koronasta. No niin olemme mekin, mutta silti päätimme kirjoittaa vielä yhden sellaisen, kun emme muutakaan näin kesäaivoilla keksineet. Koronakevät pakotti meidät kaikki keksimään uusia ideoita kuluttaa piteneviä päiviä ja valaistuvia öitä yksin kotona, kun emme päässeet kavereiden kanssa hengailemaan rakkaalle kiltahuoneelle. Suurimmalla osalla meistä kevät kului …

Jatka lukemista

Huijaaminen ja shakkipeli

”Jonkinlainen abstrakti sotaharjoitushan tämä on, mutta ei shakki mikään simulaatio ole.” Lautapeliopas Shakkipelistä Totista puuhaa shakki sitä vastoin toisinaan on: vuoden 2014 Tromssan shakkiolympialaisissa kuoli kaksi ja katosi viisi. Kehtaavatkin väittää, etteikö shakissa olisi kyse elämästä tai kuolemasta! Tässä maailmanajassa, jona korona hallitsee mieliä, on hyvä pysähtyä ja hidastaa niin elämisen kuin pelaamisen tahtia. Kirjepelit …

Jatka lukemista

Puheenjohtajan tervehdys

Kovin moni tuskin on eri mieltä kanssani, kun totean, että meneillään on vaikea vuosi. Tämä teksti olisi pitänyt julkaista jo tammikuussa, mutta sivuihimme liittyvien teknisten ongelmien vuoksi pääsette lukemaan tätä vasta näin huhtikuun puolessa välissä. Pahoittelemme tähän asti kestänyttä radiohiljaisuutta, mutta nyt saattekin ainakin kaksi näin alkuvuodesta kasaantunutta blogitekstiä kerralla. Nauttikaa! Tällainen teksti pitää kai …

Jatka lukemista

Korkeakouluharjoittelusta asiantuntijauralle

Historian opiskelijana uramahdollisuuksien hahmottaminen voi olla hankalaa, kun erilaisia polkuja on hurjan paljon ja työllistyminen tuntuu kaukaiselta. Opiskeluaikoina kannattaa kuitenkin lähteä selvittämään, mikä itseä kiinnostaa ja pyrkiä kokeilemaan niitä juttuja. Voit löytää itsesi yllättäen oman alan töistä, vaikka jo ennen valmistumistasi! Rohkaisen hakeutumaan korkeakouluharjoitteluun, jossa pääset maistamaan oikeaa oman alan työelämää, luomaan suhteita sekä kokeilemaan …

Jatka lukemista

Ihminen Taisteli – sodan vaiennettu kokemusmaailma Kansa Taisteli -lehdessä

”Ei ole ihmettelemistä siinä, että sodassa mukana olleet miehet näin jälkikäteen muistelevat sitä aikaa jopa nuorempien kyllästymiseen asti. Suotakoon se heille jo pelkästään mielenterveydellisistä syistä. — Ja pienestä, hyvin suoritetusta työstämme hienoista tyydytystä ja ylpeyttäkin tuntien.” (Ryhänen Katri, joka toimi sairaanhoitajaoppilaana sodan aikana.) Yli kolme vuotta kestäneestä jatkosodasta kotiutui joukko vaiteliaita miehiä, jotka olivat rintaman …

Jatka lukemista

Kansainvälistä diplomatiaa Holin syysseminaarissa 2019

Marraskuussa 2019 koitti jälleen toinen vuoden odotetuimmista tapahtumista, kun Historian Opiskelijain Liiton syysseminaari käynnistyi Helsingissä. Pääsimme nauttimaan kolmipäiväisen seminaarin aikana peli-illasta, luennoista, alumnipaneelista, sitseistä ja mikä parhainta, raikkaana ja kauniina sunnuntaiaamuna myös liiton hallituksen kokouksesta! Seminaarin teemana oli tällä kertaa kansainvälinen diplomatia. Seminaari käynnistyi perjantaina 15. päivä peli-illan muodossa. Lehtori Risto Marjamaa ohjasi peliä, jossa …

Jatka lukemista

Historia ja muistamisen kulttuuri

Historia ja historian tapahtumat ovat muuttuvia ja kauaskantoisia jatkumoita, joihin suhtautuminen muuttuu merkittävästi ajan kuluessa ja tapahtumien siirtyessä menneisyyden hämärään. Tämä tapahtuu vääjäämättä siitä huolimatta, miten historioitsijat sen kirjoittavat ja kuinka se näkyy yhteiskunnassamme. Eilen tuli kuluneeksi päivälleen 80 vuotta siitä, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen ja talvisota syttyi. Talvisota on osa suurempaa kokonaisuutta toisessa maailmansodassa …

Jatka lukemista

Ennakoiva tapahtumaraportti Helsingin Hol-seminaarista

Helsingin Hol-seminaari on jo niin lähellä, että jos kiipeää korkeaan paikkaan ja oikein tarkkaan katsoo, sen voi jo nähdä. Liittykää siis seuraani, kun kiipeän neljännessä kerroksessa olevaan asuntooni ja kerron teille, mitä syksyn 2019 Hol-seminaarissa tapahtuu. Tämä raportti julkaistaan tietysti sekä Holin blogissa, että Holkissa, joten osa lukijoista on varmaankin kokenut jo seminaarin ensimmäisen päivän. …

Jatka lukemista

Olisimmeko samaa mieltä tulevien historiankirjoittajien kanssa?

Millainen tulee olemaan meidän aikamme tulevien historiankirjoittajien silmissä? Tunnistaisimmeko oman aikamme tulevista kirjoituksista? Korostuisivatko ilmastoahdistus, Greta Thunbergin purjehdus New Yorkin ilmastokokoukseen, Amazonin sademetsän palo, ISIS, #MeToo, Donald Trump ja Brexit? Kertoilisimmeko lapsillemme, kuinka he ovat velttoja, eivätkä ole kiinnostuneet maailman asioista, koska me opiskeluaikoinamme allekirjoitimme ilmastoveivin ja kritisoimme pikamuotia. Vai tuntuvatko ne teot myöhemmin mitättömiltä? …

Jatka lukemista